Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä

Syyskuussa kuuntelin Seppo Jokisen Sakari Koskinen-sarjan ensimmäisen dekkarin, Koskinen ja siimamies. Dekkari oli sen verran viihdyttävä ja sitä oli kiva kuunnella pitkällä automatkalla yhdessä miehen kanssa, että varasimme sarjan toisen osan, Koskinen ja raadonsyöjä, seuraavalle ajomatkalle. Tähän äänikirjaan kuului 7 CD-levyä. Yksin ajaessa olisi hankala vaihdella levyjä, mutta toisen ajaessa vieressäistuja voi vaihdella sujuvasti levyjä ja matka jatkuu rattoisasti kuunnellen Ola Tuomisen miellyttävää ääntä. Uusimmissa äänikirjoissa on vain yksi levy, mutta sinne on vielä matkaa, sillä näitä Kossu-dekkareita (työkavereiden antama lempinimi) on julkaistu jo 19 teosta.

Kirjan alussa junasta vietiin pikkutyttö ja olin todella kiinnostunut kyseisestä juonesta, mutta pikkutytön sieppaus ei kuulunut mitenkään dekkarin murhamysteeriin. Tosin sitä käytettiin lisämausteena, kun tutkittiin murhaa. Hiukan petyin, kun murhattu löytyi paperitehtaalta ja murhaaja näytti kuuluvan tosi pieneen piiriin. Rikosylikomisario Koskisella näytti olevan hyppysissään Agatha Christiemäinen murha, joka selviäisi puhuttelemalla ja lajittelemalla palapelin palaset kohdilleen. Eipä siinä muuta hätää ollut kuin se, että Koskisen talviloma oli alkamassa ja hän oli perheineen lähdössä Ukkohallaan laskettelemaan. Miten laskettelumatkan kävi, kun piti selvittää murhaa?

Edellisessä kirjassa tulivat tutuiksi Koskisen lähimmät työkaverit Pekki, Kaatio, Vappu, Taru sekä esimies Rusi. Koskisen mieli oli naisiinmenevä, mutta hän pyrki olemaan uskollinen Raija-vaimolleen. Tosin kiusauksia kyllä riitti kirjan kuvioissa. Koskinen halusi olla myös hyvä isä Antti-pojalleen, mutta työ haittasi isä-poika-suhdetta. Hervantalaisen omakotitalon lumityöt ja hiekoituksetkin haittasivat keskittymistä kiihkeään murhatutkintaan. Tosin olemukseltaan ja luonteeltaan Kossuliini on rauhallinen ja nallekarhumainen, kuten eräs työkaveri häntä puhutteli.

Tamperelaiselta paperitehtaalta löytyi siis Niko Laurikka -niminen atk-suunnittelijanero murhattuna. Edessä oli lukematon määrä kuulusteluja ja tutkimustyötä. Pikkuhiljaa todisteet alkoivat kohdistua erästä työntekijää kohden, joka oli ehtinyt leuhkia suurilla rahoilla ja Australian lomamatkalla. Jokinen on asunut Australiassa, joten odotettavissa oli jossakin vaiheessa Australian liittyvän jollakin lailla juonikuvioihin. Berliinin muurikin vilahti jossakin vaiheessa esille ja sen hajoaminen ja turistirihkamaksi joutuminen. Enpäs kerrokaan miksi Jokinen on kirjannut Berliinin muurin kirjaansa.

Kirjan nimessä oleva raadonsyöjä tuli lopulta esille juonikuvioissa ja juttu ratkesi, mutta tällä kertaa kului kylmää vaahtoavaa olutta ja kahvia useampi mukillinen ennen lopullista ratkaisua. Seuraava Jokisen sarjan äänikirja, Koskinen ja pudotuspeli, odottaa kuuntelemista. Suosittelen näitä viihdyttäviä kirjoja dekkarinystäville.

Seppo Jokinen, Koskinen ja raadonsyöjä ***
Kariston äänikirja 2008
7 CD-levyä
lukija Ola Tuominen
ensimmäinen painos ilmestyi 1997