perjantai 8. syyskuuta 2017

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa


Nyt hän on sen sanonut, ja ehkä se riittää. On hyvä puhua. Kyllä minä lauseita kestän.

Selja Ahavan uusin teos Ennen kuin mieheni katoaa on osaksi omaelämäkerrallinen teos ja toiseksi tasoksi siihen on lisätty historiallista tarinaa Kristoffer Kolumbuksen elämästä. Kirjan lopussa on lista teoksista, joita kirjailija on käyttänyt lähteinä Kolumbuksen tarinan kuvauksissa. Pidän kummastakin osuudesta. Pidän juuri niistä hennoista yhteisistä ja erillisistä kudelmista, joilla kuvataan kahden eri ihmisen tarinaa, nykyisyydessä ja menneisyydessä. Se on kirjailijan lahja meille lukijoille nähdä kahdessa hyvinkin erilaisessa elämäntarinassa yhtäläisyyksiä, ja kirjoittaa niistä kiinnostava kirja. Kaksi innokasta löytöretkeilijää.

Älä mene vielä.

Kirja on todellakin kiinnostava ensiksikin, koska siinä kuvataan vaimon näkökulmasta miehen muuttuminen eri ihmiseksi nimeä ja ulkonäköä myöden. Tärkeimmäksi nousee kuitenkin vaimon oma psykologinen näkökulma ja henkilökohtainen romahtaminen seuratessaan muutosta. Luin herkän raastavan, tuskallisen, toisinpaikoin jopa vihaisen posttraumaattisen kokemuksen siitä minkälaiseksi oma elämä muuttui miehen elämänmuutoksen myötä. Yhteiselämän pohjan kadotessa kuka tahansa voi romahtaa.

Me elimme yhdessä, me emme koskaan tunteneet toisiamme.

Selja Ahava on avannut sydämensä meille ja sen voi aistia koko kirjasta. Pidän valtavasti hänen tekstistä ja lyhyistä lauseista. Voin hyvin kuvitella, että asiat ovat koskettaneet niin paljon, että niitä ei voinut kuvailla, vaan ne oli kirjoitettava lyhyesti, etteivät lauseet olisi herkistäneet liikaa. Kolumbuksen historiallinen tarina on hieno vertauskohde nykyisyyden tapahtumille. Tarinassa Kolumbus matkaa laivoilla tuntemattomiin paikkoihin ja etsii kuningasparille kultaa ja vie kristinuskon sanomaa pakanoille onnistuneesti ja vähemmän onnistuneesti, kuten miehen muutosprosessi eteni välillä hyvin ja välillä taas huonommin.

Minä eksyn tähän tyhjyyteen. Kaikki keinuu, oksettaa, kaipaan rantaa. Kaipaan yhtä paikallaan pysyvää rantaviivaa. Keittiö, pöytä. Maali valuu, lautaset liukuvat.

Ennen kuin mieheni katoaa on Selja Ahavan kolmas kirja. Toinen kirja Taivaalta tippuvat asiat oli Finlandia-palkintoehdokas. Ennen kuin mieheni katoaa on koskettava, herkkä, syvällinen ja hyvin henkilökohtainen tarina. Suosittelen.

Selja Ahava, Ennen kuin mieheni katoaa *****
Gummerus 2017
s. 229 numeroimatonta sivua
omaelämäkerrallinen teos
transseksuaalisuus
Löytöretkeilijä


Kirjan matkojen ja muutosten mukana ovat kulkeneet mm. Marjatta, Tuijata, Kirsi, Lukuneuvoja, Elina, Laura, Omppu, Riitta, Katja, Tuomas, Minna, Maria, Arja, Laura, Hemuli, Liisa, Kaisa, Bleue, Nanna ja Raija

Osallistun kirjalla Marikan Naisen tie-lukuhaasteeseen.

4 kommenttia:

  1. "Selja Ahava on avannut sydämensä meille ja sen voi aistia koko kirjasta."
    Pidän tästä lauseesta ja koko kirjoituksesi sävystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta <3
      Tämä kirja meni ihon alle ja olin koko ajan mukana eri tilanteissa. Ahava sai minut mukaansa omalle matkalleen muutosten kourissa, se oli ehkä paras osuus kirjassa. Omat tunnelataukset ja tuntemukset.

      Poista
  2. Minä pidin tästä tavattomasti, kaunis ja taiteellinen. Olen seurannut tämän herättämää polemiikkia mm. Marjatan blogissa. Jännittävää kuulla, mitä kirjailija itse sanoo tänään Saoyssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, olen seurannut Marjatan blogikeskustelua! kirja voi aiheuttaa hurjaa keskustelua ilman, että sitä on edes luettu?! Uskon, että negatiivisesti ajattelevat voivat muuttaa kantaansa kirjan luettuaan. Olisinpa kuuntelemassa Selja Ahavaa ja hänen mietteitään.

      Poista