Ruotsalaisen Liza Marklundin kymmenes Annika Bengtzon-sarjan
dekkari, Ajojahti, lupaa kannen
puolesta paljon, sillä kansikuvassa on vereen sotkeutunut enkeli. Kansikuva on
mielestäni todella hieno ja siitä voi etsiä kirjan juonikuvioihin vertauskohteita. Kirjan teemana on kansainvälinen rahanpesu ja siihen sekaantuvien henkilöiden väkivaltainen
loppu. Tällä kertaa rikoksia selvitti kaksi naista, joista toinen oli vanha tuttumme
toimittaja Annika Bengtzon Kvällspressenistä ja toinen Nina Hoffman
keskusrikospoliisista. Molemmat hahmottivat rikoksia eri näkökulmista, mutta pääsivät
samoihin tuloksiin. Annika ja Nina ovat tavanneet ennenkin Marklundin
kirjoissa, mutta eivät kovin ystävällisissä väleissä. Ratkoessaan Ajojahdin rikoksia he lähentyivät hieman
enemmän, mutta toimittajat eivät ole kovin arvostettuja poliisipiireissä.
Aviomies makasi
parisängyssä, jos se nyt oli hän. Hän oli nähnyt miehen vain hääkuvassa, eikä
tämän kasvoja nyt voinut tunnistaa. Suu oli ammollaan, etuhampaat poissa.
Ruumis oli luonnottomassa asennossa: hän tiesi, etteivät jalat ja käsivarret
voineet olla sellaisessa kulmassa.
Ajojahdin
rikolliset eivät olleet ensimmäistä kertaa asialla, kun hyvämaineiselta
omakotialueelta löytyi henkihieveriin hakattu mies. Mies oli liikemies ja poliitikko
Ingemar Lerberg (kirjan kansiliepeessä nimi oli kirjoitettu Torsten Lerberg). Lerbergin
vaimo oli kadonnut ja lapset olivat miehen siskon luona. Annika sai työparikseen
harjoittelijan, Valterin, joka kyseli ahkerasti miksi jostakin kirjoitettiin ja
miksi jokin muu jätettiin kirjoittamatta Kvällspressenissä, ja intti
toimittajan työn etiikasta Annikan kanssa.
Ajojahdissa
Marklund pureutui myös yhteen blogiin, joka kohdisti vihansa Annikan esimieheen
Anders Schymaniin kertomalla tästä vääriä totuuksia, josta jotkut ihmiset ja
muu media kiinnostuivat. Ajojahdin
sivuilta voit lukea tarkemmin tästä blogista. Sosiaalinen media on paikka, jonne
ihmiset kirjoittavat herkästi kaikenlaista ikävää mm. suomalaisista poliitikoista
osa on osoittanut ikävät puolensa sosiaalisessa mediassa ymmärtämättä sitä,
että poliitikkoina he eivät voi kirjoittaa mitä tahansa julkisuuteen. Aika monessa viime aikoina lukemissani kirjoissa on mukana blogikirjoittelua, se on nykyajan ilmiö, joten hyvä, että se esiintyy myös kirjoissa.
Annika asuu uusioperheessä lastensa ja Jimmyn ja tämän
lasten kanssa. Jimmy on Annikan ex-miehen esimies. Annika ja Jimmy rakastuivat Panttivangissa, joka oli yhdeksäs sarjan
teos. Uusioperhe-elämä ei ole helppoa yhdellekään osa-puolelle. Annikan ex-mies
ei myöskään kestä tilannetta, ja Marklund on kirjoittanut hänelle omat ikävät
juonikuviot Ajojahdin sivuille.
Annikan elämää kymmenen kirjaa seuranneena voin sanoa, että elämä voi yllättää,
niin myös kirjat ja niiden henkilöt. Marklund osaa kertomisen taidon. Hän ei
kirjoita kaikkia juonikuvioita auki, vaan lukija saa itsekin miettiä niitä. Panttivangin jälkeen Ajojahti oli todella leppoista
luettavaa, mutta odotan jännityksellä Annikan elämän seuraavia tapahtumia, ja
katson kaikki telkkarista tulevat Annika-elokuvat.
Liza Marklund, Ajojahti ***
suom. Kari Koski
Otava 2013
Lyckliga gatan 2013
s. 380
Lue myös bloggaukseni Marklundin Uhatut ja Turvapaikka
teoksista. Ne pohjautuvat tositapahtumiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti