Paul Auster: Talvipäiväkirja

Paljaat jalkasi kylmällä lattialla, kun nouset vuoteesta ja astelet ikkunan ääreen. Olet kuusikymmentäneljävuotias. Ilma on ulkona harmaata, lähes valkoista, aurinkoa ei näy. Kysyt itseltäsi: Montako aamua vielä jäljellä?

Ovi on sulkeutunut. Toinen ovi on avautunut.

Olet siirtynyt elämäsi talveen.

Paul Austerin Talvipäiväkirja loppuu hienosti, Auster vertaa elämänsä kehitysvaiheita vuodenaikoihin ja nyt hän oli siirtynyt viimeisimpään eli talveen. Vuodenajoissa on sitä samaa kuin ihmisen kehitysvaiheissa ts. lapsuus on kevät, nuoruus kesä, aikuisuus syksy ja vanhuus talvi. Auster koki siis aloittaneensa vanhuuden. Talvipäiväkirja kertoo Austerin elämää lapsuudesta nykyisyyteen kehonsa vanhenemisen merkit huomioiden, joita hän pitää vanhuuteen kuuluvina. Auster peilaa itseään myöskin siihen, miten on elämänsä elänyt ja mitä vaikutuksia eletyllä elämällä on nykyisyyden kanssa.

Kyllä, juot liikaa, olet menettänyt hampaita etkä ole vaivautunut hankkimaan niiden tilalle uusia, ruokavaliosi ei noudata nykyajan ravitsemustieteellisen viisauden ohjenuoria, mutta jos kartat useimpia vihanneksia, se johtuu vain siitä, ettet pidä niistä, ja sinun on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta syödä sellaista mistä et pidä.

Talvipäiväkirja on Austerin 17. suomennettu kirja. Olen postannut aiemmin Mr Vertigo kirjasta. Mr Vertigo (1994, suom. 1997, 2. painos 2010) on pienen rääväsuisen pojan kasvukertomus elämästään, johon mahtuu väliin köyhyyttä ja kurjuutta, väliin rikkautta, kuuluisuutta ja loistoa. Talvipäiväkirja on jännittävästi kirjoitettu kuin Auster katselisi itseään ulkopuolelta ja sinuttelisi itseään ts. hän kirjoittaa sinä-muodossa ei minä-muodossa itsestään.

Arpien ja varsinkin kasvoihin jääneiden arpien inventaario, jonka näet joka aamu kun katsot kylpyhuoneen peiliin tai kampaat tukkaasi. Ajattelet niitä harvoin, mutta noina harvoina kertoina ymmärrät, että ne ovat elämän jälkiä, että kasvojesi ihoon etsautuneet rosoiset viivat ovat kirjaimia salatuista aakkosista, jotka kertovat olennaisen tarinasi, sillä jokainen arpi on merkki parantuneesta haavasta, ja jokaisen haavan on aiheuttanut odottamaton törmäys maailman kanssa - toisin sanoen onnettomuus tai jokin, minkä ei olisi tarvinnut tapahtua, koska määritelmän mukaan onnettomuus on aiheeton sattumus.

Austerin elämä oli seikkailevan miehen elämää, kunnes hän tapasi nykyisen vaimonsa kirjailija Siri Hustedtin kolmekymmentä vuotta sitten. Nuoruus kului Pariisissa keräämällä elämänkokemuksia mm. naisten parissa. Jos hänellä ei ollut tyttöystävää, seksiseuraa löytyi kapeilta kujilta prostituoitujen parista. Kirjan sivuilla kuvataan joitakin seikkailuja ja seksitauteja. Mieleeni tuli, että miehellä on kyllä ollut tuuria, kun ei sairastunut aidsiin. Naisseikkalujen lisäksi Auster kertoi tyttöystävästään ja eroista ja jälleen yhteenmuutoista, lopulta he menivät naimisiin, mutta avioliitto ei kestänyt kauan.

Ei merkittävämpiä lumisateita helmikuun ensimmäisen yön jälkeen, mutta hyvin kylmä ja auringoton kuukausi, paljon vesisateita ja kovia tuulia, ja kyyhötät huoneessasi kirjoittamassa joka päivä tätä päiväkirjaa, tätä matkaa talven läpi, ja nyt ollaan jo maaliskuussa, on yhtä kylmää, yhtä kylmää kuin tammikuun ja helmikuun pakkasilla, ja silti sinä menet nykyisin joka aamu tutkimaan puutarhaa, etsimään  jonkinlaista merkkiä väristä, pienintäkin krookuksen nipukkaa, joka pilkistäisi esiin maasta, ensimmäistä keltaisen vivahdetta onnenpensaassa, mutta toistaiseksi ei mitään raportoitavaa, kevät tulee tänä keväänä myöhään ja ihmettelet, montako viikkoa vielä tarvitaan ennen kuin alat etsiä ensimmäistä punarintaa.

Auster kertoo elämänkerrassaan kehitystarinaansa myös asuntojensa välityksellä, joita oli ollut yli kaksikymmentä. Nykyisin niihin luetaan myös kesäasunnot maaseudulla. Vannoutuneesta suurkaupunkimiehestä on kehittynyt luonnossaviihtyvä ja hiljaisuudesta pitävä kirjailija. Matkustelua ja kirjaluentoja on riittävästi, joten rauhoittuminen on tullut tarpeeseen. Auster kirjoittaa kauniisti vaimostaan Siri Hustedistä ja vaimonsa norjalaisesta perheestä. Omat terveydelliset vaivat saavat myös osansa kirjan sivuilla. Talvipäiväkirjan sivuilla pääsin seuraamaan Paul Austerin elämänkertaa hänen itsensä kertomana. Hänen Pariisin-vuotensa kuulostivat mielenkiintoisilta ja jos tapaisin hänet, kysyisin niistä lisää. Mikä sai hänet lähtemään juuri Pariisiin? Mitä hän etsi sieltä ja mitä hän löysi? Mikä sai hänet palaamaan takaisin Yhdysvaltoihin? Talvipäiväkirja on kenties rehellisempi elämänkertakirja, kun se on itse kirjoitettu, mutta selkeästi siihen on jätetty koukkuja, joista lukijana olisin halunnut tietää enemmän.

John Auster, Talvipäiväkirja ****

suom. Erkki Jukarainen

Tammi, Keltainen pokkari 2013

s. 225

Winter Journal 2012