Anu Holopaisen viidestoista kirja on nimeltään Ilmestyskirjan täti. Kyseinen täti oli
kirjan päähenkilön, Airin, avomiehen täti, jota Airi ei voinut sietää
silmissään, mutta pakko mikä pakko. Tädin nimi oli Liila. Liila oli säpäkkä
sinkkunainen ja oikea puuma, jota hienosteleva Airi katseli pitkin
nenänvarttaan. Onneksi kirja ei ollut vain Airin ja Liilan suhteiden
selvittämistä ja kaikenlaista sotkua heidän välillään, vaan kirjasta löytyi
myös vakavampi aihe, joka koskettaa nykyaikana todella monia suomalaisia –
yritysfuusio ja sen seuraukset.
Olen joskus ihmetellyt
sanontaa kylmästä ringistä perseen alla, ja nyt pääsin kokemaan omalla
takamuksellani miltä se tuntui.
Airi ei pelännyt uutta työpaikkaa, vaan sitä, että myös
Liilasta tulisi hänen uusi työkaverinsa. Aika pian Airi sai huomata, että
työpaikka aiheutti hänelle isompia ongelmia kuin konsanaan erikoinen
Liila-täti. Entisen työpaikan työntekijät vähenivät päivä päivältä, mutta Liila
piti Airin työpaikalla mm. silloin kun paikalle saapuivat yrityskonsultit
suunnittelemaan työn organisointia. Työpaikkojen vähentämisellä pyrittiin
lisäämään firman menestystä, mutta tietysti työmäärä kasvoi heille, jotka
olivat vielä talossa töissä. Airin yöunet katosivat ja vatsa meni sekaisin.
Työteho heikkeni, koska unenpuute vaivasi. Tämä on varmasti tuttua jokaiselle,
joiden työpaikoilla tehdään muutoksia ja työntekijöitä vähennetään. Työntekijöistä
tehtiin toistensa kyylääjiä ja kyttääjiä ja yritettiin nostattaa ryhmähenkeä
kaikenmaailman sparraajilla.
”Mitä täällä on
tarkoitus tehdä?” Ilmo kysyi napsautellen piukeaa sähkönsinistä
sporttipaitaansa, joka ei suoranaisesti imarrellut hänen miestissejään, mutta
epäilemättä tuki niitä hienosti. Enkä sano tätä ilkeillen, toivoin vain, että
huomio kohdistuisi muuhunkin kuin minun noloon vaatetukseeni tai alleihini,
jotka pukuhuoneen peilissä olivat näyttäneet löllyvimmiltä kuin koskaan.
Anu Holopainen on kirjoittanut Airin näkökulmasta kaiken sen
mitä yksityinen henkilö kokee, kun joutuu pelkäämään maha kuralla työpaikkansa
puolesta. Mukava lisämauste kirjassa on hauska Liila-täti, joka sekoitti
työpaikan soppaa omalla kauhallaan. Airin unilääkkeistä ja unettomuudesta
sekavassa mielessä Liila alkoi lopulta muistuttaa noita-akkaa ja vampyyriä, joka
hoiti kaikki työpaikkakiusaajat tuonpuoleiseen. Kirja oli kevyttä viihdettä,
jossa kuvattiin yritysmaailman kuvioita ronskilla otteella. Suosittelen kirjaa
niille, jotka miettivät mitä lukea lomalla, sillä tämän kirjan seurassa ei tule
aika pitkäksi.
Holopainen Anu, Ilmestyskirjan täti
Myllylahti 2014
s. 290
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti