Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi

Että elämä vielä yllättäisi.

 

Luin mielenkiintoisen miljöökuvauskirjan Perillä kello kuusi. Onkohan numero kuudella jokin merkitys kirjailija Laura Honkasalolle, sillä kirjan nimessä on numero kuusi ja kirjan tarinat sijoittuvat vuosiin 1966 ja 1996. Kirja sisälsi tarkkoja kuvauksia 60-luvulta huonekaluista, designista, vaatteista, lehdistä ja tapahtumista, joka nousi kirjan mielenkiintoisemmaksi osaksi. Pääosassa oli Vuokko, suomalainen täydellinen nainen, kotirouva, joka hoiti kodin ja lapset ja sen lisäksi edusti miehensä rinnalla. Mies, teki pitkää päivää ja lisäksi kuljetti asiakkaita ravintoloissa juhlimassa yökaudet, pelkäsi upean vaimonsa jättävän hänet.

Televisiossa oli illalla sanottu, että minihame oli narttuasu. Pukuihin verhoutuneet miehet olivat sanoneet suoraan: Kyllä minua tyttö minissä kiihottaa.

Kirjan perhe eli murroskautta, kun vanhin tyttö oli täyttämässä 21, joka merkitsi 60-luvulla täysi-ikäisyyttä. Silloin sai mennä ilman vanhempien lupaa naimisiin ja muuttaa pois kotoa. Tytär halusi ystävien kanssa yhteisasuntoon, vaikka vanhemmilla olisi ollut varaa ostaa hänelle oma asunto. Toinenkin tytär oli aikuistumassa, joten Vuokko tunsi itsensä turhautuneeksi. Kotiapulainen ja puutarhuri tekivät kotityöt. Minulle tällainen rikkaasta elämänpiiristä lukeminen oli vierasta ja vierasta se oli Vuokollekin, joka oli hyvin nuorena mennyt naimisiin. Ehti hän hiukan aikaa olla myyjänä hattukaupassa. Rahaa oli runsain määrin ja Vuokko kulutti surutta. Rikkaille rouville sopi myöskin hyväntekeväisyystyö eli juhlat jonkin hyväksi. Juhliin piti olla uusi puku tai vanhan puvun uusiminen. Perhekuvaus oli jotenkin niin teennäinen, ulkokultainen, joten jotakin uutta piti saada tilalle. Jospa ottaisi rakastajan ajankuluksi, kun shoppailu ja taiteiden ja designin hankkiminen alkoi kyllästyttää. Kirjan 60-luvun huumori oli aika mustaa.

Paholainen virtasi joka puolelle kehoa, teki jäsenet samaan aikaan painaviksi ja levottomiksi. Hän olisi halunnut riisua kenkänsä, tanssia paljasjaloin sadetanssia, sade olisi tullut rajuna ryöppynä, huuhtonut pois kaupungin tomun, virrannut vuolaana katuojissa, rummuttanut kastanjapuiden lehtiä. Ilma olisi ollut raikas ja kostea. Tahdon avata häkin ja antaa unien tulla.

Rikkaana eläminen voi olla hankalaa. Se voi olla kuin häkkielämää, aina pitää olla huoliteltu ja koti tiptop-kunnossa, lapset hyvinkäyttäytyviä ja menestyviä, muuten sai hävetä silmät päästään. Vuokon kodin idylli oli alkanut säröilemään, rahalla ei voinut korvata henkistä hyvinvointia ja rakkautta. Vuokon elämää sivuttiin myöskin vuonna 1996, kun perheen tytöt olivat kotitalossa isän kuoleman jälkeen. Perheen menneisyys käytiin läpi kolmenkymmenen vuoden ajalta. 

Vuokko oli mielenkiintoinen persoona, joka koki muodonmuutoksen ja oppi elämään omanlaistaan elämää. Kirjan kuvioissa seurattiin myöskin perheen uskovaisen isotädin Aunen elämää ja siihen liittyvää muutosta, joka tapahtui samana vuonna kuin Vuokolla. Elämänkuvioihin on yleensä talletettu tällaisia muutoskohtia, jolloin elämä saa uuden suunnan, joko hyvään tai pahaan. Tällä kertaa naiset taisivat saada ne hyvät muutokset. 

Kirja oli sopiva kesäkirja, joka sisälsi pinnan alla kuohuvia tunteita ja salaisia tapaamisia, varastettuja suudelmia varjoissa, mutta samalla kirja sisälsi perhedraamaa, joka tällaisissa salarakaskuvioissa on aina ikävää. ***

Laura Honkasalo, Perillä kello kuusi

Otava 2015

s. 382