Banneri-luettelo

maanantai 14. toukokuuta 2018

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä




Istanbulissa oli aivan tavallinen keväinen iltapäivä, yhtä pitkä ja harmaa kuin monet muutkin, kun Peri oivalsi jotain kylmäävää: hän kykenisi tappamaan toisen ihmisen.

Turkkilainen nykykirjailija Elif Shafak kirjoittaa huippuhienoja teoksia. Eevan kolme tytärtä on kirjailijan viides suomennettu teos. Blogista löytyy näistä kirjoista neljä. Ihastuin valtavan paljon kirjailijan Valkoiseen elefanttiin, joka oli historiallinen teos. Eevan kolme tytärtä kurkottelee lähihistoriaan 1980-luvulle ja 2000-luvun alkuvuosiin, jolloin kirjan päähenkilö Peri opiskeli Oxfordissa. Nykyhetkessä Peri on 35-vuotias kolmen lapsen äiti Turkissa.

Eevan kolme tytärtä pureutuu Turkin yhteiskunnallisiin teemoihin menneessä ja nykyisyydessä. Naisen asema on suurentavan lasin alla, samoin uskonto ja sen varjossa tehtävät murhat ja väkivallan teot. Vuonna 2001 tapahtunut lentokonehyökkäys kaksoistorneihin on otettu kirjaan yhdeksi teoksi, joka vaikutti islamiin uskovien kohteluun ympäri maapallon. Myös huivin käyttö ja huiveja käyttävien kohtelu on esillä.

Peri on kiinnostunut islamista ja jumalasta, mutta hän elää rennosti ja vapaasti, vaikka äidin opit kummittelevat taustalla. Yliopistolla on kurssi, joka kiinnostaa Periä. Kurssinvetäjä on mielenkiintoinen ja karismaattinen nuorten ajatusmaailmaa muokkaava opettaja. Pian Peri huomaa opiskelevan innokkaasti kyseisen opettajan johdolla, ja toiveissa olisi, että suhteesta kehittyisi jotakin muutakin.

Perin onneksi samalla kurssilla on opiskellut myös kaksi hänen ystäväänsä. Lopulta tytöt muuttavat yhteisasuntoon, mutta kaikki ei ole hyvin. Luulisi kolmen islamtaustaisen tytön sopeutuvan hyvin yhteen, mutta ei. Eevan kolme tytärtä on kudottu menneisyyden ja nykyisyyden lankoja yhdistelemällä. Välillä kuljetaan Oxfordin yliopistolla ja kaupungilla, välillä Istanbulissa. Kirjailija asuu itse nykyisin Lontoossa, joten hänellä on näkemystä englantilaisuudesta ja myös turkkilaisuudesta poismuuttaneen kriittisestä näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan tarina on jälleen nautittavaa ja koukuttavaa ja uppouduin siihen ihastuneena. Elif Shafak on kirjailija, jonka teokset paranevat kirja kirjalta ja tarina tarinalta.

Hän oli väsynyt itseensä, ja menneisyys raastoi ja tulevaisuus pelotti häntä. Hän oli sielultaan synkkä, luonteeltaan empivä ja arka kuin vastasyntynyt tiikerinpentu, joka ei kykene pitämään arvossa villiä luontoaan…

Elif Shafak, Eevan kolme tytärtä *****
Suom. Sari Karhulahti
Gummerus 2018
s. 482
Three Daughters of Eve 2016

Shafak Elif: Kirottu Istanbul
Shafak Elif: Kunnia
Shafak Elif: Valkoinen elefantti

9 kommenttia:

  1. Nämä tyttäret oli ensikosketus Shafakin tuontantoon ja hänen omaleimaiseen kerrontaansa tykästyin. Kirjailija jonglööraa useilla laajemmilla ja henkilötason teemoilla, kutoen ne toinen toistensa lomaan ehjiksi kokonaisuuksiksi, jolloin lukijalle jää hengitystilaa omille ajatuksille.
    Professori Azurin seminaariin olisi ollut kiintoisaa osallistua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, että tykästyit Eevan kolmesta tyttärestä. Kirjailijan tyyli on todellaakin omaleimainen, josta pidän kovasti. Hän taitaa myös lukijan halun olla tietämättä kaikkea ja jäädä omien mielikuviensa varaan, josta osoituksena on taitava loppukuvaus. Muutenkin hän mestaroi juuri kuvaamallasi tavalla. En yhtään yllättyisi, jos tästä tehtäisiin elokuva.

      :)

      Poista
  2. Kiitos kirjan erinomaisesta esittelystä. Kiinnostuin heti. Mietin olisiko sopiva kirja Naisten Pankin lukupiirillemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli <3
      Oikein sopiva teidän lukupiirillenne. Tästä löytyy varmasti keskusteltavaa mm. naisten kohtelu kotona ja esim. kaduilla Istanbulissa. Huivin käyttö jne. Sitten ne yhteiskunnalliset asiat, joista kirjailija kritisoi varmalla otteella. Nämä maustetaan sitten uskolla ja uskontoon liittyvillä teemoilla. Peri on mielenkiintoinen päähenkilö, hänelle sattuu kaikenlaista.

      Poista
  3. Tervetuloa Kirjarakkautta Kirjasähkökäyrän lukijaksi :)

    VastaaPoista
  4. En ole jotenkin ollut kovin innostunut Shafakin aiemmasta tuotannosta, mutta tämä on alkanut kiinnostaa paljon. Koetan etsiä luettavakseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään jokaisesta kirjasta, jonka olen häneltä lukenut. Pidän juuri hänen kriittisyydestään. Hän kritisoi, mutta se tulee tarinan sisällä esille, ja sitä itsekin huomaa lukiessa, että aha, ninkö siellä ovat asiat. Tässä kirjassa mm. neitsyys oli esillä eri tavoin.

      Suosittelen <3

      Poista
  5. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta, kiitos esittelystä! :) Shafakia on tullut luettua, mutta tätä en ole vielä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia :)
      Tämä on kyllä tarina, joka vie mennessään. Turkki on värikäs maa. Vastakohtana sitten Oxford.

      Lukuiloa :)

      Poista