sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Mikko Rimminen: Nenäpäivä




Kului muutama voitaikinan värinen syyspäivä, joiden aikana en saanut oikeastaan mitään muuta aikaiseksi kuin vähän höytyväisiä ajatuksia. Tällaisia ne varmaan ovat onnellisten ihmisten päivät, ajattelin, tai ainakin tyytyväisten, tai tavallisten, normaalien, keskimääräistoiveikkaiden, en minä tiedä. Sellaisten joilla on elämässä jonkin lajin mieli.

Mikko Rimmisen Nenäpäivä odotti kirjahyllyssä useamman vuoden lukuvuoroaan ja teki sen todella kiltisti. Yhtä kiltti oli Nenäpäivän päähenkilö Irma, joka asui yksin Hakaniemessä. Hän oli ihmisten keskellä yhtä yksinäinen kuin lukematon kirja luettujen kirjojen keskellä, ei juuri keinoja lähestyä muita. Tosin Irma keksi yhden tavan lähestyä muita ihmisiä, sillä hän päätti ryhtyä taloustutkijaksi ja kierrellä ihmisten asunnoissa tekemässä galluppeja. Siinä hommassa Irma tutustui aika värikkääseen joukkoon ihmisiä Keravalla. Miksi ihmeessä Keravalla? No alunperin Irma lähti hakemaan sieltä ilmoitustaululla ilmaiseksi luvattua…

Pakkohan sitä on joku tekosyy sellaiselle tuppautumiselle keksiä, virheitä on niin hankala myöntää. Niin sitten löysin itseni yhtäkkiä raapustamasta muistiinpanoja taskukalenterin tyhjälle takasivulle ja mutisemasta jotain epämääräisyyksiä gallupeista, tutkimuksista, markkinoista ja muusta.

Mikko Rimmisen Nenäpäivä ottaa omalta osaltaan kantaa ihmisten yksinäisyyteen ja siihen miten hankalaa on ystävystyä ihmisten kanssa. Myös se, että mikä johtaa ihmisen yksinäisyyteen on merkittävää. Irma tutustuu vale-taloustutkijana  Virtaseen, jolle hän lopulta pystyi kertomaan koko surkuhupaisan tarinan. Virtanen on alkoholisoitunut ja asuu pienessä siivottomassa asunnossa, jonka ovessa lukee talonmies. Virtanen ei kuitenkaan ole talonmies, eikä lähde talossa asuvien mummojen avuksi, kun he tarvitsisivat talonmiestä. Yksinäisyys luo myös avuttomuutta, kun ei ole henkilöä, keneltä pyytää apua tarvittaessa. Onneksi  Rimminen on katsonut kirjassaan yksinäisyyttä laajemmin, eikä ole luonut siitä vain yhden ihmisen taakkaa. Yksinäisyys on suuri teema ja pitää sisällään monta erilaista tarinaa.

Nenäpäivän Irma kohtaa Keravalla mm. yksinäisen vanhuksen, joka ihastuu ikihyväksi, kun Irma rimputtaa ovikelloa. Yleensä ihmiset ihastuvat Irmaan, ja alkavat suomalaiseen tapaan keittämään ensimmäiseksi kahvia, ja tutustuessaan läheisemmin omiin tutkimusihmisiinsä Irma pian alkaa itsekin käyttäytyä tuttavallisesti heidän luonaan osallistuen jopa yksiin surujuhliinkin. Kirjan isoja teemoja ovat siis syrjäytyminen, yksinäisyys ja yhteisöllisyys, joita Rimminen on kuvannut mustan huumorin avulla. Kirja voitti ilmestymisvuonna Finlandia-palkinnon. Nenäpäivä on esitetty myös teatterissa. Kirjaa lukiessa tunsin syvää myötähäpeää päähenkilön seikkailulle vale-taloustutkijana, sillä jokainen päivä oli täynnä surkuhupaisia tapahtumia. Erityismaininta Rimmisen taidokkaalle ja värikkäälle tekstille, joka pursuaa ajatuksenlentoa.

Ei siinä mitenkään ylitsevuotavan onnellinen tietenkään ollut, vain kevyt ja jotenkin lehtevä. Mikään ei varsinaisesti eronnut tavallisesta. Heräsin, kävin Hakaniemen hallissa, istuin torilla kahvit, palasin kotiin, laitoin ruokaa, söin, plarasin lehteä, pesin pyykin, kävelin Linnunlaululle ja takaisin, nuokuin hetken telkkarin ääressä, laittauduin yöpuulle. Kaupoilla ja kahveilla ei tullut paljon puheltua, ei sillä että siinä olisi rupattelua kaivannutkaan, ei vain ollut sellainen olo, ei tarvinnut yrittää, istua kahviteltan nurkassa miettimässä että pitäisi mennä sanomaan emännälle jotain sisältörikasta säästä.

Mikko Rimminen, Nenäpäivä *****
Teos 2010  kolmas painos
s. 339

Rimminen Mikko: Hippa

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 36. Kirjassa ollaan yksin

Kirja on oman kirjahyllyn aarre

12 kommenttia:

  1. Minäkään en ole lukenut nenäpäivää, tämä asia täytyykin korjata! Onneksi hyvät kirjat eivät vanhene ikinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän lukea näitä Finlandia palkittuja kirjoja, minulla on niistä lista olemassa, mutta luen intuitiolla, sitten kun tuntuu siltä. Ei nämä hyvät kirjat vanhene, eikä minua haittaa, vaikka aika näkyy niissä :)

      Poista
  2. Minäkin tunsin sitä myötähäpeää Irman toilailuista, mutta toisaalta myös nautin tästä kirjasta ja koin sen riemastuttavan lohdullisena, koska on sitä itsekin osannut mokailla ihan omiksi tarpeiksi aina joskus! :) Ihana kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä mokia sattuu itsellekin, mutta Irma oli kyllä minua lahjakkaampi mokailemaan.
      Onneksi Irma tapasi mukaviakin ihmisiä. Olisin kyllä halunnut tietää, että miten se Irman elämä meni sellaiseksi kuin meni. Missään ei aukaistu sitä. Ainoastaan poika oli merkkinä menneestä. Oli silläkin auto ja äidilleen halusi sen jättääajopeliksi ;)

      Poista
  3. Kiva kun olet tarttunut tähän mainioon kirjaan. Luin tämän silloin v.2010 ja olin kuuntelemassa Rimmistä kun hän kertoi kirjan synnystä. Ihan huippu juttu ja millaista tekstiä Rimminen osaa kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teksti on kyllä hauska. En tiennyt itkisinkö vai nauraisinko kirjaa lukiessa, oli meno kyllä aika vauhdikasta.
      Tämä olisi vaatinut hieman taustoitusta, olisin kuunnellut mielelläni kirjan syntyhistoriaa.

      Poista
  4. Tosi hyvä idea pääsä tutustumaan ihmisiin :)
    Tykkään käyttämästäsi sanasta "ajatustenlento" ❤️
    Hauskaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita :)
      On se niin surullista olla yksin ja yksinäinen. Ihmisiin tutustuminen voi olla helppoa, mutta miten ystävystyä, siinäpä iso pulma.
      Asun seudulla, joka tunnetusti on nurkkakuntainen ja uusia ihmisiä ei oikein suvaita.
      Kun menen kotiseudulle, niin voisin ystävystyä kenen tahansa kanssa. Ihmiset ovat pohjoisessa paljon ystävällisempiä ja heitä on helppo lähestyä.

      Hauskaa viikkoa :)

      Poista
  5. "Ajatuksenlento - pikku lipsahdus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa lipsahdukset. Minun tabletti lipsahtelee ihan omia sanoja.

      Poista
  6. Luin tämän sen ilmestymisvuonna ja ihastuin. Mieleeni on jäänyt lopun huikea automatka.

    Rimmisen vuolas teksti omine ja omalaatuisine sanoineen jakaa ihmisiä. Mieheni ei pystynyt sitä lukemaan ja minä aivan upposin siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rimmisen runsas ja värikäs teksti on omaa luokkaansa, loistava. Luulen, että se jakaa myös lukijoita. Mutta minuun uppoaa voitaikinan väriset syyspäivät. Tekstiä tekee mieli maistella, se on taikinamaista ja se turpoaa ja lopuksi siitä tulee maukkaita korvapuusteja.
      Tykkäsin paljon enemmän Nenäpäivän sanomasta kuin Hipasta.

      Poista