Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Miten jännittävää olikaan ajatella, että kauan sen jälkeen, kun maailma oli loppunut, se mitä ruumiistamme oli jäljellä, muuttuisi timanttipölyn häikäiseväksi myrskyksi, joka puhaltaisi kohti ikuisuutta kuolevan auringon punaisessa hehkussa.

Kanadalaisen Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkarisarja on saanut arvoisensa toisen teoksen Kuolema ei ole lasten leikkiä, jossa pikkuneiti ratkoo murhan tuosta vain, ohimennen selvittää vuosien takaisen kuolemantapauksen ja tutkii kartanon laboratoriossa nerokkaalla tavalla kemiankokeita. Tulipahan pelastaneeksi syanidimyrkyn nielleen uhrinkin, tosin uhri ei varmaankaan ollut kovin tyytyväinen Flavian touhuihin. Flavia de Luce on pikkuvanha ja suorastaan nerokas päähenkilö Bradleyn sarjassa, jota on ilmestynyt jo kuusi osaa. Ensimmäinen osa oli nimeltään Piiraan maku makea. Kaikki ei kuitenkaan käy kuin leikki, sillä Flavialla on kaksi inhottavaa isosiskoa, jotka kiusaavat Flaviaa suorastaan ärsyttävällä tavalla. Muu kylän väki tietää jo 50 mailin säteellä, että Flavian ollessa lähistöllä…

”Kuulepa”, hän sanoi, ” sano, mitä sinä oikein ajat takaa? No niin – annas tulla.”
Hän pani kädet lanteilleen ja tuijotti minua järkähtämättömästi.
”En tiedä mitä tarkoitat”, minä sanoin.
”Voi, älä yritä. Älä väitä tuollaista. Kaikki viidenkymmenen mailin säteellä täältä tietävät, ettei Flavia de Luce lähde kävelylle vain saadakseen punaruusut poskilleen.”
Saattoiko se olla totta? Viidenkymmenen mailin? Hänen vastauksensa yllätti minut, sillä olisin kuvitellut säteen olevan ainakin sata mailia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle, jolloin Flavia on melkein 11-vuotias  ja juonenkäänteisiin kuuluu eräs nukketeatteri, joka saapui Flavian kotikylään. Flavia asusti isossa kartanossa leski-isänsä ja kahden siskonsa kanssa. Kirjan vaiheissa paikalle tupsahti isän sisko, joka oli myös aika karikatyyrinen hahmo, kuten muutkin Bradleyn kirjan henkilöt. Vaikka kirja on dekkari, on se samalla aika koominen ja hauska. Flavia osasi työntää pienen sievän nenänsä jopa ruumisarkkuun, utelias ja tiedonhaluinen kun on luonteeltaan. Ja jälleen se oli Flavia, joka kertoi poliiseille miten murha tehtiin ja kuka oli murhaaja. Suosittelen tätä suloista myrkynkeittäjää lämpimästi luettavaksi, kun iskee lukujumi tai muu yhtä vaikea vaiva. Flavian kemiallisten kokeiden jälkeen ei voi kuin hymyillä.

”Johan on helvetti!” komisario Hewitt huudahti kavahtaen jaloilleen. ”Anteeksi, kirkkoherra. Mutta miksi me emme ole saaneet selville kaikkia näitä asioita, ylikonstaapeli?” Hän vilkuili ylikonstaapelista toiseen sisällyttäen molemmat ärtymyksensä piiriin.
”Kaikella kunnioituksella, sir” ylikonstaapeli Woolmer rohkeni sanoa,” se saattaa johtua siitä, ettemme me ole neiti de Luceja.”

Alan Bradley, Kuolema ei ole lasten leikkiä *****
suom. Laura Beckille kiitokset huikean hauskasta käännöksestä.
Bazar 2014
s. 383
The Weed that Strings the Hangman´s Bag 2010