Banneri-luettelo

perjantai 11. toukokuuta 2018

Ulla Svensk: Unelmakakut


Kevät on saapunut lämmittämään mieltä ja kehoa pitkän talven jälkeen. Keväällä on myös runsaasti juhlapäiviä ja tuntuu, että melkein joka viikko on lyhennetty juhlapäivien johdosta. On vietetty pääsiäistä ja vappua sekä helatorstaita. Sunnuntaina tulee vuoroon monelle äidille erityisen juhlava päivä eli äitienpäivä. Päiväkodeissa, esikouluissa ja kouluissa on askarreltu salaisuuksia äidille. Kotona pitäisi vielä kehitellä kakku, ennen kuin äidit heräävät 🌹

Ulla Svenskin Unelmakakut leivontakirja on jokaiselle leipomisesta haaveilevalle hyvä perusteos, josta on iloa vuosiksi eteenpäin. Kirjan kakut, leivonnaiset ja suolaiset purtavat ohjataan melkeinpä kädestä pitäen tekstin ja opastavien kuvien kera. Näiden ohjeiden avulla onnistuvat juhlapäivien vähäisemmät tai runsaammat tarjoilut, kun malttaa lukea ohjeet ja tarkistaa, mitä leivonta-aineksia ja välineitä tarvitaan. Itse innostuin suuresti kirjan kauniista kasviskakusta. Ja miltä kuulostaa Poliisimestarin auto tai Tatu ja Patu uimassa -kakku? Kirja sisältää kesälomille siirtyville koululaisille hauskoja kakkuaiheita. Mieheni kertoi, että hänen äitinsä teki hänelle aina kakun, kun koulu päättyi. Kaupan kakku ei kelvannut, kakun oli oltava kotonaleivottu.


Unelmakakut teoksesta löytyy tavallisten kakkupohjien lisäksi erikoisruokavalioiden kakkupohjia.  Kakun kuorrutukseen on monenlaisia kreemiohjeita sekä levitettäviä ja kaulittavia kuorrutteita. Fantasiakakuissa on käytetty marsipaania. Tykkään kovasti tuoreista mansikoista, joten ihastuin Mansikkatiramisuun, joka on lisäksi gluteeniton ja tehdään kääretorttupohjalla. Uskon, että moni keliaakikko ihastuu juhlissa kuin juhlissa tällaiseen kakkuun.


Moni kakuntekijä on innostunut tekemään hyydytettyjä kakkuja, joihin ei tarvita uunia. Hyydytetyt kakut ovat nopeita valmistaa, jos omistaa toimivan jääkaapin. Minun lempparikakku hyydytetyistä kakuista on upea Mansikkainen appelsiincharlotta, joka tehdään kääretorttupalasista ja johon hyydytetään sisälle runsas täyte. Kääretorttuihin laittaisin itsetehtyä mansikkahilloa. Täytteeseen on laitettu mm. appelsiinijogurttia ja ananasta, joten täyte on terveellisempi kuin pelkästä kermavaahdosta tehty täyte. Maistuu varmasti jokaiselle herkkusuulle.


Ulla Svensk on pitänyt netissä suosittua leivontablogia ja telkkarissa leivontaohjelmia. Hänellä on myös leivontaan liittyvä verkkokauppa netissä. Unelmakakut on hänen ensimmäinen leivontakirjansa, jonka jälkeen on ilmestynyt melkein joka vuosi uusi leivontakirja. Tällä hetkellä niitä on jo kahdeksan. Leipomisesta on tullut monia kiehtova harrastus. Tämän kirjan kuvien ja ohjeiden avulla pääset mukaan leivonnan iloihin ja riemuihin asiantuntevan leipuri-kondiittorin avulla. Suosittelen 🌹

Ulla Svensk, Unelmakakut *****
Otava 2008
s. 216
Leivontakirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti