Ulla-Maija Paavilainen: Kummitäti

 

Kesäpäivien lukemiseksi valitsin Ulla-Maija Paavilaisen Kummitäti-teoksen (2011), joka oli ensimmäinen lukemani hänen viidestä kirjastaan. Kirjan yksi päähenkilö on Elina, joka yrittää olla huipulla omassa menevässä työssään, mutta silti päteä myös kotonaan. Yhtälö ei onnistu mitenkään ja sijaiskärsijäksi joutuu yksinäisyydessä kasvava oma poika, joka on lopettanut puhumisen kokonaan.

Elina kohtaa isän perunkirjoituksissa isän siskon Ansan, johon on yrittänyt olla yhteyksissä, mutta Ansa on katkaissut välit heihin kaikkiin. Ansalla on omat salaisuudet ja surut, joita vaalia vuosikausia poissa suvun silmistä. Elina haluaa kuitenkin Ansan osaksi vähenevää sukuaan ja menee poikansa kanssa pyytämään Ansaa heille kotiavuksi, Ansan ompelutaidoille olisi myös käyttöä. Loppujen lopuksi Ansa suostuu lähtemään ja tästä alkaa hänen hidas sopeutuminen muuhunkin sosiaaliseen elämään.

Kirjan sanoma on kuin kerisi auki masentuneen ihmisen tarinaa, tarinaa, jota hän ei halua kertoa. Kirjassa on monta henkilökohtaista kipeää salaisuutta, joista vaietaan ja ollaan hiljaa, mutta puhumattomuus ei aina ole hyväksi, sillä se voi jäädä päälle. Suvun henkilöillä oli monella masennusta, jota ei hoidettu mitenkään, yritettiin vain selvitä eteenpäin, puhumatta.

Paavilaisen kirja kertoo vaikeista perhesuhteista, salaisuuksista ja puhumattomuudesta mielenkiintoisesti ja pienieleisesti.

Ulla-Maija Paavilainen; Kummitäti ***
Otava 2011