Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Selja Ahavan uutuusteos on nimeltään Taivaalta tippuvat asiat. Kirjailija on minulle aivan uusi tuttavuus, mutta olen nähnyt muutaman arvostelun tästä kirjasta. Kirjalla on kiehtova nimi ja kansikuva on todella onnistunut. Todellakin, kiinnostuin niistä taivaalta tippuvista asioista, sillä kyllähän sieltä tulee kaikenlaista alas: vettä, lunta, räntää, rakeita, jäälohkareita, meteoriitteja ja varmasti yhä enenevissä määrin kaikenlaista avaruuteen kipattua roskaa, jonka ihmiset ovat jättäneet sinne tehdessään avaruudenvalloituksia. Siellä sitä kiertää avaruusromua maapallon ympärillä, niin kuin merissä lilluu muoviroskaa jopa valtavina saarina. Milloinkahan ihminen oppii huolehtimaan omista jätteistään?

Kirjailija on pureutunut surumielisen tarinan kautta todella ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjassa taivaalta ei pudonnut avaruusromua, vaan äiti jäi lentokoneesta tippuneen jäälohkareen alle. Kirjassa pohditaan sattumia, miten mahdollista on jäädä lentokoneesta tippuvan jäälohkareen alle, miten mahdollista on voittaa kaksi kertaa jättipotti lotosta ja miten mahdollista on selviytyä monesta salamaniskusta elävänä. Eläminen on sattumien sanelema juttu, joille me ei voida tehdä mitään.

Isä sanoo, että aika-parantaa on paskaa. Isän mukaan niin sanovat vain ne, jotka eivät mitään mistään ymmärrä eivätkä ole mitään ikinä joutuneet kokemaan. Ja minun harmaat aivosoluni ajattelevat, että isä saattaa olla oikeassa, sillä ainakaan vielä mikään ei ole parantunut, vaikka kesäloma on jo alkanut.

Kirjan Sahanpurutalossa asui kolmihenkinen perhe, joita kohtasi traaginen onnettomuus äidin kuoleman johdosta. Talo oli vanha rintamamiestalo, jota äiti ja isä olivat korjanneet sieltä täältä ja joka puolelta pursusi sahanpurua. Perheen pikkuinen tyttö piilotti tyhjiin sähkörasioihin ja seinänkoloihin omenansiemeniä. Kirjan ensimmäinen luku, Seinään haudattu tyttö, on tämän tytön näkökulmasta kerrottu tarina ennen ja jälkeen äidin kuoleman.

Ei aika pienennä äitiä eivätkä värit haalistu. Äiti vain räjähtää palasiksi, ja palaset jäävät ilmaan leijumaan. Kaikki palaset ovat kirkkaita - tukka, sormet, hörähdys, ihon vaot ja nenänreiät, naksuvat polvet, vatsan kurina - mutta itse äiti puuttuu.

Kirjan seuraava luku, Hamish MacKayn viisi salamaa, on isän siskon näkökulmasta kerrottu tarina. Isä ja tyttö muuttivat hänen luokseen asumaan äidin kuoleman jälkeen. Hän oli voittanut lotosta jättipotin ja ostanut ison kartanon Sahanpurutalon läheltä ja asui siellä yksin. Sitten tapahtui jotain kummallista ja hän voitti lotosta toisen kerran päävoiton. Tämä vaikutti häneen todella voimakkaasti.

Mä en halua nähdä sitä taloa, mä en halua nähdä sitä pihaa, mä en pysty katsomaan sitä pihaa koska mä näen siinä vieläkin mun vaimon ilman päätä, okei? Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää, mikä? Mikä on niin vaikeaa?

Yksi, kaksi, kolme.

Aika kuluu, äiti liikkuu taaksepäin.

Kartanon seinäkello.

Äidin pää. Äiti ilman päätä.

Mikä on niin vaikeaa?

Neljäs luku, Merenneito loiskii, on isän uuden vaimon näkökulmasta kerrottu tarina. Isä on päässyt yli vaimonsa kuolemasta ja mennyt uusiin naimisiin. Ensin isä ja tyttö muuttivat takaisin Sahanpurutaloon asumaan ja sen jälkeen sinne muutti isän uusi vaimo, joka nyt odotti lasta. Lapsella ei ollut kaikki hyvin, talo ei voinut hyvin, uusi vaimo ei voinut hyvin. Tämä luku muuttui kummitusmaiseksi, mutta erikoisella ja kiinnostavalla tavalla. 

Minussa on niin paljon vettä, kokonainen meri. Terävä kallioranta pistelee kylkiin. Joskus kokonainen jyrkänne murenee valtamereen ja ihmiset ryntäävät ämpäreineen fossiileja kaivamaan.

Olen niin tässä, kaikki muu on mennyt.

Lasta odottavan äidin ajatukset raskaudesta ovat varmasti mieleenpainuvia. Hän katselee ja analysoi myös uutta miestään, tytärpuoltaan ja keskeneräistä rakennusprojektia Sahanpurutalossa. Lapsen odotuksen tuomat hormonaaliset muutokset nousevat selkeästi esille kirjoituksesta. Hänen mieleensä vaikuttaa myös vauvan vointi.

Viimeisin luku, Sen pituinen se, on jälleen tytön näkökulmasta kirjoitettu. Luku on täynnä outoja unia kuolleesta äidistä. Tyttö olisi tarvinnut selkeästi terapiaa äidin kuoleman jälkeen, sillä nyt lähestyessä murrosikää, unettomuus ja painajaiset vaikuttavat mielialaan. Kirjailija jätti tapahtumat avoimiksi. Kirjan lopussa tapahtui oikeastaan aika hauska tapahtuma, joka talon omistajille voi olla todella hankalaa. Tapahtuma kertoi kuitenkin kirjan päähenkilöille muutoksesta, jonka on pakko tulla. Tapahtuma on myös aika hauska ja harvinainen sattuma, joka kruunasi tarinan näin luontoihmisen silmin katsottuna. Suosittelen tätä ajatuksia herättelevää kirjaa elämän monimuotoisuudesta ja muuttumisesta, mutta myös ajan parantavasta vaikutuksesta. Tämä oli niin mielenkiintoinen kirja ihmismielen murenemiseen vaikuttavista tekijöistä, että taidan hankkia seuraavaksi Ahavan esikoisteoksen, Eksyneen muistikirjan, joka kertoo muistin ja minuuden hajoamisesta. ****

Selja Ahava, Taivaalta tippuvat asiat

Gummerus 2015

s. 222

Minnan bloggaus

Katjan bloggaus

Ullan bloggaus