Banneri-luettelo

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Sara Saarela: Nimeä minut uudelleen

Hän silittää tukkaani ja hymyilee, vie minut käymään linnassani kädestä pitäen. Tämä paikka on salaisuutemme.
Miksi linnantornini kamarissa on pimeää ja minusta tuntuu kuin sänkyni alla vaanisi susi?

Sara Saarelalta on julkaistu aiemmin nuortenromaani Mun on pakko ( Aikamedia 2011), joka kertoo syömishäiriöstä, mutta tämän uudemman kirjan, Nimeä minut uudelleen, aihe on niin rankka, että en laskisi sitä pelkästään nuortenkirjaksi. Aihe on seksuaalisen väkivallan maailma, johon kuuluu insestin lisäksi muutakin seksuaalista väkivaltaa. Suosittelen heitä, jotka eivät pysty lukemaan lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa, välttämään kirjan ensimmäistä lukua, joka loppuu sivulle 94. Jos olisin itse tiennyt kirjan alun olevan niin rankka, en olisi lukenut sitä. Kirjan päähenkilö on ensimmäisessä luvussa pieni tyttö, joka asuu isänsä ja äitinsä kanssa. Vanhemmat ovat koulutukseltaan kasvatusalan ihmisiä.

Avasin peltipurkin kannen, salaisuus alkoi hengittää, silmiäni kirveli. Halusivat, että päästän sen vapaaksi. Se ojenteli käsiään ja jalkojaan, astui ulos asuinpaikastaan, valloitti, vakuutti.
Tummansiniset miehet ja naiset, pullanmuruja rinnuksillaan, nousivat tuoleiltaan. Salaisuus pyydystettiin, muutettiin dokumentiksi muiden joukkoon, kaikuvaan halliin, kansioiden väliin.

Toisessa luvussa kirjan päähenkilö Elle kävi yläastetta. He olivat muuttaneet äidin kanssa kahdestaan vieraalle paikkakunnalle ja molemmat olivat rikki. Elle kävi terapiassa ja söi  lääkkeitä. Koulunkäyntimotivaatio oli kadonnut ja käytös oli itsetuhoista mm. viiltelyä, ahmimista ja ruoan oksentamista. Tupakat ja jatkuva juominen nuorisoporukoissa kuuluivat asiaan. Koulupinnaamista, yliaktiivista seksuaalista käyttäytymistä, valehtelua ym. Itsetuhoisuus kasvoi koko ajan, sillä oikeudenkäynti isää kohtaan oli viivästynyt ja Elle joutui käymään koko ajan kuulusteluissa. Hiukan ihmettelin, että kuulusteluissa ei ollut sosiaalityöntekijä tai äiti mukana, sillä Elle oli alaikäinen. Kuulustelut olivat ahdistavia samoin lääkärissäkäynnit. Terapeutin luona käynnit menettelivät, alkuun Elle ei ollut puhunut siellä mitään, katsonut vain otsahiusten läpi.

Olisin voinut hypätä parvekkeelta pakoon tai morsettaa, sanoa ei. Muistojen metrossa kysyn miksi. Syyllisyyden lääkeruisku työntyy hitaasti kehoon, kirvelee ja puuduttaa, se on jäänyt soittamaan samaa kappaletta. Lopulta en enää erota sitä liikenteen äänistä. Itku loppui viime elokuussa, nyt tuijotan eteeni, yritän huitoa muistoja pois, kärpäsiä, ne haistavat tunkion. Jalkani ovat liian väsyneet potkimaan ja uimaan tätä matkaa loppuun.

Kirja on todellinen kauhukertomus lapsesta, joka on joutunut kärsimään ja jonka mielenterveyden on aikuinen mies, oma isä, pilannut. Tämän saman joutuu kokemaan liian moni lapsi. Yksikin tällainen teko on väärin. Sara Saarela on pureutunut hävettävään asiaan, tabuun, johon sosiaaliviranomaiset, lastenhuolto, poliisit, terveydenhuoltoalan ammattilaiset, lääkärit, psykologit, kasvatusalan ihmiset joutuvat törmäämään työssään. Miten kohdata lapsi ja nuori, joka yrittää elää salaisuutensa keskellä niin kuin muutkin nuoret. Nimeä minut uudelleen kertoo Ellen tarinan hänen omasta näkökulmastaan. Tarina ei ole kaunis, eikä viihdyttävä, se on rujo ja ruma. Tällaista ei pitäisi tapahtua yhdellekään lapselle. Kuitenkin kirjan kappaleiden välissä olevat runot ovat upeita ja koskettavia ja kirjan loppu oli positiivisempi. Sara Saarela, olet uskomaton kirjoittaja, ja olet pystynyt kirjoittamaan kirjan todella vaikeasta aiheesta.

Tyhjensin sänkyni alustan, vihan säkit, lihavat, niiden sisällä sullottu aika. Se olisi voitu käyttää
hyppiä hyppynarulla, lentää, letittää punainen tukka poskipäitä peittämästä.

Sara Saarela, Nimeä minut uudelleen
Kharis 2015
s. 351





6 kommenttia:

  1. Kiitos kun luit ja bloggasit tästä, aihe on niin tärkeä kirjoittaa. Mieli tekee lukea, mutta katson, milloin on oikea aika tarttua näin rakkaan aiheeseen. Bloggauksestasi päätellen kirja ei siloittele rankkuutta tekstissäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella rankka kirja, enkä uskalla suositella sitä muuta kuin alan ammattilaisille terveydenhuollossa, sosiaalialalla, lastenhuollossa ym.
      Teksti on rajua eikä peittele mitään.

      Poista
    2. Rajuahan se on, mutta toisille kuitenkin todellisuutta. Siksi suosittelen lämpimästi niille, jotka ovat itse vastaavaa kokeneet. Saarela kuvaa hienosti mm. sitä, miten uhri yrittää mielikuvituksen avulla siirtyä pois traumaattisesta tilanteesta, jotta säilyisi edes jotenkin järjissään. Ja yrittää toisaalta nitistää kauhua ajatuksella "no eihän se oikeastaan ollut niin kamalaa ja että näin kai kuuluu tapahtua". Kuin myös jatkuvaa syyllisyyttä ja pelkoa, että toiset saavat tietää.

      Tunnistin niin paljon. Se, että joku osaa kirjoittaa aiheesta noin koskettavasti antaa itsellekin voimaa. Etenkin kun Elle selviää. Todella hieno kirja!

      Poista
    3. Voi olla, että tämän kirjan alku on liian kauheaa kenelle tahansa. Ei lapsille saa tehdä tuollaista, ei lapset saa kärsiä eikä heidän tarvitse paeta mihinkään mielikuvitusmaailmaan jonkun sairaan pedofiilin takia.
      Kirja on valtavan hyvä esimerkki siitä mitä seurauksia pedofilia ja insesti voivat aiheuttaa. Lapsen elämä menee sekä fyysisesti että henkisesti pilalle. On se kumma, että aikuiset pilaavat lastensa elämän tai toisten lasten elämän. Sairasta puuhaa!

      Poista
  2. Minä luin tämän äskettäin ja kyllä, tämä oli rankka lukukokemus!

    VastaaPoista