Banneri-luettelo

lauantai 8. helmikuuta 2020

Disney: Frozen - Revontulten lumoa




Syksyisessä Arendelissa puut olivat jo pudottaneet lehtensä ja hyytävä tuulenviima enteili talven tuloa. Vuorien kätköissä Kristoff ja hänen ystävänsä taivalsivat kivikkoisella polulla kohti Peikkolaaksoa. Heidät oli kutsuttu suureen kristalliseremoniaan, joka oli peikkojen vuoden kohokohta. 

Disneyn Frozen-sarja elokuvineen on ollut todella suosittu lasten parissa. Lapset leikkivät mielellään elokuvista ja kirjoista tutuilla leluilla, varsinkin Elsa- ja Anna-nukeilla. Itse ihailen suunnattomasti kauniita kuvia, joita voi katsella Frozen - Revontulten lumoa kirjan jokaisella sivulla. Kirja on jaksotettu kolmeen kappaleeseen, joten tämän kirjan satuja voi kuunnella pienetkin lapset.

Kuningatar Elsa ja prinsessa Anna olivat pakahtumaisillaan uteliaisuudesta. He eivät malttaneet odottaa, että näkisivät omin silmin peikkojen eriskummalliset juhlamenot. 

Kirjan alussa Elsa, Anna, Kristoff, Sven ja Olaf tapasivat peikkopapan ja pikkupeikot. Pikkupeikko Pikkukivi on tarinan päätähti. Hassusti kaikki muut peikot katosivat ja tämän pienen pienen peikon piti oppia jäljittämään, sillä siten hänen kristalleihinsa syttyisi valot. Onneksi Pikkukivi sai apua ystäviltään. Muuten hän olisi ollut aivan eksyksissä. Ensimmäisessä kappaleessa Elsa muistelee lapsuuden leikkejä, toisessa lumiukko Olaf muistelee omaa ilmestymistään. Kolmannessa kappaleessa Kristoff muistelee omaa lapsuuttaan. 

Kirja on hyvin sadunomainen ja taianomainen, sillä Elsalla on taikavoimia ja hän myös käyttää niitä. Kirjan hahmot ovat sympaattisia ja piirretty iloisiksi. Tämä tarina sopii hyvin lukemaan opetteleville ja pienemmille lapsille. Teksti on isoa ja kirjoitettu lapsille sopivaksi. Kirjan lopussa loistavat revontulet ja peikkojuhlat voivat alkaa. Sadussa on satumainen loppu ts. onnellinen loppu, kuten saduissa pitää ollakin. 
Kirjasta nousevia keskusteluteemoja lasten kanssa voisi olla ystävyys ja kavereiden auttaminen. Kirjan vuodenaika on syksy, joten syksyyn liittyvät teemat esim. syksyn ja talven erot, voisi olla hyvä keskusteluaihe. 

Disney, Frozen – Revontulten lumoa 
Teksti Suzanne Francis 
Kuvitus Disneyn taiteilijat 
Suomennos Jenni Raipelo 
Sanoma Media Finland 2016 
s. 100 
Northern Lights 2016



6 kommenttia:

  1. Onpa kiva, kun olet lukenut tämän ihanan kirjan. Itse odotan, että pääsen kokemaan tämän elokuvana 4-vuotiaan lapsenlapseni kanssa. Mukavaa viikonloppua sinulle Mai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun laitan lastenkirjoja lahjaksi, luen niitä tietysti itsekin. Koskaan ei voi tietää mistä sadusta tulee lapsille tai lapselle erityisen tärkeä. Uskon, että vaikutus on myös sillä, miten kirjan aiheista jutellaan lasten kanssa. Ihana, että pääset katsomaan Frozen-elokuvan <3

      Mukavaa viikonloppua Anneli <3

      Poista
  2. Voi miten lumoavaa. Hauska saada tietoa tarinasta ja hahmoista. Olin joku vuosi sitten erään pikkuystäväni synttäreillä jotka olivat Frozen-teemaiset. Sekä äiti että tytär olivat pukeutuneet Frozen-asuihin ja leivonnaiset myötäilivät samaa aihetta 💙 Luulisin että he olivat nähneet elokuvan. Vein lahjaksi jonkun kirjan tottakai 🙂 mutta en muista minkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on aina hyvä lahja 💙
      Frozen-teemaisilla syntymäpäivillä voisi olla hauska vierailla. Minua kiehtoo satu Elsasta ja Annasta. Olen kyllä satuihmisiä 💙 Niin taidat sinäkin olla 🙂

      Poista
  3. Meidän 3v. nuorimmaisemme on hullaantunut Frozenista, ja voisin kuvitella, että hän innostuisi juuri tällaisesta kirjasta. Viime viikolla Prismassa hän huomasi alelaarissa pinon Frozen-kirjoja, mutta minä en taipunut ostamaan niitä. Ehkä pitäisi suunnata kirjastosta lainaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, että lapsesi hullaantui Frozenista. Suosittelen kirjaston kirjoja, mutta Frozen voi olla lapsesi lapsuuden muisto ihanasta sadusta, jota oli kiva kuunnella aina uudelleen ja uudelleen. Ja nuo kuvat ovat taianomaisen kauniita.
      Muistan omasta lapsuudestani, että kaikki Maija Karman kuvittamat sadut ja kirjat olivat lemppareitani ja ovat edelleen.

      Poista