Jeannette Walls: Lasilinna

Helmikuun kaksi ensimmäistä lukukirjaa ovat erittäin perhekeskeisiä ja kertovat perheen sisäisistä asioista. Ensimmäinen lukemani kirja Odotus kertoi adoptiosta ja tämä toinen, yhdysvaltalaisen Jeannette Wallsin Lasilinna, kertoo hänen oman elämänkertansa alkoholisti-isän ja hulttiomiehen talutushihnassa pysyvän taiteilijaäidin sekä sisarustensa kanssa viettämästä ajasta. Ennen kirjan kirjoittamista kirjailija ei ollut kertonut taustastaan ja lasten jätettyä vanhempansa, kodittomina eläneistä vanhemmistaan. Se oli hänen salaisuutensa, mutta salaisuus halusi tulla kerrotuksi. Jeannette Wallsin Lasilinna nousi heti bestseller-listoille ja on saanut lukuisia palkintoja. Kirjasta tuli mieleeni vuoden 2014 Finlandiapalkintoehdokkaana ollut Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää.

Muutaman kuukauden kuluttua isä tuli kotiin keskellä yötä ja hätisti meidät kaikki ylös sängystä.

"On aika muuttaa muualle tästä läävästä!" hän hihkaisi.

Saimme viisitoista minuuttia aikaa kerätä tavarat ja ahtautua autoon.

"Onko kaikki hyvin?" minä kysyin isältä. "Ajetaanko meitä takaa?"

Perhe kiersi ympäri Yhdysvaltoja. Lapset eivät ehtineet ystävystyä, eivätkä juuri käydä koulua, kun isällä oli taas kiire muuttaa. Äiti koulutti lapsiaan, sillä hän oli ammatiltaan opettaja ja teki myös välillä opettajan töitä. Äiti vihasi opettamista ja lasten oli pakotettava välillä äiti töihin, sillä isä huiteli päiväkausia missä halusi ja lapsille ei ollut ruokaa. Pahimpaan nälkäänsä he dyykkasivat roskiksista ruokansa. Jos joku sosiaaliviranomainen kiinnostui lasten oloista, niin perhe muutti heti eri osavaltioon. Vanhemmat eivät hakeneet mitään sosiaalietuuksia, lasten vaatteet ja kengät olivat kirpputoreilta hankittuja, asunnot lääviä, joissa ei ollut juuri peseytymis- ja ruoantekomahdollisuuksia. Tosin vanhempia ei juuri kiinnostanut lasten hyvinvointi kuten ruoka. Jos jossain oli rahaa, isä joi ne. Kirja on täynnä kurjia kohtauksia mm. hyväksikäyttöyrityksiä ja pedofiilien käpälöintejä.

Äiti päätti, että Maureenin piti mennä esikouluun, mutta hän ei halunnut pukea nuorinta tytärtään kirpputorivaatteisiin, joissa me muut kuljimme. Äiti sanoi, että meidän täytyy lähteä myymälävarkaisiin.

"Eikö se ole syntiä? kysyin äidiltä.

"Ei tarkalleen ottaen", äiti sanoi. "Jumala ei välitä, vaikka sääntöjä vähän venyttäisi, jos siihen on hyvä syy. Se on yhtä oikeutettua kuin itsepuolustus. Tämä on oikeutettu myymälävarkaus."

Lasten olot olivat julmia ja nälkä oli aina läsnä. Lisäksi muut lapset haukkuivat heitä ja kiusasivat. Ennen murrosikää he tiesivät jo, että muut perheet eivät eläneet niin kuin heidän perhe. Salailu, häpeä ja katkeruus olivat jokapäiväinen tunne lasten elämässä. Jeannette oli jo 13-vuotiaana töissä kerätäkseen isollesiskolle bussirahat, jotta sisko pääsisi pois vanhempien luota. Isä varasti ja joi ne. Sisko pääsi pois ja 17-vuotiaana Jeannette lähti siskonsa luokse. Pian veli tuli perässä ja myös pikkusisko. Mutta vanhemmista he eivät päässeet eroon. He olivat kuin takiaisia ja häiriköivät lapsiaan.

Äiti ja isä selviytyivät hengissä talven yli, mutta aina kun näin heidät, he näyttivät vähän kuluneemmilta, likaisemmilta, kolhiintuneemmilta ja takkuisemmilta.

Tämä kirja on hurjaa luettavaa lapsista, joiden oli selvittävä aikuisiksi todella kurjissa olosuhteissa. Vanhemmat eivät olleet soveliaita vanhemmiksi ja lapset olisi pitänyt huostaanottaa. Ilmeisesti heistä tehtiin useita lastensuojeluilmoituksia, mutta vanhemmat pakenivat lasten kanssa heti saadessaan selville virkamiesten aikomukset. Kurja lapsuus ei voinut olla jättämättä jälkiä lapsiin. Pidetään silmät avoimina lasten hyvinvoinnille.

Jeannette Walls, Lasilinna *****

suom. Raija Rintamäki

Bazar 2014

s. 361
The Glass Castle 2005