Herta Müller: Hengityskeinu

Romanian saksalaisvähemmistöön kuuluvan Herta Müllerin kirjoittama Hengityskeinu on hengästyttävä kertomus vuosilta 1945–1950, jolloin kirjan päähenkilö Leo joutui Stalinin pakkotyöleirille 17-vuotiaana nuorukaisena. Puna-armeijan miehittämä Romania lähetti Neuvostoliiton vaatimuksesta romaniansaksalaiset asukkaansa sodassa tuhoutuneen Neuvostoliiton jälleenrakentamiseen. Kaikki 17–45-vuotiaat miehet ja naiset kuljetettiin pakkotyöhön työleireille. Myös kirjailijan äiti oli viisi vuotta työleirillä. Työleireistä ei uskallettu puhua, sillä niistä pelättiin puhua. Aluksi kirjailijan apuna kirjoittamisessa oli pakkotyöleirillä ollut Oskar Pastior, mutta hän kuoli vuonna 2006. Kirjailija kertoo jälkisanoissa, että ilman Pastiorin apua, hän ei olisi pystynyt kirjoittamaan tätä kirjaa.

Meistä kukaan ei ollut osallistunut yhteenkään sotaan, mutta koska olimme saksalaisia, me olimme venäläisten mielestä syyllisiä Hitlerin rikoksiin. Myös Sitra-Lommer. Hän jouti olemaan kolme ja puoli vuotta leirillä. Eräänä aamuna musta auto pysähtyi työmaan eteen. Autosta nousi kaksi vierasta miestä karvahatut päässään ja he puhuivat työnjohtajan kanssa. Sitten he veivät Sitra-Lommen mukanaan autoon. Siitä päivästä lähtien Sitra-Lommerin sänky jäi parakissa tyhjäksi.

Kirjan päähenkilö oli nuori Leo, joka kaipasi pois kotoaan, sillä hän oli homoseksuaali ja se oli rikos. Jos joku olisi tiennyt sen, Leo olisi vangittu rangaistuslaitokseen, jopa ammuttu heti, koska homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1968 asti. Leo vietti salaista elämää muiden samanlaisten kanssa, mutta halusi pois, jotta ei jäisi kiinni. Pakkotyöleiri Neuvostoliitossa tuntui Leosta helpotukselta, mutta muuttui silkaksi kurjuudeksi, sillä niissä kuoli ihmisiä nälkään tai heidät piestiin kuoliaaksi. Osa vain vietiin pois, eikä heistä koskaan kuulunut sen jälkeen mitään. Työleireillä tehtiin työtä joka päivä aamusta iltaan. Ruokana oli kaaliliemi, leipäsiivu tai ei mitään. Kirjan yksi pääteema oli nälkä ja sen kanssa selviäminen päivittäin.

Mitä kroonisesta nälästä voi sanoa. Voi sanoa, että on nälkää, joka tekee nälkäsairaaksi. Joka tulee entistä nälkäisempänä jo olemassa olevan nälän päälle. Jatkuvasti uusi nälkä, joka kasvaa koska sitä ei tyydytetä, ja joka tunkeutuu alati voimassa olevan vanhan, vaivalloisesti kesytetyn nälän sisään. Miten maailmassa pystyy elämään, ellei pysty sanomaan itsestään mitään muuta kuin että on nälkäinen. Ellei pysty ajattelemaan enää mitään muuta. Kita on suurempi kuin pää, se on kupoli, korkea ja kaikuva aina kallon lakipisteeseen asti. Mikäli nälkää ei enää kestä, kitalakea kiristää aivan kuin kasvojen takaosaan olisi pingotettu tuore jäniksennahka. Posket kuivuvat ja peittyvät kalpeaan nukkaan.

Herta Müller on vuoden 2009 nobelisti. Müllerin kirjat ottavat vahvasti kantaa diktatuuriin, sortoon ja pakoon. Hän asuu Saksassa, koska kotimaassa Romaniassa hänen kirjansa sensuroitiin. 22 kirjasta on suomennettu viisi teosta. Müllerin suomennetuilla kirjoilla on upeat nimet: Matala maa, Ihminen on iso fasaani, Sydäneläin, Hengityskeinu ja Tänään en halunnut tavata itseäni. Hengityskeinu on nuoren Leon selviytymistaistelu Stalinin työleirillä Neuvostoliitossa. Kirja on taidokas, jopa runollinen tarina Leon ajatusmaailmasta ja kokemuksista leirillä. Leirillä oli satoja muita pakkotyöläisiä, mutta kirjailija on kirjoittanut vain muutamasta henkilöstä. Hengityskeinu pakottaa lukijan ajattelemaan ihmisen pahuutta toista ihmistä kohtaan. Pakkotyöhön pakottaminen työleireille viideksi vuodeksi ilman ruokaa tuntuu järkyttävältä lukijasta ja ihme, että sellaisesta joku selvisi hengissä tai järjissään. Sota oli loppu, mutta syyttömät joutuivat maksumiehiksi.

Herta Müller, Hengityskeinu *****

Seven-pokkari, Otava 2011

suom. Jukka-Pekka Pajunen

alkuteos Atemschaukel 2009

s. 289