Richard Scarry: Touhulan iloiset numerot ja Touhulan iloiset värit

Kaikki lastenkirjojen ystävät ovat tutustuneet yhdysvaltalaisen Richard Scarryn (1919-1994) ajattomiin, värikylläisiin ja mielikuvitusrikkaisiin lastenkirjoihin, jotka kirjailija itse on kuvittanut. Kirjojen eläinhahmot ovat ihmismäisiä ja kaikki tunnistavat Mato Matalan ja Kissalan Hessun, jotka asuvat Touhulan kaupungissa. Richard Scarryn kirjoja ovat suomentaneet mm. Marjatta Kurenniemi, Kaarina Helakisa, Katariina Heilala, Marja Alopaeus, Esa Mela, Laila Niukkanen ja Raija Mattila jne. Richard Scarryn tuotanto on aivan uskomaton, sillä hän on mukana yli 300 lastenkirjassa, osassa kuvittajana. Televisiossa on esitetty 1990-luvulta alkaen lastenohjelmasarjaa, Richard Scarryn Touhukas maailma, joka perustui hänen kirjoihinsa.

Richard Scarry paneutui myös opettamaan lapsille erilaisia asioita mm. numeroita Touhulan iloiset numerot –kirjassa ja värejä Touhulan iloiset värit –kirjassa. Vastaavia opettavaisia kirjoja löytyy lukuisia. Näiden kirjojen avulla oppiminen käy kuin leikiten. Iloiset kuvat houkuttelevat lapsia katselemaan kirjoja yhä uudelleen. Kovakantisina ja paksusta pahvista tehtyinä kirjat kestävät kovaakin kulutusta.

Touhulan iloiset värit opettavat lapsille punaisen, keltaisen, sinisen, vihreän, pinkin, violetin, oranssin, harmaan ja ruskean värin. Kirjan kansikuvassa on Kissalan Hessu. Esimerkiksi keltaisesta väristä kerrotaan, että se on aurinkoinen väri. Mitähän Hessu voisi maalata keltaisella? Trumpetti on keltainen. Juusto on keltainen. Narsissit ovat keltaiset. Hessun ystävä Banaani- Toope ajaa keltaista banaaniautoa. Hessun keltainen maalaus on valmis. Mitä hän maalasi? Hessu maalasi keltaisen auringon. Onpas aurinkoinen kuva, Hessu!

Touhulan iloiset numerot opettavat lapsille numerot yhdestä kymmeneen. Kirjan kansikuvassa on Mato Matala. Numero viiden kohdalla on kuva punaisesta paloautosta, jonka kyydissä on viisi palomiestä.

Piipaa piipaa! Näin huutaa

paloauto sireeni!

Pois tieltä, kaikki! Pontevat

palomiehet ovat tulossa

suurella punaisella autollaan.

Sivuaukiolla kysytään myös mitä muuta kuvassa on viisi? Lapsilukijoille löytyy monta mukavaa kohdetta mitä laskea. Kirjat ovat iloisia ja positiivisia. Opettavaisista hetkistä tulee siten mukavia tuokioita, eikä lapset koe oppimista hankalana asiana.

Richard Scarry, Touhulan iloiset numerot

suom. Katariina Heilala

Tammi 2012

Let´s Count with Lowly!

s. 18

Richard Scarry, Touhulan iloiset värit

suom. Katariina Heilala

Tammi 2012

All the Colours of Busytown!

s. 18

Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär

Minusta on tullut Kristiina Vuoren historiallisten rakkausromaanien fanittaja. Ensimmäinen kirja Näkijän tytär (2012) vei sydämeni, toinen kirja Siipirikko (2013) piilotti sen taika-arkkuun ja kolmas kirja Disa Hannuntytär (2014) laittoi taika-arkun avaimella lukkoon. Näiden kirjojen vuoksi odotan neljättä kirjaa kaivaten, sydän taika-arkussa pompottaen, sillä tiedän, että tulossa on jotain jännittävää kauas historiaan liittyvää kerrontaa, josta ei puutu seikkailut ja rakkaus. Parasta kirjoissa on se, että Kristiina Vuori on tutkinut tarkasti historiaa ja liittänyt kirjojen sisälle oikeasti tapahtuneita tapahtumia.

Vuoren kirjojen pääosissa ovat naiset. Yleensä he ovat miesten omaisuutta, joille voi tehdä mitä tahansa. Disa Hannuntyttären tapahtumat sijoittuivat 1396-1397-luvuille. Disa Hannuntytär oli naitettu Martti Björninpojalle, joka kuritti vaimoaan armottomasti. Lapsikatraasta oli jäänyt henkiin vain kymmenvuotias Viljami. Erään kohtalokkaan tapahtuman seurauksena Disa ja Viljami pakenivat ja saivat eksytettyä takaa-ajajat. Disan ja Viljamin avuksi saapui aina yllättävissä tilanteissa laivuri Basti, jota Disa hieman koppavasti nimitti kalakauppiaaksi.

Mutta nyt, nyt tuo haaveunien jalopeura kyykki vastapäätä Disaa ja oli liiankin totta, aivan liian lihallinen. Vastahan Disa oli selviytynyt yhden miehen kourista ja nyt hän jo toivoi pääsevänsä toisen alle. Ja vieläpä Viljamin läsnä ollessa. Disa tunsi, miten poika nojasi hänen kylkeensä, turvautui emoonsa aavistamatta lainkaan tämän siveettömiä ajatuksia.

Disa ja Viljami pääsivät takaa-ajajia karkuun ja saapuivat Turkuun, jossa Bastin ohessa Disan ihailijajoukkoon liittyi Turun linnanherra Knut Bonpoika Grip. Disa tarvitsi linnanherran apua ja saikin sitä. Turussa asuivat myös Disan sukulaiset. Disa oli päättänyt seisoa omilla jaloillaan ja pysytellä miehistä erossa. Tärkein asia hänen elämässään oli Viljami. Basti oli Disan mielestä elostelija, ja linnanherra oli jo naimisissa.

Yllättävien tapahtumien seurauksena, joihin liittyi myös tuomiokirkon palo, Disa huomasi olevansa Viljamin kanssa merirosvojen saaliina. Tästäkin seikkailusta Disa selvisi, mutta sydän murtuneena. Disa Hannuntytär oli luotu seikkailujen kuningattareksi. Hän oli päättäväinen ja itsenäinen, mutta päätökset eivät aina olleet kovin viisaita. Kirjan tarina oli kuitenkin koukuttava ja luin kirjan kannesta kanteen nopeasti. Kaikille historiallisten tarinoiden ystäville, tässä kirjassa on runsaasti tapahtumia ja seikkailuja ja tietysti myös sitä rakkautta, kunhan Disa oppi ottamaan sen vastaan.

Siinä vieraassa vuoteessa pistelevien olkien päällä, karkeaäänisten muukalaisten kansoittamassa, olville ja sipulille haisevassa majatalossa rottien rapistellessa satamalaiturin alla Disa vihdoin tunnustaa omansa. On kotona. Juuri nyt.

Kristiina Vuori, Disa Hannuntytär *****

Tammi 2014

s. 428 + 21 sivua historiaan liittyvää taustakirjoitusta + 4 sivun sanasto

Marin kirjaesittely
Ahmun kirjaesittely

Gil Courtemanche: Kaunis kuolema

Kanadalainen journalisti ja kirjailija Gil Courtemanche (1943-2011) on kirjoittanut perhedraamakirjan Kaunis kuolema. Courdemanche on kuuluisa kirjasta Kigalin sunnuntait (2003), joka käsittelee Ruandan sisällissotaa. Kaunis kuolema pysyttelee kanadalaisen suurperheen sisäisissä jännitteissä. Kirjan päähenkilö on perheen vanhin poika, joka puhuttelee mielessään isäänsä Staliniksi, eikä voi käsittää miksi äiti on pysytellyt isän kanssa naimisissa yli kuusikymmentä vuotta.

Kiinnostuin kirjasta, koska perheen isällä oli Parkinsonin tauti ja odotukseni kirjan sisällöstä olivat hieman erilaiset kuin ne tarinassa tulivat esille. Ajattelin, että kirja kuvaa enemmän tautia, mutta kirja keskittyi aika pitkälle ruoan ja syömisen ympärille sekä perheenjäsenten riitelyyn. Lisäksi kirjassa juodaan aika paljon. Perheen isä oli aina halunnut nautiskella ruoasta ja juomisesta, mutta nyt sairaana ja kehonsa vankina ollessa perhe kielsi häneltä nautinnot. Heidän ajatuksena oli, että isä voi paremmin, kun hän syö terveellisesti, eikä hänelle anneta alkoholia. Tämä herätti ajatukseni siitä, miten sairaat ovat todellisuudessa muiden ihmisten vankeja ja ehkä kirjailija halusi tuoda tämän asian kirjallaan aika räväkästi esille.

Perheen vanhin poika päätti jostakin syystä tappaa isänsä ruoalla ja alkoholilla. Hän teki sukulaispojan kanssa rasvaisia ruokia ja isä söi sydämensä kyllyydestä. Syömisellä olikin päinvastainen vaikutus, eli isä voi paremmin, liikkuminen parani ja kognitiiviset toiminnot paranivat. Tämähän on todettu myös suomalaisen vanhustenhoidon parissa, joten Suomessa vanhusten ruokiin lisätään nykyisin rasvaa ja suolaa hoitolaitoksissa.

Perheen isä oli kuitenkin halukas kuolemaan ja ajatus kauniista kuolemasta sai kannatusta molempien vanhusten ajatuksissa. Tämän kaunis kuolema-ajatuksen esittivät vanhin poika ja sukulaispoika vanhuksille. Tapahtuiko kirjassa ns. eutanasiaa ja miten ja missä se tapahtui saa lukija ottaa selville. Kirjan mustasta huumorista tuli mieleeni Herman Kochin kirjat Illallinen ja Lääkäri. Perheen vanhin poika kertoi perheen juonikuvioita ja isän despoottimaisesta käytöksestä tarinoita kochimaiseen tyyliin, vai kirjoittaako Koch Courtemanchen tyyliin. No kuitenkin lukija ei voi muuta kuin jatkaa koukuttavaa tekstiä, joka loppuu todella mielenkiintoiseen kohtaan.

Äiti näykkii ruokaansa ja käyttää enemmän aikaa puhumiseen kuin syömiseen. Isä on kuuntelevinaan väkinäisen iloista puheensorinaa, mutta hän ei seuraa keskustelua vaan syö. Hän ahmii kuin kannibaali ja pysyy vaiti. Pohdin huvittumatta, että äitini alkoi kutistua sen jälkeen kun sai äänensä kuuluviin ja isä lihoa, kun Parkinsonin tauti riisti hänen suustaan sanat, jotka hän yhä kuulee päässään.

Gil Courtemanche, Kaunis kuolema

suom. Einari Aaltonen

LIKE 2006

Une Belle Mort 2005

s. 175

Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Sammy oli saapunut Suomeen samalla tavalla ja samaa reittiä kuin Länsi-Euroopan ahnaisiin suoniin tarkoitettu, hänelle itselleenkin niin tuttu heroiini: sakeaa pakokaasua puskevaan rekka-autoon kätkettynä, halki loputtomiin jatkuvan Venäjän, laittomasti.

Heroiini jatkoi matkaa, Sammy jäi.

Hailuotolaisen kirjailijan Kati Hiekkapellon Anna Fekete-sarja on saanut jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Kolibri-dekkarille. Uusimman dekkarin nimi on Suojattomat. Anna Fekete on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla, sillä Kolibrin oikeudet on myyty Englantiin, Saksaan, Alankomaihin, Tanskaan ja Islantiin. Kirjasarjan päähenkilö on siis Anna Fekete, pohjoissuomalaisen kaupungin vanhempi konstaapeli. Anna on muuttanut lapsena Jugoslaviasta Suomeen ja potee koti-ikävää maahan, joka hajosi sodan aikana. 

Etsin paikan jossa yksinäiset, kiimaiset miehet saalistavat, jossa epätoivoiset naiset vatkaavat lantioitaan tanssilattialla metsästäjien katseiden arvioitavina, ja nappaan itselleni sen kaikkein komeimman, hän ajatteli. Olut kihisi ja lämmitti. Vaikka Anna ei itse koskaan tanssinut, nousuhumala vauhditti päätöstä lähteä kaupungin kuumimpaan yökerhoon. Hän sytytti tupakan astuessaan pakkasen huurtamalle kadulle.

Anna Fekete on yksinäinen susi, joka viihtyy sinkkuna. Kaunis nainen, joka saisi miehen kuin miehen, mutta vaatimustaso on korkea. Hänellä ei ole Suomessa ystäviä ja ainoat kaverit löytyvät työn parista. Kolibrissa Anna joi tosi paljon, mutta onneksi hän on tsempannut itsensä parempaan kuntoon Suojattomissa, silti hän juo ja tupakoi reippaasti. Annan veli on suorastaan alkoholisti, josta Anna huolehtii, siivoaa kämpän ja antaa rahaa. Annan lähin työpari, Esko, on samanlainen yksinäinen alkoholisoitunut poliisi. Hiekkapelto on löytänyt Eskolle jopa koomisen hahmon, jonka rasistiset puheet ovat todella yliampuvia. Esko on luonteeltaan tasapuolinen rasisti kaikkia kohtaan, sillä osansa Eskon älyvapaista puheista saavat naiset, maahanmuuttajat, rikolliset jne. Maahanmuuttajateema on yksi, mikä toistuu vahvasti molemmissa Anna Fekete-dekkareissa, joka mielestäni on hyvä asia, sillä se on vahvasti esillä nykyajan elämänmenossa.

Suojattomissa Anna saa eteensä huumemaailman ja sen armottomat rikolliset ja surkeaan kuntoon vaipuneet käyttäjät. Dekkarin juonikuvioissa löytyy useampi kuollut ihminen. Onko syyllinen murhat tunnustanut tekijä, vai onko tekijä sittenkin joku muu? Kimurantti tutkimus, joka kannattaa lukea. Annan henkilökohtainen elämä on saamassa uuden käänteen, joka selviää toivottavasti kolmannesta Anna Fekete-dekkarista.

Kati Hiekkapelto, Suojattomat

Otava 2014

s. 298