Banneri-luettelo

torstai 3. heinäkuuta 2014

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe




”Minä olen kranaatti. Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska en mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana.”

John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe tulee heinäkuussa elokuvateattereihin ja ennen elokuvailtaa halusin tutustua syvemmin tähän samannimiseen kirjaan. Yllä oleva teksti oli toisen päähenkilön Hazelin puhetta omille vanhemmilleen. Kirja kertoi kahdesta syöpää sairastavasta nuoresta, jotka kiinnostuivat toisistaan. The Katse. Olin nähnyt kirjan ja lukenut siitä arvioita, mutta kirjan kansikuva tökkäsi pahasti silmääni pääkallon ja kranaatin muodossa. Elokuvan mainos on paljon kauniimpi ja hellyttävämpi ja sopisi myös kirjan kansikuvaksi. Kirja sopii kuitenkin myös pojille luettavaksi, joten pidetään kansikuva räväkkänä, jotta pojatkin voivat sitä lainata. Kirjassa on reilua hirtehishuumoria ja nuorten maailman kuvauksia, mutta tietysti myös muuta läheisiä koskevaa.

Kirjan etsiminen vei hetken, mutta sitten hän luki sitaatin minulle. ”Elämäsi pirstaleina. Viimeinen oikea suudelma / vuosia sitten.”
”Ei hullumpi”, minä sanoin. ”Ehkä vähän mahtaileva. Max Mayhem varmasti sanoisi sitä ´akkamaiseksi paskaksi´.”

Kirjan nuoret Hazel ja Augustus kertoivat toisilleen kirjoista, joista pitivät. Ennen seuraavia treffejä he halusivat lukea sen kirjan mistä toinen piti eniten. Hazelin rakastama kirja oli kirja, jota molemmat pohtivat paljon, sillä sen sisältö liittyi syöpään. Hazel oli mennyt jopa niin pitkälle, että oli lähettänyt Eurooppaan muuttaneelle kirjailijalle kirjeitä saamatta koskaan vastauksia. Kirja mukanaan nuoret sairastivat, kulkivat vertaistukiryhmässä, tutustuivat lähemmin toisiinsa ja alkoivat pommittaa kirjailijan assistenttia. Jotain nuorilla oli selkeästi mielessä ja jotain kiinnostavaa kirjassa oli.

Kirjasta ei ole tehty liian herkkää. Joku voi lukea kirjan tuntematta mitään ja joku toinen herkistyä enemmän, sillä tarinan juoni eli nuorten sairastaminen oli minusta herkkä ja tunteellinen aihepiiri. Syöpä ja rakkaus samassa kirjassa toivat mieleeni iki-ihanan Love Storyn. Love Storyn nuori pari, jotka olivat vanhempia kuin Greenin nuoret, puhuttelivat samaan tapaan räväkästi toisiaan, kuten nuorten maailmassa usein on tapana. Tähtiin kirjoitettu virhe on John Greenin kuudes romaani, jonka Time-lehti valitsi vuonna 2012 vuoden parhaaksi romaaniksi. Kirja on menestyksensä ansainnut. Suosittelen.

”On sekin sota”, Augustus vähätteli. ”Mitä vastaan minä sodin? Syöpää. Omaa syöpääni. Ja mikä minun syöpäni on? Se on minua. Kasvaimet ovat lähtöisin minusta. Ne ovat minua yhtä varmasti kuin aivoni ja sydämeni. Tämä on sisällissota, Hazel Grace, ja voittaja tiedetään ennalta.”

John Green, Tähtiin kirjoitettu virhe *****
suom. Helene Bützow
WSOY 2013
The Fault in Our Stars 2012
s. 340

Kirjasta kertovat Sara , Annika , Laura , Norkku , Notko ja Lilli

9 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä ihan mukiinmenevä nuorten kirja. Elokuvankin haluan nähdä ja harmittaa, että ennakkonäytös jäi välistä (vaikka liput löytyi) sairastelun vuoksi >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä oli todella mainio nuorten kirja. Minä haluan myös nähdä elokuvan :)

      Poista
  2. Mainio kirja tämä kyllä! Suomalainen kansi on melkoisen erilainen ja ehkä myös "räväkin" jos pohdin niitä kansia joita kirjasta olen nähnyt. Toisaalta se myös sopii kirjaan, mutta itse kerrankin pidän noista leffakansista.

    Elokuva oli mielestäni oikein hyvä adaptaatio tästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostuin kirjasta, kun kuulin siitä tehdystä elokuvasta. Onneksi luin kirjan, sillä se on todella hyvä :)

      Poista
  3. Totta turiset tuosta kansikuvasta. Ei sovi mielestäni kirjan tunnelmaan ollenkaan. Kustantaja on onneksi tehnyt uuden painoksen leffakannella ja se näyttää paljon paremmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myynnin kannalta leffakannet ovat sopivammat ja muutenkin kirjan sisällön kannalta :)

      Poista
  4. Jostain syystä jouduin kirjautumaan lukijaksesi uudelleen, vaikka olen seurannut blogiasi jo pitkään! Tämä oli kyllä ihana. Ei niin hyvä kuin Saven Paljain jaloin mutta... ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli romanttinen tarina, jota varjosti syöpä. Laura saven Paljaat jalat oli rehellinen kuvaus sairastumisesta luusyöpään, jota hän itse sairasti. Kyllähän se näkyy näistä tarinoista mikä on faktaa ja mikä fiktiota.

      Keväällä oli todellisia ongelmia tuon liittymisen kanssa. Itsekään en päässyt liittymään blogeihin. Laitoin viestiä googlelle ja kyllä tämä sitten on toiminut hyvin.
      Kiva kun sinä olet mukana :)

      Poista
    2. Anteeksi mokani, Laura Saven Paljain jaloin on oikein kirjoitettu. Hieno kirja.
      http://kirjanainen.blogspot.fi/2013/04/paljain-jaloin.html

      Poista