Banneri-luettelo

keskiviikko 6. elokuuta 2025

Bob Mortimer: Satsumakompleksi

 

 

Minun nimeni on Gary. Olen kolmekymmentävuotias ja työskentelen oikeusavustajana lontoolaisessa asianajofirmassa.

Englantilainen Bob Mortimer oli yhdistänyt Satsumakompleksi dekkariinsa runsaasti huumoria ja hulvattomia kohtauksia. Koska kyseessä oli dekkari, siinä oli myös uhri. Kirjan päähenkilö oli töittensä jälkeen pubissa kaljalla Brendanin kanssa. Brendan lähti yhtäkkiä ja löytyi jonkin ajan kuluttua kuolleena. Gary joutui selvittämään tapausta sekä valepoliisien että oikeiden poliisien kanssa.

Se oli paksu, kovakantinen kirja, ja kun hän käänsi sen minuun päin, näin sen nimen. Satsumakompleksi.

Kirjan nimi tuli siis kirjan nimestä. Gary sai kyseisen kirjan lainaan nuorelta naiselta, jonka kanssa vietti iltaa samaisessa pubissa, mistä Brendan katosi yllättäen. Gary sai lopulta kuulla, että naisen nimi oli Emily. Emily oli oikeasti työkeikalla, mutta eihän hän sellaista kertonut Garylle. Sen, miten Emily liittyi kirjan tarinaan, voit lukea lähemmin tästä hauskasta Satsumakompleksista. Sen verran voin paljastaa, että Emilyn elämään liittyi ikäviä henkilöitä.

Orava säntäsi yhtäkkiä pois, ja minä jatkoin matkaa ja menin keräämään Lassoon ulosteen. Kun tartuin kasaan, tunsin jonkin kovan tarttuvan sormieni väliin ja annoin sen pudota nurmikolle. Ja siinä se oli, maissintähkämuistitikku.

Kirjan kaksi tärkeää asiaa olivat orava ja maissintähkämuistitikku. Orava  oli tyyppi, jonka kanssa Gary pallotteli ajatuksiaan ja maissintähkämuistitikku oli tärkeääkin tärkeämpi rikollisille.

Bob Mortimer on koomikko, televisiojuontaja ja näyttelijä. Satsumakompleksin voisin hyvinkin kuvitella hauskaksi kesäteatterinäytelmäksi, missä kehenkään ei kannattanut luottaa. Kaikilla oli peiteltävää ja salattavaa, no rikollisilla oli todella paljon salattavaa. 

Bob Mortimerin esikoisteos Satsumakompleksi  hauskutti ja tempaisi mukaansa outoihin rikosjuttuihin. Jatkoakin on jo luvassa.

 

Bob Mortimer, Satsumakompleksi

Suom. Päivi Paju

Docendo 2025

s. 310

The Satsuma Complex 2022 

Dekkari

Esikoisteos

Lontoo 

2 kommenttia:

  1. Kiva kuva 🍊 Kävitkö erikseen kaupassa sitä varten? Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvinnut käydä kaupassa, kun satsumat olivat valmiiksi kotona. Nyt on yllättäen ollut hyviä satsumia koko kesän ajan 🍊.

      Satsumakompleksi oli todella hauska esikoiskirja ja aion lukea jatkokirjankin :)

      Poista