Enni Mustonen: Lapsenpiika

Lapsenpiika on Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita - sarjan lämminhenkinen toinen osa. Ensimmäinen kirja Paimentyttö kertoi nuoresta Idasta, joka jäi orvoksi, mutta tiettyjen vaiheiden kautta päätyi kirjailija, professori, valtioneuvos Topeliuksen talouteen pikkupiiaksi. Topeliuksen taloudessa Ida tutustui tuon ajan moneen kulttuuripersoonaan ja taiteilijaan. Suuressa perheessä pikkupiialla oli kädet täynnä töitä, eikä kontrahtiakaan voitu tehdä ennen kuin Ida täytti 15 vuotta.

Idan pesti Topeliuksen taloudessa loppui suurmiehen kuolemaan, mutta hänelle hankittiin uusi pesti Janne ja Aino Sibeliuksen perheessä Helsingissä. Lapsenpiian tarina kertoo Idan työskentelystä kansallissäveltäjämme köyhässä, mutta sivistyneessä perheessä. Aino oli syntyjään Järnefelt ja hänen veljensä oli kuuluisa taidemaalari. Tuttavapiiriin kuului mm. Swanin siskokset, joista Anni Swan oli ahkera kirjailija ja jonka kirjoja olen itsekin lukenut. Ida luki kirjoja aina, kun hänelle jäi aikaa.

Juuri kun ajattelin, että otan arkustani jonkin kirjan ja rupean lukemaan, mökin ovi avautui ja Elias meni tallille. Uskaltaisinko? Miksen uskaltaisi, oltiinhan me vanhat tutut. Puin päälleni villaröijyn ja otin puukorin mukaani. Saattoihan sitä sanoa olevansa liiteriin menossa.

Kirjan tapahtumat sijoittuivat 1998-1900-luvuille. Kirjan lopussa Ida oli 19-vuotias. Pian Helsinkiin muuton jälkeen Ida löysi Helsingistä tuttuja mm. Eliaksen. Ida ihastui Eliakseen, taisi sitä ihastusta olla molemmin puolin jo edellisessä kirjassa. Miten ihastus jatkuu, sen voi lukija lukea tämän historiallisen kulttuurikirjan sivuilta. Kirjailija oli onnistuneesi sijoittanut Idan kuin syrjästäkatsojan rooliin seuraamaan porvariston perheoloja ja seurustelua muun sivistyneistön parissa. Aika on murrosten aikaa ja myös se tulee esille. Suomi on autonominen osa Venäjää, mutta suomalaiset haluavat olla suomalaisia. Tsaarin omavaltaiset säännöt pakottavat suomalaiset keräämään adresseja suomalaisten sääntöjen puolesta. Ajankuvaukset olivat kirjassa todella onnistuneet. 

Se kauppias Seino, joka oli nuorisoseuran perustanut, toivotti ensin kaikki tervetulleiksi ja tuntui olevan kovasti mielissään, että seuraan oli liittynyt muutamassa kuukaudessa jo neljäkymmentä jäsentä. Tänäkin iltana saivat kaikki halukkaat ilmoittautua nuorisoseuraan lipunmyyntipöydän luona, hän lupasi.

Sibeliuksen  perhe piti Idan työn touhussa, sillä sävellystyö ei tuonut rahaa talouteen ja perhe oli velkaa kaikkialle. Säveltäjä Sibelius vietti alkoholinhuuruista elämää, jota raittiusliikkeessä ei katsottu hyvällä silmällä. Huolimatta raskaasta työstä Sibeliuksen perheessä, Ida tunsi olonsa turvalliseksi. Eliaksen lisäksi eräs toinenkin kosija ilmestyi kuvioihin, mutta lukijat voivat itse tutustua Idan sulhokuvioihin kirjan seurassa. Kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja koska olen kiinnostunut historiasta, historialliset henkilöt heräsivät kuin eloon kirjan sivuilla ja sain seurata heidän elämää Idan uteliailla ja rohkeilla silmillä. Suosittelen historiallisten kirjojen ystäville lämpimästi näitä Idan työpestejä ja kasvukertomusta lapsesta nuoreksi naiseksi suomalaisissa kulttuurikodeissa. Kirjailija on tehnyt todella perusteellista ja tarkkaa työtä ajankuvauksissa ja pienissäkin yksityiskohdissa. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa sarjan kirjaa.

Enni Mustonen, Lapsenpiika ****

Otava 2014

s. 366