Vapiseva nainen

Siri Hustvedt on kirjoittanut kirjan tosi mielenkiintoisesta aiheesta eli omakohtaisesta vapisemisesta. Odotin Siri Hustvedtin Vapiseva nainen – kirjalta (2011) jotakin muuta, kuin tiiviin tutkielmaraportin, mistä johtuu, että hän vapisee. Toivoin, että kirja olisi ollut enemmän romaanin kaltainen, eikä neurologinen/psyykkinen tutkielma. Päähenkilö voisi kertoa tapahtumista esimerkiksi päiväkirjamaisesti, jotta lukija pystyisi samaistumaan päähenkilön vaivoihin ja avun hakemiseen. Nyt Hustvedt kirjoittaa pitkiä kappaleita omakohtaisesta diagnoosistaan, joka on hysteerinen nainen. Diagnoosiin hän päätyy, koska on omasta mielestä asiantuntija, sillä hän on osallistunut useisiin neurologian luentoihin ja asiantuntijapalavereihin, vaikka ei ole saanut koulutusta alalle.

Näinhän me jokainen teemme, eli haemme syytä vaivoihimme netistä ja lääkäripalstoilta. Kysymme onko jollakin tuttavapiiristä tai sukulaisilla samanlaisia oireita. Oireista on pakko saada enemmän tietoa, kuin mitä lääkärit ilmoittavat. Julkisen henkilön vapina voi kirjan perusteella olla pahempaa kuin tavallisella ihmisellä, koska julkinen henkilö esiintyy julkisesti, pitää puheita yleisölle, ihmiset tunnistavat ja vapiseva ihminen ei kestä vapinaansa, koska se on niin epäoikeudenmukaista. Elämä on epäoikeudenmukaista ja jokaiselle on tarjolla jokin vaiva, oli julkisuudessa tai ei.

Kirjoittaja etsii epätoivoisesti syitä vapinalleen mm. isän kuolemasta eikä hän hyväksy lääkitystä vaivoihinsa. Hän haluaa syyn vapinaansa, mistä se johtuu. Kirjan lopussa, hän hyväksyy olevansa vapiseva nainen, jolle ei voi itse mitään.

Toukokuussa vuonna 2006 seisoin pilvettömän, sinisen taivaan alla ja aloin puhua isästäni, joka oli kuollut yli kaksi vuotta aiemmin. Kun avasin suuni, aloin vapista rajusti. Vapisin tuona päivänä, ja sen jälkeen olen vapissut muinakin päivinä. Minä olen vapiseva nainen. (ote kirjasta Vapiseva nainen)