Émile Zola: Nana (Klassikkohaaste)

Émile Zolan (1840-1902) Nana lähti matkaani Inarin kirjaston poistomyyntilaarista muistaakseni eurolla. Kirja on hyvin palvellut lukijoita, sillä sen painovuosi oli 1982. Klassikkohaasteeseen kirja oli mitä mainioin lukukohde. Nana ilmestyi vuonna 1880 ja on yhdeksäs osa Les Rougon-Macquart -kirjasarjaa, jossa on 20 osaa. Kukapa voisi vastustaa alunperin ranskankielellä julkaistua naturalistista teosta, jossa pyöritään ahkerasti sängyn ympärillä. Puheenaiheet pyörivät yleensä kuka on kenenkin kanssa yhdessä, kuka oli ennen kenenkin kanssa ja kuka vaihtoi tänään partneria.

Henkilöluettelossa mainitaan tietysti nuori, kaunis, uhkealanteinen Nana, joka valloitti teatterissa koko Pariisin miespuolisen väestön aateliston ohella prinsseineen kaikkineen, jopa Englannin prinssin. Eihän Nanalla lauluääntä ollut lainkaan, mutta upean kaunottaren sänkyyn olisi ollut tulijoita ylenpalttisesti ilman lauluääntäkin. Nanaa tultiin katsomaan teatterin lavalle, ei kuuntelemaan. Yleensä Nana pyöri lavalla todella vähissä vaatteissa, jotka sitäpaitsi näyttivät kaiken läpi. Näyttelijöiden tavoitteena oli napata itselle mahdollisimman rikas elättäjä, sillä pelkästään näyttelemisellä ei elänyt Pariisissa. Nanalla oli myös pieni lapsi, jonka elättäminen tuli kalliiksi. Muuan kreivi Muffat oli Nanan kiihkein ihailija, ja joutui maksamaan siitä kalliin hinnan.

Tarinan kuvioissa Nanalla menee välillä hyvin ja välillä huonosti. Lopulta hän etsii kaupungin kurjimmilta kaduilta ruokarahoja. Lopulta hän palaa takaisin näyttelijättäreksi ja kreivin luokse. Nana on aivan mahdoton päästessään kuluttamaan kreivin rahoja. Kirja on kuin seuraisi nykyajan ulkomaisia kuuluisia laulajia tai näyttelijöitä. Suhteellisuudentaju katoaa ja ihminen haluaa aina vain enemmän kaikkea uutta, vanhan voi vaikka rikkoa ja heittää kaatopaikalle. Nanasta tuli aivan toivoton tuhlaaja. Hän eli elämäänsä kuin olisi ollut vuoristoradalla. Piti olla upea maatila, linna, kauniita vaatteita, hienoja hevosia, kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Olen lukenut aiemmin Émile Zolan Naisten paratiisin, josta tehtiin myös samanniminen tv-sarja. Zola oli visionääri ja hän osasi kirjoissaan kuvailla taitavasti ihmisten rahankäyttöä, vaatetusta, käyttäytymistä ja elostelua. Zola oli taitava tilanne- ja miljöökuvaaja. Hänhän osasi kuvata nykyajan kauppakeskuksen omine osastoineen todella tarkasti jo 130 vuotta sitten. Suomentajan mukaan Nanan vieraat tulivat maaseudulle bussilla (1870-luvulla) ja jossakin kohti mainittiin omnibussi. Zolan kirjoissa molemmat sukupuolet saavat osansa kritiikistä, ja se kritiikki on ylitseampuvan käytöksen arvostelemista. Kirjoissa kerrotaan eri yhteiskuntaluokista, ja siitä miten rikkaana voi unohtaa köyhyyden ja köyhät. Omasta ei olla valmiita luopumaan. 

Zola kirjoitti Nana teoksessa kuin nykyajan elämänmenosta Euroopan maissa, kun kulutetaan enemmän kuin on mistä kuluttaa. Loppujen lopuksi lainakatto tulee vastaan ja kuluttamiselle on laitettava piste. Émile Zola oli 1800-luvun loistava yhteiskuntakriitikko. Kritiikkinsä hän naamioi kirjoihinsa, joissa kerrottiin jopa uskaliaita eroottisia tarinoita, kuten Nana on. Kirja ei ole pelkkää sänkypuuhaa, vaan siinä on monta eri tasoa. Lukijan tehtävä on löytää oma mielenkiinnon kohteensa kirjan tarinoista. 1800-luvun kirjan lukemisessa parhainta ovat aidot miljöökuvaukset, ja nautin todellakin tästäkin Zolan kirjasta. Tavoitteenani ei ole lukea kaikkia 20 sarjan kirjaa, mutta historiallisten kirjojen ystävänä haluan nauttia vielä muutamasta Zolan taidokkaasta ja mielenkiintoisesta kirjasta.

Punertava rupi meni poskesta suupieleen ja veti suun inhottavaan nauruun. Rokon runtelemien kasvojen yllä aaltoilivat kauniit hiukset, joiden auringonväri oli säilynyt entisellään. Venus muuttui jälleen maaksi. Oli kuin se myrkky, jota se oli tuonut katuojista, tuo tartunta, johon kokonainen kansakunta oli sairastunut, nyt olisi noussut hänen omille  kasvoilleen.

Émile Zola, Nana *****

suom. Georgette Vuosalmi

Tammi 1982, 3. painos

s. 335

ranskankielinen alkuteos Nana ilmestyi 1880

Émile Zola: Naisten paratiisi