tiistai 4. joulukuuta 2012

Saari







Rakkautta, suuria tunteita, sairautta ja kreetalaista elämänmenoa täynnä on englantilaisen Victoria Hislopin esikoisteos Saari (The Island 2005, suom. 2012). Saari on menestynyt hyvin ja sen käännösoikeudet on myyty 26 maahan. Kirjasta on tehty kreikkalainen 26-osainen televisiosarja ja kirja on saanut vuonna 2007 parhaan uuden kirjan Galaxy British Awards-palkinnon. 

Kirjan nykyajan kuvaajana toimii englantilainen Alexis, joka haluaa ottaa selville äitinsä salaisuuksista ja kreetalaisesta sukutaustastaan samalla, kun viettää lomaansa poikaystävänsä kanssa aurinkoisella Kreetalla. Kreetalla Alexis jättää poikaystävänsä yksin hotellille ja lähtee etsimään tietoja suvustaan ja löytää ne Plakasta ja sen läheisyydessä olevasta saaresta, joka on antanut nimensä kirjalle. Saaren nimi on Spinalonga ja se toimi kymmeninä vuosina ainoana paikkana, jossa leprasairaat saivat asua Kreikassa. Alexis sai tietää sukuun liittyvistä leprasairaista ja muista salaisuuksista äitinsä Plakalaiselta tuttavalta, joka kertoi Alexikselle suvun tarinat.

Sukuun liittyvät vanhat tarinat on kerrottu kirjassa kreetalaiseen tyyliin tuoden rauhallista elämänmenoa, ruokailua ja juhlimista hyvin esille. Ehkä vanhat tarinat olisivat vieläkin parempia, jos niihin ei olisi liitetty nykyaikaa ja Alexiksen äidin turhaa salailua menneisyydestään, johon hänellä itsellään ei ollut osaa eikä arpaa, ainoastaan häpeä suvustaan ja pakoilu saarelta. Vanhat tarinat Spinalongalta olivat mielenkiintoisia ja täynnä suvun leprasairaiden eri elämänvaiheita. Luin todella mielenkiinnolla kirjassa tarkkaan kuvaillusta sairaudesta, jota vieläkin esiintyy maapallolla.

Alexis palasi Plakalta poikaystävänsä luokse hotellille ja jätti samalla hänelle jäähyväiset pienellä paperilapulla sanomatta sanaakaan, miksi jätti hänet. Poikaystävä olisi halunnut tietää missä Alexis oli ollut, mitä tekemässä ja miksi Alexis ei ollut vastannut puhelimeen neljään päivään. Lapussa luki:
Ikävää, että tämä päättyi näin. Sinä et ole koskaan kuunnellut minua.
Upeasta kreetalaisesta tunnelmasta huolimatta mieleeni tuli, että Alexis jatkoi äidiltään perimäänsä salailuperinnettä. Uskon, että kreetalaiset ovat avoimempia ja puheliaampia kuin kirjan henkilöt olivat. ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti