Karl Ove Knausgård: Taisteluni - Ensimmäinen kirja

Tulkoot madot, tulkoot toukat

kolutkoon ruumiin, ne piikkiset houkat

Silmäkin niille maittaa

Mutta eipä se enää haittaa

Tämä mies on jo multaa niin kuin muutkin moukat

Norjalaisen Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerralliseen Taisteluni-kirjasarjaan kuuluu kuusi kirjaa. Odotin ehkä jo tältä ensimmäiseltä kirjalta enemmän, sillä kirjoista on kohistu todella paljon. Knausgård on saanut lukuisia palkintoja kirjoistaan ja on ollut pari kertaa ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Ensimmäisessä kirjassa viitattiin muutamia kertoja kirjailijan ikävään lapsuuteen ja vaikeaan isäsuhteeseen, mutta niitä ei avattu syvemmin. Kirjan päätapahtumat olivat nuoruus ja sitten isän kuolema. Kuolema toi kirjailijan ja hänen veljensä silmille totuuden isän loppuvuosista äitinsä kanssa, joka oli todella ikävää luettavaa, sillä isä oli alkoholisti.

Äkillisen häpeän voima oli lapsuudessani ainoa tunne joka pärjäsi tehossaan pelolle, niin, tietenkin pikaisen raivon lisäksi, ja kaikille kolmelle oli yhteistä että minä ikään kuin pyyhkiydyin pois. Jäljellä oli vain tunne.

Knausgårdin isä oli opettaja ammatiltaan ja hän kasvatti poikiaan ikävällä tavalla, pelolla ja ankaruudella sekä omilla säännöillään. Jotakin hän teki, jotta lapset pelkäsivät häntä kuollakseen. Karl Oven veli teki oman ratkaisunsa ja kävi eri paikkakunnalla lukion eikä palannut enää isän luokse asumaan. Äitikin lähti, joten isä ja Karl Ove jäivät kaksin. Isä ei halunnut olla poikansa kanssa kaksin, joten Karl Ove asui isoisän työpaikan yläkerrassa ja kävi sieltä koulua. Yksinäisyys oli ikävää ja loputonta ja sille piti keksiä selityksiä.

Lähestymisestään huolimatta, isä ei lakannut lyömästä minua, huutamasta minulle raivoissaan tai keksimästä ovelia keinoja rangaista minua, mutta nyt hänen kuvansa ei enää ollut yksiselitteinen, toisin kuin ehkä Yngven mielestä. Yngve vihasi isää voimakkkaammin, ja se oli yksinkertaisempaa. Minulla ei ollut aavistustakaan millainen suhde Yngvellä oli häneen muuten.

Ensimmäisessä kirjassa on kaksi osaa. Osa yksi kuvasi lähinnä nuoruutta, mutta päällimmäiseksi nousi yksinäisyys ja isän karttaminen, lapsuutta hän ei halunnut tarkemmin muistella. Kirjan alussa Knausgård kuvasi omaa isyyttään selkeästi ja selväsanaisesti. Kirjan sivuilta voi lukea minkälainen isähahmo hän oli omien lasten ollessa pieniä. Osa kaksi oli kuolleen isän muistelemista ja tietysti kuolemaan liittyvien asioiden hoitamista. 

Taisteluni - Ensimmäinen kirja oli todella henkilökohtainen, intiimi tunnustuskirja omasta vaikeasta isä-poika-suhteesta. Häpeä isän käytöksestä kannatteli koko kirjan ajan ja tietysti häpeä yhdistettynä suruun kirjan toisessa osassa isän kuoltua oli aika surullista. Knausgård on kirjoittanut kirjansa sielunsa silmin ja sydän vereslihalla.

Ja kuolema, se jota olin aina pitänyt elämän tärkeimpänä suureena, pimeänä, kiehtovana, ei ollut enempää kuin vuotava putki, tuulessa katkeava oksa, takki joka valahtaa vaatepuulta ja putoaa lattialle.

Karl Ove Knausgård, Taisteluni - Ensimmäinen kirja

suom. Katriina Huttunen

LIKE 2011

s. 489

Min Kamp. Første bok 2009