Sirpa Kähkönen: Graniittimies

Sirpa Kähkösen Graniittimies on vuoden 2014 Finlandia-palkintoehdokas. Yksi kuudesta ehdokkaasta. Graniittimiehen miljöökuvaukset ovat Pietarista, jonka nimi muuttui matkan varrella. Kirjan päähenkilöt olivat Ilja ja Klara, jotka lähtivät Suomesta paremman elämän toivossa naapurimaahan. Lähtivät kertomatta vanhemmille. Luulivat leveämmän leivän odottavan riskejä työihmisiä. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo eivät toteutuneet kotimaassa, mutta jostakin syystä he luulivat sen toteutuvan Leninin hallitsemassa maassa. Nuoruus ja optimismi, nuoruus ja kapinointi.

Meille oli puolue antanut luvan tulla, ja puolue se myös määräsi meidät asumaan Petrogradiin. Mieheni oli työskennellyt konemestarina, ja hän sai tehtäväkseen kunnostaa Ulitsa Rakovalla sijainneen huonekalumestari Gambsin kaupunkitalon lämmityspannun. Me asuimme pannuhuoneessa koko sen kevään kuin luolaihmiset. Meillä ei ollut valoa, mutta meillä oli lämmintä. Meillä oli paljon paremmin kuin kymmenillä tuhansilla muilla.

Ilja ja Klara olivat vaihtaneet nimensä tullessaan Petrogradiin. Ilja oppi nopeasti venäjänkielen ja eteni puolueessa. Klara tunsi itsensä yksinäiseksi kunnes rajan yli saapui Jelena. Pian Klaran päivät kuluivat valistusmatkoilla Jelenan kanssa. Valistusmatkat olivat vaarallisia 20-luvun alussa, sillä kommunistit eivät olleet ihmisten mieleen maakylissä. Klara ja Jelena valistivat tyttöjä poliittisesta toiminnasta ja opettivat kommunismia perustamalla kyläneuvostoja ja toimintapiirejä. Samalla naiset saivat vastavuoroisesti oppia kirjontatöissä.

Mitähän minä ajattelin vieraalle maalle lähtiessäni? Että kyllä kaikki perillä selviää. Että kun vain saan olla siellä missä Ilja. Arjen pienet asiat eivät minua vaivanneet, kun hiihdin kohti toivontähteä, vaikka niistä tuli perille päästyä kaikkein suurimpia, elämää hallitsevia seikkoja. Meidän piti oppia nopeasti tulemaan toimeen kielellä, jota olimme vain vähän oppineet kansakoulussa: aluksi emme osanneet edes lukea katukylttejä, ja leipäjonossa toistelimme tsornyi hleb, tsornyi hleb, kunnes tiskille päästyämme tylyn myyjän katse pudotti kaikki sanat päästämme ja saimme kuulla ivaa sopertelustamme.

Klara löysi elämäntyönsä katulasten auttamisesta. Kaksi katulasta, sisarukset, veivät Klaran sydämen ja hänestä tuli lapsille Finka-äiti. Klara auttoi suurella sydämellään katulapsia yhtä lailla omia ja muita tutuksi tulleita. Osa lapsista kouluttautui ja pääsi työelämään kiinni, osa jäi elämään kaduille. Minusta kirjan muuttuminen katulasten elämän kuvaamiseksi oli yllättävää, mutta pidin siitä. Klaran ja Iljan parisuhteen kuvaukset olivat haaleita ja alkuaikojen lempi loppui lyhyeen vastoinkäymisten aikana.

Sitten alkoi lopullinen kurjuus, kun Lenin kuoli ja valtaan nousi Stalin. Vierasmaalaiset eivät enää olleet tervetulleita Leningradiin. Alkoi vainon aika, vankilat, pakkotyöleirit ja teloitukset veivät ihmisiä. Sirpa Kähkönen on kirjoittanut vetävän ja vaiherikkaan kirjan nuorista ja uhkarohkeista aatteen ihmisistä, jotka odottivat tulevaisuudelta paljon, mutta joutuivat tyytymään pieniin onnenmurusiin. Suosittelen historiallisten kirjojen ystäville.

Sirpa Kähkönen, Graniittimies ****

Otava 2014

s. 332