Eowyn Ivey: Lumilapsi

Miten hän osaisi selittää hämmästyksensä? Noin herkät piirteet, Jackin kovettuneilla käsillään muovaamat, pilkahdus Jackin kaipuusta. Tottahan hänkin oli halunnut lapsia. He olivat puhuneet siitä kovin usein naimisiin mentyään, laskeneet leikkiä, että saisivat lapsia leipurin tusinan, mutta olivat tosissaan harkinneet vain kolmea tai neljää. Miten hauska joulu olisikaan, kun talo olisi täynnä pikkuisia, he sanoivat ensimmäisenä yhteisenä hiljaisena talvenaan.

Siinä se sitten on, Alaskassa asuvan Eowyn Iveyn Lumilapsi, ehdottomasti tämän vuoden lempikirjani. Kirjan kannen ja nimen perusteella kirja voisi olla lastenkirja, mutta se ei ole sitä, vaan kirja kertoi avioparista, joka muutti 1900-luvun alkupuolella Alaskaan asumaan. Pariskunta oli jo vanha ja he olivat lapsettomia. Arkipäivä oli Jackille ja Mabelille rankkaa aherrusta ja maaperä antoi huonosti satoa. Huonolta näytti ja muutto pois uskomattoman kauniin luonnon keskeltä häämötti edessä. Pariskunta oli erkaantunut toisistaan ja näytti siltä, että välit eivät tulisi kuntoon.

He menivät alastomina makuuhuoneeseen. Peittojen alla he hamusivat toistensa vartaloa, käsiä ja jalkoja, selkärankaa ja lanteita, kunnes löysivät tutut, herkät uurteet kuin rypyt vanhasta kartasta, jota on taiteltu vuosien mittaan auki ja kiinni.

Pariskunta teki ensilumen sataessa yhdessä lumilapsen, tytön, josta tuli kaunis. Mabel laittoi tytölle lapaset ja huivin. Seuraavana päivänä lapaset ja huivi olivat kadonneet. Ympärillä näkyi pieniä askeleita. Mabel oli varma, että lumilapsi oli muuttunut eläväksi. Pian talon ympärillä alkoi näkyä pieni tyttö kurkkimassa puiden takana. Jack osti tytölle posliininuken, jonka tyttö vei mennessään. Lopulta tyttö ystävystyi Jackin ja Mabelin kanssa. Hän tuli aina välillä käymään ja tyttö yhdisti vanhan pariskunnan, nyt heidän elämässään tapahtui jotakin erikoista, he olivat saaneet lapsen, josta huolehtia. Mutta kevään tullen tyttö aina katosi vuorille, ja ensilumen sataessa hän palasi takaisin. Näin vuodet kuluivat ja tyttö, joka sanoi nimekseen Faina, kasvoi isoksi.

Lumihiutaleita ja alastomia vauvoja kieppui Mabelin öissä. Hän näki unta, että oli keskellä lumimyrskyä. Lunta satoi ja pöllysi hänen ympärillään. Hän ojensi kätensä, ja lumihiutaleita putoili hänen avoimille kämmenilleen. Ihoon osuessaan hiutaleet sulivat pikkuisiksi, alastomiksi vastasyntyneiksi, eikä yksikään märkä vauva ollut sormenkynttä suurempi. Sitten tuuli pyyhki vauvat pois, ja ne olivat jälleen lumihiutaleita tuhansien muiden tuiskussa.

Jackin ja Mabelin apuna työskenteli naapurin Garrett, jolle pariskunta lupasi talon ja maat palkkioksi työstä. Garrett oli 19v. tavatessaan Fainan, vaikka oli yrittänyt etsiä tyttöä useamman vuoden ajan metsistä ja vuorilta. Garretista tuntui, että tyttö oli lähistöllä ja seurasi häntä. Lopulta he tutustuivat ja rakastuivat, mutta Faina oli tottunut olemaan vapaa. Jätän lukijalle jännitettävää, miten tämä ihana kirja, jossa luonnolla on merkittävä osa kirjan tarinassa, loppuu.

Lumilapsen tarina on huikea luontoseikkailu erämaassa luonnon armoilla ja villieläinten keskellä. Eowyn Iveylla on omakohtainen kokemus luonnossa asumisesta, koska hän on syntynyt Alaskassa ja asuu perheineen keskellä Alaskan villiä luontoa. Heille ovat tuttua metsätyöt, asunnon puulämmittäminen, juomaveden hankkiminen, kasvienviljely ja eläintenhoito.  Lumilapsi on  vuoden 2013 Pulizer-finalisti ja se on saanut vuoden 2012 (UK National Book Awards) parhaan ulkomaisen kirjailijan palkinnon, 2013 (Indies Choice Book Awards) parhaan esikoisromaanin palkinnon ja se on PNBA Book Awards 2013-voittaja. Kirja on julkaistu 30 maassa. Voi kun sataisi lunta, mutta sitä odotellessa tämän kirjan lukeminen auttaa talvenodotukseen.

Eowyn Ivey, Lumilapsi *****

suom. Marja Helanen

Bazar 2013

The Snow Child 2012

s. 415

p.s. rakastan kirjoja,  Lumiomenan , Kirjakirpun , la petite lectricen , Kulttuuri kukoistaa ja Hiirenkorvia ja muita merkintöjä plokkaukset