Banneri-luettelo

torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannus kesäsaaressa


Juhannuksen aika sujuileepi kesäkodissa saaressa. Tänään söin jälleen ahomansikoita, jotka ovat vielä vähän raakoja, mutta ah niin herkullisia. Juhannusaattona olemme perinteisesti samassa saaressa miehen sukulaisten luona juhannusjuhlilla syömässä hyvin, leikkimässä hassuja kilpailuja ja tietysti saamme vielä hassumpia palkintoja kilpailuista (ja loppuillasta juhlijat ovat kaikkein hassuimpia :)). 
Juhannusruusu kukkii vielä ja saamme nauttia huumaavasta tuoksusta vielä muutaman päivän ajan. Ei huolta, muut kukat kukkivat sen jälkeen. Taivaalta on onneksi satanut vettä, joten tämä saari ei muistuta janoon kuolevaa aavikkoa, vaan vihertää kauniin vehreänä. Ja tietysti saunavesi tulee myös sateella.
Kalaonnea tietysti pitää kokeilla, kun olemme meren äärellä. Ahti on ollut kitsas tänä kesänä aarteissaan, eikä ole juuri suonut meille kalaa, joten tähän asti naapurit ovat onneksi tuoneet kaloja.
Nyt alkaa olla ahomansikoiden aika, tosin ne ovat vielä hiukan raakoja, mutta nami nami herkkua. Juhannusaattona on kaksospoikieni syntymäpäivä, joten muistelen haikeudella aikaa, kun vietin juhannusaaton synnytyssalissa. Pojat syntyivät 2,5kk ennen laskettua aikaa, joten jännät ja kiperät ajat kestivät pitkään. Nyt toinen poikani paistaa itse syntymäpäiväkakun ja toinen on tietysti mukana herkuttelemassa. Juhannus on siis minulle ja perheelleni aikamoinen muisto. Harmittavinta on ollut syntymäpäiväjuhlien järjestäminen, koska kaverit ovat lomilla juhannuksen aikaan...mamma on siis käyttänyt mielikuvitusta, joten aina juhlat on vietetty :)

Lukuiloa kaikille blogiystävilleni ja heille, jotka vierailevat täällä. Muistorikasta Juhannusta kaikille!

toivoopi Mai 

6 kommenttia:

  1. Mekin täällä kotisaarellamme suvet, talvet ja etenkään juhannuksena meitä ei saa täältä pois vaikka maksettaisiin. Suku on yrittänyt, mutta eihän me täältä minnekään sydänsuvella...

    Lumottua, lukirikasta juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, yksi juhannus vietettiin Rukalla, mutta hassua lähteä omalta mökiltä vieraiden mökkiin.
      Kiitos Leena ja lumoilua myös teillepäin kirjojen kera!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Annika ja lukuiloa ja iloisia kesäpäiviä :)

      Poista
  3. Ihanaa keskikesän juhlaa, Mai!
    Kiitos tästä postauksesta♥.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo itsellesi ja oikein mukavaa Juhannusta sinulle!

      Poista