Lars Kepler: Nukkumatti

Kolmetoista vuotta sitten hänet saatiin kiinni itse teosta Lill-Jansskogenissa, kun hän pakotti viisikymppistä naista takaisin maahan haudattuun arkkuun. Naista oli pidetty arkussa lähes kaksi vuotta, mutta hän oli edelleen elossa. Hän oli järkyttävän loukkaantunut, hän oli aliravittu, lihakset olivat surkastuneet, paleltumat ja makuuhaavat olivat hirveät, ja hänellä oli vakavia aivovammoja.

Lars Keplerin neljäs Joona Linna-dekkari, Nukkumatti, oli jännittävääkin jännittävämpi lukukokemus. Kirja oli luettava kannesta kanteen, kun sen aloitti, vaikka kirjassa on yli viisisataa sivua. Jokainen muistaa telkkarin nukkumatin, joka heitti lapsille unihiekkaa silmiin, Keplerin kirjassa on vastaavanlainen nukkumatti, joka pitää ihmiset maan alla nukutettuina jopa vuosikausia. Ensimmäinen Joona Linna – dekkari oli Hypnotisoija (2010), josta on tehty myös elokuva. Toinen dekkari oli nimeltään Paganini ja paholainen (2011) ja kolmas Tulitodistaja (2012). Itse olen jäänyt Keplerin kirjoihin koukkuun, joten olen nyt lukenut kaikki neljä. Huomasin vasta nyt, että kirjailijanimen takana on ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Lisäksi sain selville, että toisesta kirjasta on tekeillä elokuva.

Edellisissä kirjoissa kerrottiin välillä suomalaistaustaisen komisarion, Joona Linnan pidättämästä sarjamurhaajasta, Jurek Walterista. Jurek Walter oli luvannut Joonalle tappaa Joonan perheen, joten yli kymmenen vuotta aiemmin Joona oli lavastanut perheensä autokolarin ja perhe oleskeli uusilla nimillä paikassa, josta Joona ei tiennyt mitään. Jurek Walter oli keksinyt vihdoinkin keinon, miten päästä pois vankimielisairaalasta. Vankilan ulkopuolella odotti hänen uskollinen apurinsa, joka oli jatkanut tiettyjen ihmisten sieppaamista. Mutta miksi ihmeessä nukkumatti päästi yhden vangeista vapaaksi? Siitä alkoi tämänkertainen väkivaltainen tapahtumaketju, joka päättyi siihen, että…

Vapaaksi päästetty nuori mies, Mikael, oli ollut sarjamurhaajan vankina yli kymmenen vuotta. Jurek Walter oli apureineen vanginnut kymmenvuotiaan Mikaelin ja kahdeksanvuotiaan Felician ja pitäneet heitä maan alla koko ajan. Nyt poliiseilla oli kiire etsiä Felicia, sillä Mikael sanoi hänen olevan elossa. Eräs poliiseista soluttautui vankimielisairaalaan potilaaksi päästäkseen puheisiin Jurekin kanssa, ja muut kävivät läpi kaikki vihjeet, Joona matkusti jopa Venäjälle etsimään tietoa sarjamurhaajista, koska vihjeet liittyivät vahvasti sinne.

Nukkumatti oli mielestäni paras ja vahvin Keplerin Joona Linna-sarjasta, huolimatta suomennetusta nimestä. Mielestäni alkuperäinen nimi Hiekkamies olisi ollut parempi. Toivottavasti sarja jatkuu ja saan lukea lisää Joona Linnan poliisityöstä, sillä kirja jäi todella jännittävään tilanteeseen.

Lars Kepler, Nukkumatti *****

Tammi 2013

suom. Anu Koivunen

Sandmannen 2012

s. 529

Tuire Kaimio: Pennun kasvatus - Pennusta kunnon koiraksi

 

 

Perheeseemme tuli koiranpentu, Ozzy, pieni monirotuinen rasavilli. Äiti on Länsiylämaan terrieri ja isä Maltan koira. Pieni koiranpentu vaatii koulutusta. Pissat ja kakat tulevat minne tulevat, joten ei kannata pitää mattoja siellä missä Ozzy oleskelee. Iso talo on liian iso paikka vartioitavaksi, joten Ozzyn oleskelupaikkaa on pienennetty aitauksilla ja pitämällä ovia kiinni niihin huoneisiin, missä emme ole paikalla. Ozzyn mieli tekee pureskella, sillä ikenet kutiavat. Naskalinterävät hampaat iskevät herkästi sormiin ja mihin vain, auts. Nyt tarvitaan apua pentuoppaista, sillä aikaisemmasta koiranpennun kasvattamisesta on pitkä aika. Andy on jo 16v. ja 7kk vanha, joten on vaikea muistaa hänen kouluttamisesta juuri mitään.

Eläinnäyttelijöiden kouluttaja Tuire Kaimio on kirjoittanut Pennun kasvatus kirjan, jonka avulla Ozzy on saanut ensimmäiset oppinsa. Kirja on mainio opas, jota voi lukea jo etukäteen, ennen kuin koiranpentu tulee kotiin. Kirjan avulla voi kouluttaa myös aikuista koiraa. Kirja on jaettu osiin: Pentua odotellessa, Pentu asettuu taloksi, Myöhäinen leimautumisvaihe 8-12 viikkoa, Koiran lapsuusikä 3-6 kuukautta, Murrosikä. 

Kirjassa on hyviä kappaleita, jotka auttavat esim. valitsemaan sopivan koirarodun. Koirarotujen erityispiirteissä kerrotaan joidenkin rotujen ohjaamisessa mm. totuttamisessa liikkuviin vastaantulijoihin, sillä koira voi alkaa paimentamaan tai metsästämään pyöriä, kuntoilijoita tai autoja. Jotkut koirat ottavat sydämenasiakseen haukkumalla vartioimisen, joka ei ole mukavaa naapureiden kannalta. Taistelutahtoisia koiria tulee leikittää rauhallisilla leikeillä ja välttää paini- ja puremisleikkejä. Kirjan mukaan myös liialliset virikkeet saavat pennun käymään ylikierroksilla, joten pennun pitää oppia rauhoittumaan.

Lapsiperheissä kannattaa kirjan ohjeiden mukaan keskustella etukäteen, että pennun pitää antaa syödä ja nukkua rauhassa, silloin kun se haluaa. Pentu tykkää silittämisestä, mutta se pitää tehdä kauniisti ja jos pentu haluaa pois silloin kun sitä silittää, niin sen pitää antaa lähteä, eikä sitä saa enää lähestyä. Lapset voivat myös opettaa pennulle, että se ei saa purra tai hyppiä kohti. Pennun hoitoa ei saa jättää lasten vastuulle. Pennun jokapäiväisistä tarpeista huolehtiminen on vaativaa, johon lapsen voimavarat eivät riitä. Tarvitaan aikuista ottamaan vastuu pennun kasvatuksesta ja tarpeista. Aikuisen tulee myös seurata, että lapset noudattavat perussääntöjä pennun hoidossa mm. antavat sen nukkua ja syödä rauhassa.

Pennut tarvitsevat joka päivä ruokaa, ne tarvitsevat liikuntaa ja mukavaa tekemistä. Pennun terveydestä pitää huolehtia, turkki pidetään takuttomana ja kynnet leikataan säännöllisesti. Pentua kasvatetaan ja koulutetaan niin, että siitä tulee yhteiskuntakelpoinen. Pentu vaatii myös aikaa, eikä se voi olla kauan yksin. Pennulle pitää hankkia myös ruokaa, leluja, petipaikka, kaulapanta, hihna ym. ja eläinlääkäri antaa tarpeelliset rokotukset. Nämä kaikki maksavat, joten näihin kuluihin on hyvä varautua.

Kirjan mukaan vasta viisikuinen pentu pystyy pidättelemään, joten sanomalehdet pysyvät lattioillamme vielä ainakin kolme kuukautta. Puolivuotias pentu alkaa olla sisäsiisti, joten annamme Ozzyn rauhallisesti opetella pissaamista paperille ja ulos. Rankaisemisesta on vain haittaa sisäsiistiksi opettelussa. Pentu voi ymmärtää moitteet väärin ja menee piiloon tekemään tarpeensa, jolloin et löydä pissaa ja ulosteita tarpeeksi ajoissa, jolloin ne voivat tehdä tuhoja lattiamateriaaleille.

Ozzy on nyt 9 viikkoa vanha, joten hän on oppinut kynsien leikkaamisen, kotiin tulevien ihmisten tervehtimisen hyppimättä, autossa matkustamisen, yksinjäämisen ja kauniisti hihnassa kävelemisen. Lisäksi hän on tutustunut ympäristöön ja lähistöllä asuviin koiriin. Ozzy on saanut myös meidän perheenjäsenten aikaa. 

 

Tuire Kaimion Pennun kasvatus – kirja on yöpöydällä ja voin lukea sitä tarpeen mukaan. Muistelen samalla Andy-papparaisen kouluttamista. Andysta kasvoi vilkkaan pentuiän jälkeen vilkas ja oppivainen cairnterrieri. Valitettavasti hänelle tuli epilepsia, joka on pysynyt lääkkeiden ansiosta lievänä. Andy on elänyt pitkän elämän ja on nyt koiraelämänsä pappavaiheessa, jolloin kävely ja liikkuminen ovat hidastuneet, näkö ja kuulo heikentyneet, aivan kuin ihmisillä, kun he vanhenevat. Yksi asia on kuitenkin pysynyt ennallaan ja se on ruokahalu, nam.

Menestyksellisimmässä koirankoulutuksessa käytetään rangaistusten sijaan apuna ainoastaan palkintoja eli mukavia seuraamuksia. Jos kuvittelemme itsemme koiran tilalle, ymmärrämme miksi. 

 

 

Tuire Kaimio, Pennun kasvatus – Pennusta kunnon koiraksi ****

WSOY 2002

s. 252

Tietokirja 

 

 

Tuire Kaimion kirjat:

Tuikun eläinkoulu (1998), Anni ja Susi (2000), Pennun kasvatus (2002), Hevosen kanssa (2004), Eläinnäyttelijöitä (2005), Hevonen: ensimmäinen oppaani (2006), Koirien käyttäytyminen (2007)

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Hän olisi yhtä hyvin voinut vetää ylös vasemman hihan; partaveitsen viilloista on jäänyt pitkiä arpia kumpaankin käsivarteen.

Ruotsalainen Johan Theorin on kirjoittanut kauhukirjan Sankta Psykon kasvatit (2013). Kirja sijoittuu vankimielisairaalaan ja sen vieressä olevaan päiväkotiin, jossa hoidetaan sairaalan potilaiden lapsia. Lasten ja vanhempien välit pyritään pitämään kunnossa, joten lapset käyvät päivittäin vierailuilla vanhempiensa luona. Johan Theorin on aiemmin kirjoittanut runsaasti palkitun kolmiosaisen Öölanti-sarjan, johon kuuluvat jännityskirjat Hämärän hetki, Yömyrsky ja Verikallio.

Kauhukirjalle sopiva nimi Sankta Psykon kasvatit ei petä kauhukirjallisuuden ystäviä, sillä kirja sisältää sitä itseään, hiuksia nostattavaa jännitystä ja ihmisten tekemiä ikäviä, jopa väkivaltaisia tekoja toisia ihmisiä kohtaan. Kirjan päähenkilö oli lastentarhanopettaja Jan Hauger, joka hankkiutui Vallan pikkukaupunkiin, Ruotsin länsirannikolle, sijaiseksi Metsäkedon päiväkotiin. Janilla oli omat syynsä miksi hän hankkiutui vankimielisairaalan päiväkotiin töihin, mutta pian hän sai tietää myös muiden työntekijöiden syitä työskentelyyn kauhutalon läheisyydessä. Jokaista kiinnosti halu päästä vankimielisairaalan sisälle. Jokaista heitä kiinnosti joku potilas.

Pahin sairaalan potilaista oli sarjamurhaaja Ivan Rössel, joka pyöritti sairaalan henkilökuntaa omien halujensa mukaan. Pian Jan oli tietämättään mukana Ivanin suunnitelmissa. Jan oli teini-iässä koulukiusattu, ja oli ollut nuorisopsykiatrisella osastolla hoidettavana teini-iässä. Siellä hän tapasi Ramin. Jan rakasti Ramia pakkomielteenomaisesti ja kuvitteli Ramin olevan potilaana Sankta Psykossa. Jan käytti kaiken mahdollisen ajan löytääkseen Ramin sairaalasta. Hän halusi vapauttaa rakkaansa sieltä. Tutkiessaan sairaalaa ja etsiessään Ramia öisin, Jan joutui yhä tiukemmin Ivan Rösselin talutusnuoraan kiinni. Ivan ei ollut ainoa joka johdatti Jania, vaan samaan joukkoon kuului myös muita päiväkodin ja sairaalan työntekijöitä. Ivan oli se iso hämähäkki, joka kutoi verkkoaan ja Jan oli se utelias kärpänen, joka pörräsi verkon ympärillä. Ivan halusi vapauteen ja vapauden avain oli Jan.

Kirjan tarina polveilee kahdessa tasossa: nykyisyydessä ja Janin teini-iässä. Kirjan rakenne toimi hienosti yhdessä. Theorin toi hienosti esille sen miten nuoria itsemurhan yrittäneitä hoidetaan. Muutama viikko suljetulla ja sitten nuori lähetetään takaisin omaan kouluun kiusaajien pariin. Terapia on mitä on ja sitä ei jatkettu ainakaan Janin kanssa. Janin ongelmat lakaistiin maton alle. Jan ei kuitenkaan ollut päässyt irti kiusaajien tekemistä teoista, vaan ne seurasivat häntä. Hänellä oli pakkomielteenä halu kostaa, ja koston kohteina olivat pienet pojat. Suurimman osan elämästään hän oli pystynyt pitämään halunsa kurissa.

Katsot kelloa. Se on viittä yli puoli kaksi.

Puoli kaksi sunnuntai-iltapäivänä.

Panet silmät kiinni ja laske. Olit lukittuna saunaan melkein kaksi vuorokautta – neljäkymmentäkuusi tuntia.

Johan Theorin, Sankta Psykon kasvatit ****

suom. Outi Menna

Tammi 2013

alkuteos Sankta Psyko 2011

s. 502

Karo Hämäläinen: Ilta on julma

Tuskin olin selvinnyt hollantilaisen Herman Kochin Illallisesta, kun jouduin vastaavanlaisen traagisen illallisen pariin Karo Hämäläisen Ilta on julma jännityskirjan parissa. Kochin kirjassa kerrottiin selkeistä mielenterveysongelmista, jotka lisäsivät ongelmakäyttäytymistä ja väkivaltaa. Hämäläinen sivuaa mielenterveysongelmaa, kun yhden kirjan päähenkilöistä, Robertin, kylpyhuoneen kaapissa oli diatsepaamia. Lisäksi hän oli väkivaltainen naisia kohtaan. Muuten Robert oli rahoitusalalla äkkirikastunut nelikymppinen keinottelija.

Ilta on julma kertoi kahdesta pariskunnasta, jotka söivät yhdessä illallista. Robert ja Elise asuivat Lontoossa, jonne he kutsuivat viikonloppuvieraikseen Robertin lapsuudenystävän Mikon ja tämän vaimon Veeran. Kaikki henkilöt kertoivat oman näkökulmansa illan tapahtumista ja mitkä tekijät taustalla vaikuttivat illan tapahtumiin. Viinaa juotiin ihan suomalaiseen tapaan runsaasti ja vielä enemmän. Illan juonikuvioista sen verran, että Mikko oli henkilökohtaisesti leiponut ystävälleen ruisleivän tuliaisiksi. Elisen korvaan Mikko kuiskutteli, että tämä ei saisi missään nimessä syödä leipää, leipä oli tarkoitettu vain Robertille. Loppujen lopuksi kovan onnen leipä päätyi palvelijan matkaan.

Autossa soi klassinen musiikki, taisi olla Benjamin Britteniä. Hän kysyi kuljettajalta, millainen yö oli ollut. Kuulemma tavanomainen lauantain ja sunnuntain välinen yö. Hän nyökkäsi.

- Niinhän ne useimmiten ovat.

Joskus taas eivät ole. Siitä hänellä oli hyvin tuore omakohtainen kokemus.

Yksi kirjan henkilöistä kertoi illan tapahtumista menneessä aikamuodossa. Lukija ei voi tietää varmuudella, kuka näistä neljästä henkilöstä oli pakomatkalla illallisen jälkeen, joten jännitystä riitti alusta loppuun saakka. Hämäläinen on kirjoittanut todella mielenkiintoisen illallistarinan, johon yksi henkilö oli valmistautunut hankkimalla strykniiniä. Tosin illan isäntä nosti heti keskusteluaiheeksi murhateeman ja esitteli hankkimiaan syanidikapseleita. Lisäksi talon asearsenaaliin kuului myös terävä samppanjamiekka, joten illasta tuli todella vauhdikas, väliin jopa farssinomainen. Huvittavinta oli, että pariskunnat saunoivat ja peuhasivat alkuillasta vielä sängyissä, kuka kenenkin kanssa, mutta loppua kohden ikävät tapahtumat seurasivat toisiaan. Lapsuudenystävät tosin huomasivat pitävänsä edelleen toisistaan jopa rakastavan toisiaan.

Kirjailija kirjoitti verevän tarinan, jossa viikatemies oli mukana. Kirjan salaisuudet jäivät salaisuuksiksi kaikille muille paitsi lukijalle. Keskustelunaiheiksi nousivat kaikki muut aiheet, paitsi eivät ne tärkeimmät. Jotenkin tuntui vieraalta ajatukselta se, että molemmat kaverukset olivat hankkineet myrkkyä. Kirjailija nosti kissan pöydälle eli suomalaisten vaikeudet puhua asioista suoraan. Kun on vaikea keskustella vaikeista asioista, niin sitten voi käydä kuten kirjan traagisissa tapahtumissa kävi. Ehkäpä pariskuntien olisi kannattanut mennä ennemmin ravintolaan syömään, kuten Kochin pariskunnat tekivät.

Ihmiset vain olivat laonneet hänen ympäriltään.

Hän miettisi sitä huomenna, kunhan olisi saanut nukkua väsymyksen pois. Aivot eivät toimineet niin, että niillä pystyisi tekemään suuria päätöksiä.

Aivot eivät olleet toimineet edellisyönäkään, ei kenelläkään heistä, mutta se ei ollut estänyt heitä tekemästä elämän ja kuoleman valintoja.

Karo Hämäläinen, Ilta on julma ****

WSOY 2013

s. 345

Kirjasfääri , Maria ja Norkku ovat myös plokanneet kirjasta.

Peter Franzén: Samoilla silmillä

 

 

Peter Franzén jatkoi omaelämäkerrallista tarinaa toisessa kirjassaan Samoilla silmillä. Esikoisteos Tumman veden päällä aloitti pienen Peten lapsuuskuvaukset ja Samoilla silmillä jatkoi Peten tarinaa murrosiässä. Ensimmäisessä kirjassa Peten äiti oli naimisissa väkivaltaisen poliisin kanssa, mutta erosi tästä ja muutti lapsineen vuokra-asuntoon asumaan. Isä, joka oli Peten kasvatusisä, ei jättänyt perhettä rauhaan, vaan jatkoi väkivaltaista käytöstään aina humalassa. Kirja kerrottiin pienen pojan äänellä, joka tehosti kirjan ikävää tunnelmaa. Tumman veden päällä kirjasta on tehty myös elokuva.

Samoilla silmillä kirjassa oli kolme näkökulmaa, Peten, Peten äidin ja Peten kasvatusisän. Peten äiti opiskeli sairaanhoitajaksi Oulussa ja lapset, 13-vuotias Pete ja 10-vuotias Suvi, asuivat kaksistaan Keminmaalla. Äidin vanhemmat toivat päivittäin ruokaa lapsille ja katsoivat lasten perään. Lastenhoito oli mielestäni järjestetty aika huolettomasti, ja kirjaa lukiessa tuli mieleeni lasten tuntema turvattomuus, johon Pete hankki lisäturvaa nyrkkeilyharrastuksesta. Ehkä Peten tuntema pelko kasvatusisää kohtaan lisäsi halua olla vahva. Kaipasin myös ensimmäisen kirjan enoja ja Peten omaa isää, joita ei näkynyt kirjan juonikuvioissa. Vuosien saatossa Pete ja Suvi olivat saaneet tottua äidin vaihtuviin poikaystäviin, joiden käytöksessä ei ollut juuri hurraamista. Yhdestä väkivaltaisesta miehestä irtipäästyään, äiti otti aina toisen tilalle.

Kolmas kirjan näkökulma oli Peten kasvatusisän yritys ponnistella alkoholismista ja väkivallasta eroon. Kasvatusisä oli masentunut ja halusi päättää päivänsä, mutta kohtalo puuttui asiaan. Tässä kirjassa Franzén oli armollinen kasvatusisälleen, ja kuvasi hänet tekojaan katuvana miehenä, joka oli ansainnut uuden alun, kun taas oma äiti sai negatiivisen näkökulman lasten heitteillejättäjänä ja miehiinmenevänä viininlipittäjänä. Pete ja Suvi saivat tehdä keskenään mitä halusivat, sillä kukaan ei määrännyt turvallisia rajoja. Varsinkin Pete kokeili kaikenlaista, mutta äiti piipahti vain mutkan kotosalla kuultuaan Peten kolttosista ja kiirehti saman tien takaisin Ouluun uusimman valloituksensa luokse.

”Millo juuaan?” Pekka kysyy yhtäkkiä.

”No ne tytöt tullee yheksältä oottaan tuoho alikulkusillalle, kysytään jos ne lähtis meijän kanssa kellarriin”, vastaan ja tuntuu kummalta, niin kuin olisin suunnitellut jotakin etukäteen.

Meillä on viinaa kellarissa.

Samoilla silmillä ei vakuuttanut minua kerronnallisilla ansioillaan, kuten Tumman veden päällä teki. Kolme näkökulmaa oli liikaa. Parasta olisi ollut ainoastaan Peten oma näkökulma tapahtumiin, sillä uskoisin, että siten kirjaan olisi tullut se sama syvyys ja tunnelataus, joka oli ensimmäisessä kirjassa. Orastava kiinnostus tyttöjä kohtaan oli todella herkästi kirjoitettu ja parasta kirjan antia, ja mielestäni tunteiden esiintuominen ja rakkaus ovat tietysti plussan arvoisia.

”Hyvää yötä, kläppi”, Tupu kuiskaa ja pussaa kättäni.

”Hyvää yötä”, kuiskaan.

Luulen, etten saa tänä yönä unta.

Peter Franzén, Samoilla silmillä

Tammi 2013

s. 223

Omaelämäkerrallinen teos

Murrosikä