tiistai 6. marraskuuta 2018

Ilmar Taska: Pobeda 1946


Yksi ensimmäisistä Pobedoista oli uskottu hänelle, palkinnoksi esimerkillisestä toiminnasta. Hän oli muita viisaampi ja taitavampi. Myös ovelampi ja miellyttävämpi. Hän miellytti sekä omia että vihollisia. Hän ei ollut enää erottuvin mies eikä sellainen, joka ei sopinut yhteiskuntaan ja joka pitäisi tehdä päätä lyhemmäksi. Nyt hän saattoi leikata toisten päitä.

Virolaisen Ilmar Taskan esikoisromaani Pobeda 1946 kertoo toisen maailmansodan jälkeisestä Tallinnasta, jossa pienen perheen isä ei uskalla liikkua makuuhuoneesta mihinkään. Äiti käy töissä ja huolehtii kaikesta, myös pienestä pojastaan, josta kehkeytyy kirjan nokkela päähenkilö, joka seikkailee tietämättään sinne tänne junalla, linja-autolla ja tietysti sillä Pobedalla.

Pikkuinen poika, jota oli kielletty puhumasta ventovieraitten kanssa, ei voinut vastustaa, kun häntä pyydettiin uutuuttaan kiiltävän Pobedan kyytiin. Sillä aikaa, kun poika oli ajelulla, pojan isä vietiin kotoaan, eikä hänestä kuulunut sen jälkeen mitään. Kiltti Pobeda-setä kuului valtion turvallisuuspalveluun, ja hänen tehtävänsä oli löytää valtion viholliset, siis Neuvostoliiton viholliset. Viro oli muuttunut osaksi Neuvostoliittoa, virolaiset hävitettiin maasta Neuvostoliiton vankileireille tai tapettiin kuulustelumetodeilla ja venäläiset asutettiin Viroon.

Popeda 1946 kertoo kaunistelematta sodanjälkeisistä tapahtumista, jolloin suuri naapurivaltio rikkoi kaikkia mahdollisia kansainvälisiä sopimuksia miehittämällä ja ottamalla naapurimaan osaksi omaa imperiumiaan diktaattoripresidentti Stalinin ollessa vallassa. Kaikki virolaisuuteen kuuluva oli kiellettyä. Mutta sitä virolaisten sisimpään kuuluvaa isänmaan rakkautta ei kukaan vieraan vallan agitaattori pystynyt tuhoamaan. Siksipä kohteeksi otettiin lapset.

Myös pojan äiti katosi, joten väliaikaisen huoltajuuden sai äidin sisko, joka oli kuuluisa oopperalaulaja. Täti oli rakastunut englantilaiseen radiotoimittajaan, joka halusi tädin muuttavan Lontooseen. Rakkaus vai huoltajuus, kumpi valita, kun molempia ei ollut mahdollista saada.

Virolainen Ilmar Taska syntyi Neuvostoliitossa Kirovin alueella, minne heidän perheensä karkotettiin Stalinin aikana. Suomi ei tunnustanut koskaan Viron liittymistä Neuvostoliittoon, joten Suomen ei tarvinnut tunnustaa Viron uutta itsenäisyyttä vuonna 1991, sillä edellinen tunnustus vuodelta 1918 oli voimassa. Pobeda 1946 valottaa miehityksen aikoja kiinnostavalla, mutta kipeällä tavalla. Sitä virolaisten tuskaa ja pelkoa noina vuosina en pysty itse kuvittelemaan, mutta Ilmar Taska on luonut elokuvamaisen kertomuksen, jota seuraamalla pääsen pelko-kauhutunnelmaan, jota ihmiset ovat pakostakin tunteneet noina vieraan vallan vuosina.

Nuo vieraat hampaat olivat koskettaneet hänen huuliaan ja ihoaan. Tuo mies kykeni täyttämään hänet täysin.

Ilmar Taska, Pobeda 1946 ****
Suom. Jouko Vanhanen
Wsoy 2017
s. 315
Vironkielinen alkuteos Pobeda 1946 ilmestyi 2016

12 kommenttia:

  1. Tämä kirja on lukulistallani - koskahan vain ehtisin lukea?! Todella kiinnostava kirja ehdottomasti. Liian vähän on tullut luettua virolaista tai Virosta kertovaa kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä voin suositella lämpimästi, vaikka aihe itsessään on kipeän koskettava. Virolainen kirjallisuus on alkanut kiinnostamaan ja tämä oli kyllä nappivalinta lukukirjaksi.

      Poista
  2. Voi pientä poikaa ideologioitten ristipaineissa. Virolaisen Kai Aareleidin Korttitaloa suositan sinulle. Siinä tyttö, muistaakseni Tiina, kertoo nevostomiehityksen aikaisesta lapsuudestaan Tartossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3
      Neuvostomiehitys on asia, josta on varmasti hyvä kirjoittaa kirjoja ja purkaa sitä kamalaa pelkoa pois kansakunnasta, kun he elivät sen jatkuvan tarkkailun alla.

      Poista
  3. Luen kirjaa parhaillaan. Tutustuin siihen helmet lukuhaasteen ansiosta. Tunteita herättävää tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tämä tuli lukuun, kun hain kirjaa Helmet-haasteeseen. Herättää kyllä kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita.

      Poista
  4. Tuon kirjan kyllä haluaisin lukea. Kävin messuilla kuuntelemassa Paula Havastetta, joka on kirjoittanut Viron tilanteesta v. 1949. Varmaan samanlaisia teemoja näissä kirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä asioita Paula Havaste on korostanut kirjassaan. Tämän kirjan pääosassa on pieni poika ja pääteemana perheen hajoaminen miehittäjän toimesta. Ja lukuisa joukko muitakin teemoja, petos, pelko, kuulustelut, katulapset ym.

      Poista
  5. Minulla on tämä kirjastopinossa, en ole vielä uskaltanut tarttua sillä olen pelännyt tämän olevan tylsä, mutta taidankin lukea tämän seuraavaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä ja mukaansa vetävä kirja. Koukutuin kyllä itse Viron miehitysaikaan, sillä tarina on hyvä. Kaukana tylsästä :)

      Poista
  6. Olen miettinytkin tämän kirjan nimen taustoja, nyt tiedän mistä on kyse! :)

    Popeda kuuluu ehdottomasti lukulistalleni, kiitos hienosta arviosta, Mai! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta :)
      Tämä kirja on toisaalta hellyttävä ja koskettava, koska päähenkilö on pieni poika. Toisaalta sitten miehitysajan teemat ovat tosi ikäviä.

      Poista