keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi


 




Ruotsalaisen Jonas Jonassonin esikoiskirjalla on pitkä nimi: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann 2009, suom 2010). Kirja on huumorilla höystetty ja kirjailija on selvästi ottanut humoristisia ja veijarimaisia vaikutteita suomalaisen kirjailijan Arto Paasilinnan kirjoista, jonka hän mainitseekin kirjan sivuilla.

Kirjassa on kaksi kertomusta. Ensimmäinen kertomus kertoo tarinaa tämän päivän tapahtumista eli ajasta, kun päähenkilö karkaa satavuotisjuhlapäivänään vanhainkodilta ja mitä sitten matkan varrella tapahtuu. Toinen tarina on päähenkilön elämästä tehty muistelmakirjoitus sadan vuoden ajalta. Mielestäni on raskasta lukea kahta eri tarinaa päällekkäin, kun tarinat poikkeavat niin paljon toisistaan. Jos muistelmat olisi kirjoitettu keveämmin, humoristisemmin ja lyhyemmin, ne toimisivat kirjan alkuperäisen karkaamistarinan kanssa. Nyt muistelmiin paneudutaan liian perusteellisesti ja se syö kirjan satavuotiaan karkaamisidean ja mitä sitten tapahtui karkausreissulla, sillä sitä kuvataan paljon kepeämmin.

Kirja olisi kannattanut jakaa kahteen osaan, jossa ensimmäisenä olisi julkaistu satavuotiaan henkilön karkaamisreissu ja sen jälkeen satavuotiaan muistelmateos. Kirja saa varmasti innokkaita lukijoita, joita ei vaivaa kirjan paksuus ja kahden tarinan päällekkäisyys. Päähenkilö kiertää maapalloa siihen malliin elämänsä aikana, että heikompia hirvittää ja taakse jää yleensä räjähtäviä panoksia ja kaikenlaista sekasortoa, sillä päähenkilö on pienestä pitäen kiinnostunut leikkimään pommeilla ja antaa kirjan sivuilla atomipommin rakentamisohjeista lähtien kaikenlaista räjähdykseen liittyvää asiantuntijapalvelua tietysti viinalla höystettynä. ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti