Kiba Lumberg: Musta perhonen

Minä kirottu ja siunattu olen syntynyt mustalaistytöksi. Kotini on suuressa puutalossa, jossa on monta ovea ja monta mustalaisperhettä. Asunnot ovat pieniä, yhdellä perheellä on vain yksi huone tai huone ja keittiö. Taloa kutsutaan Hajutorniksi. Se on kuin vanha harmaa haaksirikkoutunut laiva, ränsistynyt saareke kaupungin keskellä, jonne kunniallisilla ihmisillä ei ole asiaa.

Kiba Lumbergin Musta perhonen kertoi mustalaistytön kasvukertomuksen mustalaisyhteisössä 60-luvun Lappeenrannassa.  Memesa oli kirjan alussa 5-vuotias ja kirjan lopussa 13-vuotias. Perheeseen kuuluivat isä ja äiti sekä veljet Ranssi eli Härkäpuhveli, joka toimi keikkalaulajana, ja Aleksi, Signe-sisko, joka piti jo mustalaisnaisen pukua ja tarinan kuluessa syntyivät vielä Tihrusilmä-Tanja ja Allan. Perhe asui asunnoissa, jotka kaupunki heille osoitti. Yleensä asunnot olivat pieniä yhden huoneen ja keittiön asuntoja, jotka olivat purkutuomion saaneita ja huonokuntoisia. Perheen elatus hoitui viinanmyynnillä ja äiti-Roosan tekemillä käsitöillä ja povauksilla. Memesa itse joutui hyvin pienestä asti viinanmyyntitouhuun mukaan, jota poliisit valvoivat tekemällä aina välillä kotitarkastuksia. Vankilareissut tulivat herkästi viinanmyynnistä.

Olen viinakaupan kulmalla passissa ja jo neljäs valkolaismies hakee minulle lastin. Maksan hakupalkan ja pyöräilen kuudentoista viinapullon kanssa kohti kotia. Pihalla isä vartoo tutulla paikalla aitan rappusilla ja alkaa latoa pulloja aittaan.

”Siehä paljo toitkii, maksoitko mitä vällii?” isä kysyy tyytyväisenä.

”Ne tavalliset.”

Memesa pelkäsi mustalaisia, sillä jatkuvat riidat ja rähinät aiheuttivat kuolemantapauksia, joista seurasi verikostoja. Memesa oppi jo pienestä asti pysyttelemään kaukana ikkunoista, eikä kukaan perheestä nukkunut ikkunan lähellä, josta saattoi tulla joku sisään. Pelko oli jokapäiväistä. Ainoa rauha oli sijaisopettajan kotona. Siellä Memesa pystyi viettämään turvallista lapsen elämää, mutta oma perhe ei kestänyt Memesan ja kaaleitten ystävyyttä. Memesa oppi kaipaamaan pois mustalaisyhteisöstä, sillä mustalaistyttöjä ryöstettiin vaimoiksi, eikä mustalaisvaimon osa ollut helppo, sillä mies oli pomo, joka määräsi ja sai hakata vaimonsa muiden puuttumatta asiaan.

Kiba Lumbergin Musta perhonen avasi silmiäni mustalaiskulttuurille. Vahva yhteisö noudatti vanhoja perinteitä, joita Memesa vastusti. Kirjan teksti oli rehevää ja juonenkäänteet mielenkiintoisia. Ei ihme, että värikästä Mustaa perhosta on esitetty laulunäytelmänä teatterissa. Mielestäni tarinan mielenkiintoisin henkilö oli Memesan isä, joka näki henkiolentoja ja ennusti tulevia. Näitä kirjoja voisin lukea lisää ja huomasin, että kirja on ensimmäinen osa Memesa-trilogiasta. Seuraavat osat ovat Repaleiset siivet ja Samettiyö. Lumberg on ottanut omasta elämästään paljon vaikutteita kirjoihinsa.

Kiba Lumberg, Musta perhonen

Sammakko 2004

s. 149