Tatiana de Rosnay: Nimeni on Sarah

Tyttö sulki oven veljen pienten, kalpeiden kasvojen edestä ja väänsi avainta lukossa. Sitten hän sujautti avaimen taskuunsa.

"Tulen päästämään sinut sieltä. Lupaan sen."

Olen sanattoman ihastunut tähän Tatiana de Rosnayn Nimeni on Sarah teokseen. Tätä olen koko vuoden odottanut ja kaivannut, sydäntäkoskettavaa tarinaa, joka koskettaa kaikkia tunteitani ja jossa on hieman romantiikkaakin mukana, ihan pikkiriikkisen. Minun on vaikea aloittaa kirjan sisällön kertomista, sillä siinä on niin paljon kerrottavaa. Lukekaa tämä ja kertokaa mitä piditte. Tämä on suurenmoinen lahjakirja itselle ja läheiselle. Lupaan, että tämä kirja koskettaa. En tiedä missä vaiheessa kyyneleet aloittivat polkunsa poskillani, mutta kirjan tarina puhdisti kaikki tunnelukkoni auki. Nimeni on Sarah on huikea tarina pariisilaisesta juutalaistytöstä.

Isä supisi, että edessä oli kovat ajat. Heidän piti olla rohkeita ja varuillaan. Isä käytti outoja, tuntemattomia sanoja: "leirit", "ratsia, iso ratsia", "pidätykset aamuyöllä". Tyttö ihmetteli, mitä se kaikki tarkoitti. Isä mumisi, että vain miehet olivat vaarassa, eivät naiset eivätkä lapset, ja että hän piiloutuisi joka yö kellariin.

Sarahin isä oli väärässä, koko perhe oli vaarassa. Kaikki juutalaiset olivat vaarassa, sillä ranskalaiset avustivat natseja keräämään juutalaiset keskitysleireille kuolemaan, toiset vietiin suoraan kaasukammioihin. Kirja kertoi Sarahista, joka pakeni ja selvisi, mutta ei pystynyt koskaan unohtamaan tapahtumia. Hän ei pystynyt koskaan unohtamaan pikkuveljeään, jonka lukitsi komeroon.

Tyttö ajatteli veljeään, joka oli isossa, pimeässä komerossa. Hän olisi halunnut halata tätä, tuntea kuuman, pienen vartalon sylissään, suudella vaaleaa kiharapäätä, palleroista kaulaa. Hän puristi taskuunsa piilotettua avainta kaikin voimin.

"Sama se, mitä muut sanovat" hän jupisi itsekseen. "Kyllä minä pääsen täältä jollain konstilla ja pelastan hänet. Kyllä minä jotain keksin."

Kirjan tarina kulki kahdessa tasossa eli Sarahin tarinassa, joka alkoi kesäkuun 16. päivänä 1942 ja Julian tarinassa, joka kuusikymmentä vuotta myöhemmin kirjoitti lehteensä juttua tuon kyseisen päivän tapahtumista. Tutkiessaan taustatietoja artikkeliaan varten, Julia löysi tietoja, jotka liittivät hänen miehensä perheen läheisesti tuon päivän tapahtumiin ja Sarahiin. Ranskalaiset eivät halunneet muistaa tuota kymmenien vuosien takaista päivää ja sitä samaa salailua Julian miehen perhe halusi ylläpitää edelleen. Julia oli eri mieltä ja sai selville Sarahin tarinan ja miehensä perheen tarinan. Julia löysi Sarahin avaimen.

Otin kuoresta ohuen, repaleisen muistivihkon, haalistuneen piirustuksen ja pitkän messinkiavaimen, joka sitten kilahti lattialle.

Tatiana de Rosnay kirjoitti keski-ikäisen Julian tarinasta koskettavan, Julian avioliitto oli kriisissä ja muitakin ongelmia kehittyi matkan varrella. Loput voit lukea tästä hengästyttävän hienosta ja liikuttavasta kirjasta, jota tuskin pystyin laskemaan käsistäni ennen viimeistä sivua. Viisi tähteä on liian vähän tästä häikäisevästä tarinasta, tarina itse on tähti. *****

Tatiana de Rosnay, Nimeni on Sarah

Bazar 2014, 2. painos

s. 354

Sarah´s Key 2006

Kirja on aiemmin ilmestynyt suomeksi nimellä Avain (WSOY 2008)

Ullan bloggaus

ps. Tästä pääset lukemaan Tatiana de Rosnayn Viimeinen kesä kirjan esittelyäni.