tiistai 5. heinäkuuta 2022

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

 

 

"Otan teidät mukaan selvittämään lähes sata vuotta vanhaa rikosta."

Norjalaisen Jørn Lier Horstin dekkari Pimeä laskeutuu sijoittui kauas historiaan. 1980-luvulla nuori poliisi Wisting löysi vanhasta ladosta auton, joka oli  kadonnut 1920-luvulla rahakuljetuksen yhteydessä. Autosta löytyi luodinreikiä. Kuljettaja oli myös ammuttu. Kaiken lisäksi suljetusta ladosta löytyi myös luuranko, jonka taskussa oli kirje. Luuranko kuului 1970-luvulla kadonneelle miehelle. Tämä tapaus sai Wistingin aivonystyrät pyörimään vinhaa vauhtia. Tuleva rikostutkija oli enemmän kuin valmis ratkaisemaan kinkkisen rikostehtävän.

Wisting nielaisi tajutessaan, mitä oli tapahtunut. Luoti oli osunut kuljettajaan rinnan korkeudelle ja jäänyt ruumiiseen.

Mutta niinhän siinä kävi, että nuorella poliisilla jäi 1920-luvun rikos odottamaan ratkaisuaan yli kolmeksikymmeneksi vuodeksi, sillä eräs ratkaiseva todistusaineisto tuli esille piilostaan vasta nykyaikana. Niinpä vanhakin rikos tuli ratkaistua. Syyllinen oli tietysti kuollut jo aikapäivää sitten, eikä kukaan joutunut tuomiolle. Ehkäpä se tuomio oli tullut lusittua muulla tavalla jo aiemmin.  Sen voit lukea tästä historiaan sijoittuvasta dekkarista. Jørn Lier Horstin Pimeä laskeutuu sijoittui talvisaikaan. Ai että minä tykkään Wistingistä. Tämä sarja on suomennettu oudossa järjestyksessä, jota ihmettelen kovasti.

 

Jørn Lier Horst, Pimeä laskeutuu

suom. Päivi Kivelä

Otava 2022

s. 175

Når det mørkner 2016 

Dekkari

Wisting-dekkarisarja

Horst Jørn Lier: Hylkiöt
Horst Jørn Lier: Tulikoe
Horst Jørn Lier: Luolamies
Horst Jørn Lier: Koodi  

Horst Jørn Lier: Avaintodistaja  

 

6 kommenttia:

  1. Lapsi on lukenut Horstin nuorille kirjoittamia dekkareita ja pitänyt niistä kovasti, pitäisi ehkä testata nämä aikuisillekin suunnatut. Mitä luulet, sopisiko tämä sarja myös teini-ikäiselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monet teini-ikäiset lukevat dekkareita, joten mikä ettei. Itsekin luin jo nuorena dekkareita ja myös kauhua, jota en enää pysty lukemaan. T. Mai

      Poista
  2. Wistingin parissa on poikkeuksetta viihtynyt tämäkin tyttö ja Pimeä on laskeutumassa kirjastosta ilokseni varmaan lähiäikoina;) Talvisaikakin istuisi oivasti viilentäjäksi kuluneiden viikkojen helleputken jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että viilennys kelpaa ja Wistingin seura :) T. Mai

      Poista
  3. Aivan oma viehätyksensä näillä vanhaa rikosta tutkivilla tarinoilla 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, historia on kiinnostava lisämauste dekkareissa.

      Poista