Banneri-luettelo

tiistai 5. marraskuuta 2019

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö


Pikemmin kuin hautauskappeleita tässä kaupungissa oli uuneja. Ihmisiä työnnettiin niihin sisään ja vedettiin ulos kuin leipiä, joita kauppojen hyllyillä ei ollut ja nuo kuivina satavat leivät muistuttivat meitä nälästä.

Venetzuelalaisen kirjailijan Karina Sainz Borgon fiktiivinen teos Caracasissa on vielä yö kertoo Venezuelasta ja sen järkyttävistä tapahtumista. Kirjassa muistellaan myös aikoja, kun kaikki oli vielä hyvin, mutta myös yhteiskunnan muutoksista ja niihin johtaneista tapahtumista. Venezuela elää kaaoksen kourissa. Syy pitkälle nykyisiin tapahtumiin on presidentti Hugo Chavezin politiikka ja hänen kuoltuaan valitun presidentin Nicolás Maduron politiikka. Maduro jatkaa Chavezin aloittamaa itsevaltaista maan johtamista armeijan johdon avulla.

Kuulin laukauksia. Aivan kuten olin kuullut edellisenä päivänä, ja sitä edellisenä ja sitä edellistä edellisenä.

Kirjan alussa päähenkilö Adelaida hautaa oman äitinsä, johon kuluu hänen viimeiset rahansa. Äidin sairastelu oli tullut kalliiksi, sillä kaikki lääkkeet piti hankkia mustasta pörssistä.
Adelaida toimi kääntäjänä, josta hän sai palkaksi euroja, mikä oli edellytys olla elossa, sillä Venezuelassa ei ollut enää toimivaa rahayksikköä. Ruokaa sai vain mustasta pörssistä euroilla tai tavaralla. Adelaida asui omassa kerrostaloasunnossa, mutta eräänä päivänä Adelaida ei päässyt enää asuntoonsa, sillä valtion rosvojoukot olivat vallanneet sen.

Tunnistamattomia ruumiita alettiin vähitellen kääriä pelkkiin muovisäkkeihin; ne kumottiin yhteishautoihin, joihin sadat murhien uhrit päätyivät.

Adelaida oli vuosien saatossa nähnyt valtavasti väkivaltaa, mellakoita ja mielenosoituksia. Ihmisiä otettiin vangeiksi, heitä kidutettiin, aivopestiin ja tapettiin. Jotkut pääsivät pakoon rajojen yli. Kaksoiskansalaiset pääsivät turvaan turvallisempiin maihin. Adelaida oli kuin tuuliajolla ilman perhettä, ilman rakastettua, ilman kotia ja henkilöllisyyspapereita. Sitten sattuma toi eteen mahdollisuuden, joka kasvoi uhkarohkeasti hänen ajatuksissaan huiputtaa Venezuelan viranomaisia.

Karina Sainz Borgo on kirjoittanut äärimmäistä hätää kärsivistä ihmisistä väkivaltaisessa diktatuurissa, jossa rikollisuus kukoistaa ja maa on äärimmilleen korruptoitunut. Caracasissa on vielä yö teos on kuvaus latinalaisamerikkalaisen valtion mädäntyneisyydestä. Kirja on kuin pahin dystopiateos, mutta se on Venezuelan nykyaikaa. Uskalias ja jopa uhkarohkea tarina Adelaidan elämästä.

Pää retkotti katukiveyksen reunan yli. Köyhä, laiha, miltei keskenkasvuinen vielä. Paikaltaan luiskahtanut kypärä paljasti kiväärin ammuksen rikki repäisemän pään. Siinä hän oli: kuin auennut hedelmä. Unelmieni prinssi silmät verestäen.

Karina Sainz Borgo, Caracasissa on vielä yö
Suom. Taina Helkamo
Aula & Co 2019
s. 206
La hija de la española 2019

12 kommenttia:

  1. Tämä on hurja romaani, joka pitää otteessaan. Ei päästä helpolla, jää mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi vahva teos, jopa karmaiseva. Kirjaa lukiessa mielessä oli kaikki kauheus mitä sieltä on näytetty. Lisäksi valtavat pakolaisvirrat vieressä oleviin maihin. Ihmisillä on oikeasti hätä Venezuelassa.

      Poista
  2. Vahva teos! Kerrontaa, joka viskaa lukijansa silmien eteen massiivisen mylleryksen ja silmittömän väkivallan sekä niiden luoman hetkellisyyden tunteen kuin myös menneen ajan nykyisyydessä kantavat muistelot.
    Lukukokemus, joka jätti pitkään miettimään maailman menoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Takkutukka. Mihin maailma on menossa? Etelä-Amerikan maissa rätisee. Venezuelassa on kaaos. Chile on kaaoksen partaalla. Brasiliassa ihmiset kapinoivat. Vastakkain ovat äärimmäisen köyhät versus äärimmäisen rikkaat. Valtiot ovat korruptoituneet ja rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Tämä on yleismaailmallinen ilmiö.

      Poista
  3. Järkyttävä kirja tämä kyllä on. Itsekin olen nyt aikeissa lukea tämän suomeksi, kun espanjankielinen teos jäi minulta kesken kesällä. Nyt on muutenkin taas enemmän voimia lukea joskus jotain rankkaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että voimat ovat palautumassa. Kirjoja löytyy laidasta laitaan ja uskon, että löydät lukemista.

      Tämä kirja on järkyttävä.

      Poista
  4. Caracasissa on vielä yö on hieno teos, mutta kylmäävä myös. On hyvä, että Venezuelan tilanteeseen kiinnitetään huomiota näin kirjallisuudenkin kautta. Tämähän on käännetty jo monelle kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että hyvä kun kirjallisuuden avulla kiinnitetään kaaosmaiseen tilanteeseen huomiota.
      Uutisissa on näytetty vuosia miten Venezuela muuttuu koko ajan pahemmaksi paikaksi asua ja elää. Valtavia mielenosoituksia ja ihmiset pakenevat henkensä kaupalla naapurimaihin.
      Venezuela on uskomattoman kaunis maa, jolla on valtavat luonnonvarat. Maa olisi paratiisi ihmisille, mutta tällä hetkellä se on helvetti, jossa heidän on vaikea elää.

      Poista
  5. Tämä on herättänyt kiinnostukseni. Ehdottomasti lukulistalle! Etelä-Amerikasta tulee luettua aivan turhan vähän, siinä on monin tavoin kiehuva maanosa upeine kulttuureineen ja valtavine haasteineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, että olet kiinnostunut kirjasta. Kirjallisuudella, taiteella ja kulttuurilla on nykyisin mahtava vaikutuskenttä, sillä median välityksellä tieto kulkee nopeasti. Hienoa, että tämä kirja on suomennettu ja ymmärretty sen sanoma koko maapallon väestölle. Venezuela on kaaostilassa. Sainz Borgo on kirjoittanut koskettavan ja järkyttävän kirjan maan tämän hetkisestä tilanteesta.

      Poista
  6. Olen lukenut tätä puoleen väliin. Vaikuttava!
    Näin jokin aika sitten dokumentin, jossa oli samoja asioita yhteiskunnan hajoamisesta. Ärsyttävää, miten niin monissa maissa valitaan huonoja hallitsijoita. Pahimmat heistä saavat kukoistavan maan sekasortoon lyhyessä ajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caracasissa on vielä yö on todellakin vaikuttava kirja. Me katsottiin varmaan samaa dokumenttia Venezuelasta. Kaikki mitä tässä kirjassa on tuli esille myös dokumentista osa tekstinä osa filminä.
      Sotajoukkojen tukema presidentti on vaarallinen yhdistelmä, varsinkin kun presidentti on jakanut ministerinsalkut ja oikeudet maan tuloihin sotajoukkojen komentajille. Raha on sellainen mahti, joka saa tappamaan ja tekemään rikoksia.
      Venezuela on ollut vuosikausia sekasorron vallassa. Eräs entinen oppilaani on kotoisin sieltä. Hän meni naimisiin suomalaisen kanssa ja he muuttivat Venezuelaan 10 vuotta sitten. Hänen facebook-tilinsä on kaapattu ja se lähettää kauniita maisemavideoita.

      Poista