torstai 1. marraskuuta 2012

Hullu







Juha Hurmeen kirjan nimi on Hullu (2012), joka kuvaa häntä itseään sairaana, sekavana ja väkivaltaisena potilaana. Kirja on osaksi hänen sairauskertomus hänen omasta näkökulmastaan, sillä kertojana hän toimii itse. Kirja alkaa siitä, kun hän kertoo omia kuolemiaan ja sekavaa menoa mielisairaalaan, sen jälkeen hän jatkaa kertomusta potilaana mielisairaalassa ja näytelmäänsä, jonka kirjoitti potilaana, ja kirjan loppu kuvaa hänen pääsyä sairaalasta pois. Sekava kertomus, joka kuvaa erinomaisesti ajatustoiminnan sekoamista ja lopussa sen selkenemistä.

Hurmeen selviydyttyä hulluutensa pahimmasta vaiheesta eristyksestä takaisin osastolle muiden potilaiden seuraan, kirja saa hieman humoristisia piirteitä. Hurme seuraa hieman sivustakatsojan roolissa muita potilaita kuitenkin hyväksyen kaikki samaan joukkoon kuuluviksi. Kirja ei ole kuvaus hulluuden diagnooseista eikä tautiluokituksista, vaan kirja on kertomus kokemuksista mielisairaalassa, hulluna muiden hullujen seassa.

Hurme ei luultavasti kirjoittanut tätä kirjaa mielisairaalassa, vaikka hän käytti kirjoittamista omana parannuskeinonaan, itsehoitoterapiana. Hän kirjoitti potilaana näytelmän, jota hän luki muiden potilaiden kanssa. Jotenkin aika piti saada kulumaan, kun ei jaksanut enää maata ja nukkua.
Kirjan lukeminen oli minulle raskas prosessi, sitä ei pystynyt lukemaan kannesta kanteen, vaan kirja oli luettava ajatuksen kautta ja samalla mietittävä kirjan sanomaa. Oma ajatus kirjan sanomasta on aika pelottava, Se voi tavoittaa meistä jokaisen. ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti