Tanja Kaarlela: Saara

Sitten syntyi Saara, luonnonoikku Luojan ihmeellisessä luomiskertomuksessa. Hän oli erilainen lapsi kuin toiset. Päälaella sojottivat tummat tukanhaivenet, ja silmät olivat kuin paahdetut kahvinpavut. Hän ei vähääkään muistuttanut muita sisariaan, jotka olivat pienestä pitäen vaaleita ja sirorakenteisia.

Vain kaksi päivää synnytyksen jälkeen emäntä makasi itkuisena sängyllään ja kuiskasi Iidalle: - Lyö se kivijalkaan. Silloin Iidan polvet valahtivat heikoiksi. Emäntä oli menettänyt järkensä. Siinä hän oli neljän pienen lapsen kanssa, joista yksi oli vastasyntynyt vauva. Se oli kuin pahaa unta.

Tanja Kaarlela on kirjoittanut vahvan esikoisromaanin Saara (2013). Kirja on syntynyt myötätunnosta ja halusta tehdä näkyväksi kärsimykset, joita Saara joutui kokemaan elämänsä 40 vuoden aikana. Saaran elämä ei ollut helppoa mieleltään järkkyneen äidin lapsena. Se ei ollut helppoa muillekaan lapsille, sillä äiti hakkasi lapsiaan uutterasti ja pieksi lapsista syntiä ulos, lukemani perusteella äiti hakkasi heistä omaa syntiään ulos. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 1920-luvulta 50-luvulle asti ja vasta kirjan lopussa pystyin huokaisemaan. Kirja oli täynnä väkeviä tunteita ja ahdistusta siitä, mitä Saara joutui kokemaan. Tämä oli kirja, joka laittoi minut itkemään monet kerrat, sillä oma myötätuntoni oli Saaran puolella. Voi ihmisparkaa mitä hän joutui kirjassa kokemaan.

Saara oli koko kylän silmätikku syntymästään saakka, sillä hän erottui muusta perheestä ulkonäkönsä vuoksi. Lapset huutelivat häntä mustalaiseksi ja hulluksi, koska hän erottui joukosta. Saara joutui piilottelemaan, sillä muuten kylän pojat olisivat hakanneet hänet. Piilottelu lisäsi vettä myllyyn. Onneksi kotona oli Iida-piika, joka hellitteli häntä ja Aukusti, isän veli, joka halusi Saaran kouluun. Ei äiti päästänyt Saaraa kouluun, vaikka uusi opetuslaki määräsi lapset kouluun. Saara sai käydä vähän aikaa kiertokoulua, mutta sekin oli vaikeaa, koska lapset kiusasivat. Saara oli oppinut itse lukemaan ja Aukusti lainasi hänelle kirjoja ja lehtiä, jotka äidin mielestä olivat syntiä. Mikä tahansa oli syntiä äidin mielestä, sillä lestadiolaisuus oli tullut kylään ja mielisairas äiti oli otollinen kohde saarnamiehille. Uskonnon varjolla äiti sai riehua kuin mielipuoli, sillä kaikki oli paholaisesta.

Äidin mielisairaus ei voinut olla vaikuttamatta lapsiin. Lapset näkivät painajaisia ja pissasivat sänkyyn pelosta. Paholaisen punaiset silmät olivat joka puolella. Saara oli altis pelkäämään ja hän oli ahdistunut, sillä äidin ylenkatse ja kurinpito, sisarusten ja kylän lasten kiusaaminen olivat liikaa Saaralle. Saaran mielenterveys ei enää kestänyt Iidan kuoleman jälkeen. Saara oli hyljeksitty ja pilkattu. Kun Aukusti lähti, niin Saara joutui psykoosiin. Saaran loppuelämä oli täynnä huonoja jaksoja ja parempia kausia. Kotiväki piti Saaran kotona, koska hän oli kova työntekijä, mutta uuden miniän tullessa taloon, Saara joutui mielisairaalaan.

Kirja on jaettu kahteen osaan, joista jälkimmäinen kuvasi Saaran mielisairaalassa olemista. Ainoa perheenjäsen, joka välitti Saarasta, oli Esteri, joka kävi säännöllisesti vierailulla. Vanhin sisko Hilja kävi kerran. Vaikka Saara ei olisi halunnut lähteä sairaalaan, mielestäni sairaalassa hänellä oli paremmat oltavat kuin kotona kiusattavana ja haukuttavana. Saara pääsi myös eroon ilkeästä äidistään. Paholainen ei jättänyt Saaraa sairaalassakaan, joten hän joutui kokemaan rankkoja hoitoja. Vuodet tekivät tehtävänsä ja Saara sai osallistua sairaalan töihin. Mieluisinta oli saada avain sairaalan kirjastoon. Saaran elämä oli yhtä taistelua yhtä aikaa toisen maailmansodan kanssa. Paholainen oli vahva vastustaja, joka onneksi pieneni taistelu taistelulta. Kirja oli mieleenpainuva ja unohtumaton lukukokemus, kiitos Tanja Kaarlela.

Tanja Kaarlela, Saara *****

Torni 2013

s. 307