Tove Jansson: Tarinoita Muumilaaksosta

18.10. on Satupäivä ja sen kunniaksi esittelen henkilön, joka olisi ansainnut Nobel-palkinnon kirjallisuudesta: Tove Jansson (1914-2001), Muumitarinoiden kirjoittaja. Suomenruotsalainen filosofian tohtori Tove Jansson ei keksinyt ainoastaan Muumeja, vaan hän oli taidemaalari, sarjakuva- ja pilapiirtäjä sekä kirjailija. Menestys alkoi 1950-luvulla, kun Muumitarinat ilmestyivät. Tove Jansson kirjoitti ja kuvitti toistakymmentä Muumikirjaa ja kuvakirjaa. Sanomalehtiin hän piirsi Muumeista 1500 sarjaa sarjakuvina. Muumikirjoja on käännetty noin 40 kielelle ja hän on Suomen käännetyin kirjailija. Muumeista on tehty lukuisia teatteri-, ooppera-, filmi-, tv- ja radiosovituksia. Janssonin tuotanto on aivan uskomattoman laaja, johon sisältyy myös muuta kirjallisuutta ja kirjojen kuvittamista.

Tarinoita Muumilaaksosta sisältää Tove Janssonin neljä Muumikirjaa: Muumipeikko ja pyrstötähti, Taikurin hattu, Taikatalvi ja Muumipappa ja meri. Kirjan kuvitus on Tove Janssonin käsialaa. Kirjojen taika piilee siinä, että Muumilaakso ja Muumit tuntuvat siltä kuin ne olisivat ihan oikeasti olemassa. Lapset ja aikuiset omaksuvat heti Muumitarinoiden henkilöt ja tapahtumat. Kirjat sisältävät vaikeita asioita, joita pystytään käsittelemään Muumien ansiosta. Yksinäisyys, kuolema, vähemmistöt ja erilaisuus ovat esillä Muumitarinoissa. Kirjoista nousee lämminhenkisyys ja perheen merkitys sekä ystävyys esille. Jansson ei ole kaihtanut ottamasta kiukkuisia ja pelottavia hahmoja mukaan tarinoihinsa. Tarinoissa seikkaillaan ja tavataan outoja otuksia ja palataan aina kotilieden lämpimään Muumimamman hellään huolenpitoon.

Sitten he näkivät Mörön. Jokainen heistä näki hänet. Hän istui liikkumattomana hiekkakäytävällä portaiden edessä ja tuijotti heihin pyöreillä ilmeettömillä silmillään. Ei hän ollut erikoisen suuri eikä hän näyttänyt erikoisen vaaralliseltakaan. Jokainen vain tunsi, että hän oli kauhean ilkeä ja saattoi odottaa kuinka kauan tahansa.

Ja se oli kauheata.

Mörkö on minun lempihahmoni Muumeissa. Jostakin syystä hyytävä ja kaiken harmaannuttava ja lämmön vievä Mörkö on sulattanut ainakin minun sydämeni. Näitä Mörkö-hahmoja näkee aina silloin tällöin elävässä elämässä ja heitä käy kovin sääliksi. He saavat voimansa siitä, että vievät muilta ilon ja lämmön vain olemalla pelottavia, mutta itse he ovat niitä kaikkein yksinäisimpiä ihmisiä.

Muumilaaksossa seikkailevat tietysti Muumipeikko, Muumimamma, Muumipappa, Niiskuneiti, Nipsu, Mymmeli, Vilijonkka, Nuuskamuikkunen, Hemuli, Mörkö, Tuu-tikki ja Pikku Myy sekä vaihteleva määrä vierailevia tähtiä. Muumiperheen elämänarvot ovat suvaitsevaisuus, vapaus ja erilaisuuden kunnioittaminen ja Muumitalo on avoin kaikille tulla ja mennä. Kirjat ovat oma fantasiamaailmansa, jonne on lukijan lempeä uppoutua.

Huviretki teki ehkä hyvää perheelle, mutta äiti itse tuli apealle mielelle. Yöllä hän oli nähnyt unta, että mentiin huviretkelle kotirannan lähellä olevaan hattivattien saareen, tuohon tuuheaan, ystävälliseen kesäsaareen, ja aamulla herätessään hän oli surumielinen.

Vaikka Muumipeikot ovat välillä surumielisiä, heillä on myös keinot selviytyä apeasta olotilasta. Muumimamman eräs keino apeuteen oli maalata majakan seinät täyteen kukkia Muumipappa ja meri kirjassa. Mikä sen mukavampaa kuin sisustuksen uusiminen aina silloin tällöin. Tarinoita Muumilaaksostateoksessa on monta opetusta ja ajattelunaihetta. Kirjaa voi lukea aina uudestaan ja uudestaan ja tehdä uusia löytöjä ja oivalluksia. Tove Jansson on minun Nobel-kirjailijani ja tiedän, että meitä Muumeihin ihastuneita on miljoonia.

Tove Jansson, Tarinoita Muumilaaksosta *****

Kuvittanut Tove Jansson

Suom. Laila Järvinen

WSOY 2003

s. 337