maanantai 26. maaliskuuta 2012

Piiat


 






Jostakin syystä en aikonut lukea kovasti mainostettua ”Piiat” kirjaa, josta on jo tehty elokuva. Ehkä minua häiritsi kirjan nimi. Ystävän suosituksesta luin kirjan ja pidin siitä todella paljon. Aihe on 1960-luvun alkupuolen Mississipistä ja koskee mustia kotiapulaisia ja heidän valkoisia työnantajia, lähinnä rikkaita kotirouvia, joiden päätehtävänä oli käskyttää ja huonosti kohdella palvelusväkeään, joka näkyy myös Suomessa vielä tänä päivänä työelämässä. Kirjasta näkee selkeästi, että kenellä oli valta, se käytti sitä joko hyvällä tai huonolla tavalla.

Piiat kirja on Kathryn Stockett´n vuonna 2009 kirjoittama kirja alkuperäisnimeltään The Help. Kirjassa valkoihoinen Miss Skeeter asui kotonaan ja halusi kirjoittajaksi, mutta 60-luvulla naisten paikka oli hankkia aviomies ja lapsia, eikä käydä töissä. Hän onnistui kuitenkin saamaan jalkansa sanomalehden ovenrakoon ja hänen piti tehdä palstaa, jossa käsitellään kotitöitä, joita Skeeter ei osannut itse tehdä. Kotona kotityöt oli tehnyt musta kotiapulainen, joten avukseen palstanpitämiseen Skeeter onnistui saamaan mustan kotiapulaisen Aibileenin, jolla oli niksit joka pulmaan. Lopulta yhteistyö syveni ja pari alkoi tehdä yhdessä kotiapulaisten kirjaa.

Hanke oli tosi uskalias rotusorron pahimmalla seudulla. Mustilta ihmisiltä puuttuivat oikeudet ihmisarvoon ja tasa-arvoon, esim. kotiapulaisille tehtiin omat vessat jonnekin piiloon autotalliin, he eivät saaneet käydä valkoisten kirjastossa, kouluissa, päivähoidossa, lääkärissä, sairaalassa. Kirjaa tehtiin salassa ja suurella pelolla, sillä ympärillä olevia mustia pahoinpideltiin, hirtettiin ym. päivittäin. Ihmetyttää, miten pitkä ja valkoinen, huomiota herättävä nuori nainen kävi miltei päivittäin mustien alueella, eikä se herättänyt viranomaisten tai valkoisten asukkaiden epäilyjä. Kirja on fiktiota, joten se onnistui suuresta pelosta huolimatta.

”Yule Maylla oli oikein hyvä asianajaja” Pascagoula kertoi. ”Mutta kaikki sanoivat, että tuomarin vaimo on miss Holbrookin hyvä ystävä ja että tavallinen rangaistus on kuusi kuukautta, mutta miss Holbrook sai venytettyä sen neljäksi vuodeksi. Se juttu oli ratkaistu ennen kuin se alkoikaan.”

Kirja herättää ottamaan selvää Missisipin mustien oikeuksista tänä päivänä, mikä on muuttunut ja mitä on tullut tilalle. Huolimatta kirjan aiheesta, kirja onnistuu olemaan välillä humoristinen ja lämmin, hyvät ihmissuhteet kuvataan realistisesti. Pelottavinta on seurata sitä, miten kiusaamisilmiö ei-suosittua ihmistä kohtaan leviää ja minkälaisia valheita ja juoruja levitellään aivan estottomasti. Kiusaaja on keskellä kaikkea ja pystyy siihen, koska on suosittu, sillä jos et nuoleskele kiusaaja, olet seuraavana hänen hampaissaan. Miten ihmeessä me ihmiset joudumme kiusaajien koukkuihin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti