Aurinko paistaa kasvoille. Avaan silmät ihan suuriksi. Välillä valo jää varjon taakse. Ne ovat puita. Isä on kertonut, että olen nähnyt vauvana vaikka mitä ennen kuin tulin kipeäksi, mutta minä en muista. Eikä isä ole kotona vaan sotimassa. Painan silmiäni peukaloilla. Se tuntuu kivalta. Tuuli humisee puissa. On sunnuntai.
Tommi Kinnusen Lopotti teoksen alussa on sota ja Annan, Helenan ja Johanneksen isä on sotimassa. Perhe asuu Kuusamossa, Lopotti-nimisellä alueella. Lapsista pitivät huolen äiti Lahja ja mummu Maria, jotka olivat edellisen kirjan Neljäntienristeyksen pääosissa Onnin ja heidän miniänsä Kaarinan ohella. Kävin torstaina katsomassa Turun Logomossa huikean näytelmän Neljäntienristeyksestä, joka palautti hyvin mieleeni edellisen kirjan tapahtumat. Suosittelen lukijoille lukemaan ensin esikoiskirjan, sillä tässä toisessa kirjassa palataan samoihin asioihin, mutta hieman eri näkökulmista katsottuna, sillä nyt pääsevät kirjassa ääneen Lahjan ja Onnin sokea tytär Helena ja Johanneksen ja Kaarinan poika Tuomas.
Kun isä tuli sodasta kotiin, se otti heti Johanneksen ja minut syliin. Kun se sanoi, että teitä minun on ollut ikävä, äiti juoksi huoneesta pois.
Neljäntienristeyksessä olisin halunnut, että Onnin tarinaan olisi syvennytty enemmän, sillä hän oli homoseksuaali ja homous oli sairaus hänen elinaikanaan. Näytelmässä ja Lopotissa syvennytään homoseksuaalisuuteen paljon enemmän ja Onnin tarina sai kehykset. Onni oli hyvä isä ja rakensi saksalaisten polttaman talon tilalle uuden, isomman kodin perheelleen, jossa oli hyvät tilat Lahjan valokuvaamolle. Onni oli hyvä isä lapsilleen, mutta Lahja tunsi itsensä petetyksi ja antoi sen kuulua suuriäänisenä riitelynä. Lahjan ilkeydestä kärsivät myöskin lapset ja varsinkin miniä. Lahjan jälkeen valokuvaamoa hoitivat Johannes ja Kaarina.
Tyhmä. Taliaivo. Kusijalka lehmänperse paskapää. Idiootti. Imbesilli. Nilkku-rampa-kuuromykkä-invalidi. Sokeasokeasokea.
9-vuotias Helena joutui jättämään 50-luvulla kotinsa Kuusamossa ja lähtemään Helsinkiin sokeainkouluun. Koulun jälkeen hän pääsi Sibelius-akatemiaan ja valmistuttuaan kulki töissä. Hän meni naimisiin näkevän kanssa, mutta jossakin vaiheessa huomasi jääneensä yksin. Helenan sokeus ei tehnyt hänestä ulkopuolista, vaikka moni olisi halunnut hänen olevansa sellainen. Sokeus ei ollut Helenan elämälle este, vaan hidaste, sillä hän oli päättäväinen ja tiesi mitä tahtoi elämältä. Hän oli myös pitkävihainen, mutta kirjan lopussa kipeät solmut aukenivat ja hän sai lohdun.
Tuomas punnitsi vaihtoehtoja pitkään ja valitsi sitten sen kauppakorkeakoulun, joka sijaitsi kauimpana kotikylästä, lounaisrannikolla. Hän ei halunnut puolikasta elämää, sellaista joka jakautuisi erikseen viikkoihin ja viikonloppuihin. Hän halusi olla samanlainen joka päivä.
Johanneksen ja Kaarinan nuorin lapsi Tuomas koki olevansa erilainen ja halusi mahdollisimman kauas pois ahdasmielisestä Kuusamosta. Sukunsa ainoa henkilö, johon hän luotti oli Helena. Helena hyväksyi hänet sellaisena kuin hän oli. Helena kertoi suvun menneisyydestä ja vaietuista salaisuuksista. Kannusti ja tuki olemaan oman tiensä kulkija.
Ja muista, että vaikka kaikki tarinat eivät ole rakkaustarinoita, eivät ne ole epäonnistuneita.
Kiitos Tommi Kinnunen Lopotti teoksen tarinasta. Tarina pääsi vauhtiin
ensimmäisen osan lopussa, ja se jatkui yhtä vahvana loppuun asti. *****
Tommi Kinnunen, Lopotti
WSOY 2016
s. 364
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Leena Lumin bloggaus
Kaisan bloggaus
Tuijatan bloggaus
Nyt Mai kun luin tekstiäsi, niin aloin miettiä, että ehkä Kinnunen vähän säästeli esikoisessaan Onnin kuvausta. Ilahduttavaa, että Onni tässä teoksessa pääsee enemmän esiin. Hyvä pöhinä käy Lopotin ympärille. Olen kirjastojonossa ihan ekoilla sijoilla, joten saan tämän, kunhan sitä kirjastoon nyt ensin saadaan.
VastaaPoistaNeljäntienristeyksen henkilökaarti oli niin huikea, että heistä jokaisesta olisi saanut loistavan tarinan aikaiseksi. Ymmärrän hyvin kirjailijaa ja hänen kirjan nimen ja neljän henkilön risteyskohtaa. Ei ehkä niinkään Onni vaan homoseksuaalisuus pääsee enemmän esille kirjassa. Näytelmässä oikeastaan Onnin seksuaalisuus oli isossa roolissa ja Joonas Saartamo teki loistavan roolisuorituksen Onnina.
PoistaKoska olen pohjoisesta kotoisin ja Kuusamokin moneen kertaan koluttu Karhunkierrosta myöten ja lasketellut Rukalla joka vuosi, halusin ostaa kirjat omiksi. Luin jostakin haastattelusta, että Kinnunen lupaili tähän perhetarinaan kolmannen kirjan.
Lukuiloa kunhan saat kirjan :)
Samoilla linjoilla kanssasi, vaikka minä olin vauhdissa jo alusta asti:) Otin kai sen vauhdin lukemalla osan Neljäntienristeystä muistaakseni paremmin. Minäkin suosittelen lukemaan ensin esikoisen ja sitten tämän, sillä henkilöiden luonteet, miksi heistä on tullut he, kerrotaan ensimmäisessä kirjassa paitsi toisen kirjan uusi sukupolvi, josta nyt framille nousee Tuomas.
VastaaPoistaHelenan kuvaus on cinemaattista! Näen kaiken elokuvana, kuulen musiikkina.
<3
Helena oli kyllä hurja ja luin eräästä Kinnusen haastattelusta miksi hän teki Helenasta tällaisen naisen. Minä ajattelin aivan samalla tavalla, että Lopotti on elokuva ja näin kaiken elokuvajuonena. Tietysti tuo hieno musiikki taustalla. Onnihan myös soitti pianoa.
PoistaSinun pitäisi nähdä Neljäntienristeys-näytelmä täällä Turun Logomossa. Joonas Saartamo oli huikea Onni ja myös Maria ja Lahja loistivat rooleissaan. Loppu oli niin tunteellinen, että itkin monta nenäliinaa märäksi.
Minä toivoisin vielä Marian tarinan, mistä hän tuli ym. siinä naisessa oli elämää ja erotiikkaa, viekkautta ja kataluutta. Mistä hän sai rahat isoon taloonsa, apteekkariko sen maksoi? Tuskinpa kätilön palkoilla sitä maksettiin, vaikka kuinka olisi polkenut pyörällä.
<3
Tämä täytyy kyllä päästä lukemaan pian, tosin tuo Neljäntienristeyskin odottaa vielä vuoroaan. Ehkä se seuraavaksi? Olen lukenut nyt paljon kotimaista kirjallisuutta lähiaikoina, ja on ihana huomata miten vahvaa kerrontaa ja taitoa luoda monipuolisia romaaneja löytyy näin paljon ihan Suomestakin. Ehkä se voisikin olla itselläni vähän tämän vuoden tavoite, syventyä entistä enemmän kotimaisen kirjallisuuden pariin. :)
VastaaPoistaMinäkin olen siirtynyt enemmän suomalaiseen kirjallisuuteen, kun huomasin, että hienoja kirjoja jää lukematta. Viime vuonna luin yli 80 suomalaista kirjaa plus lastenkirjat, joita en laskenut mukaan. Finlandiakirjaraati luki saman määrän, joten aika vähän siihen nähden, kuinka paljon Suomessa julkaistaan kirjallisuutta vuosittain.
PoistaLue ensin Neljäntienristeys, uskon, että pidät siitä. Lukuiloa.
Näin hiukka jälkijunassa kiskoilla kolkutellen: Tämä ensituttavuus Kinnusen kanssa löi minut ällikällä: että kirjailijan ja vieläpä miehen kynästä irtoaa näin hienoviritteistä ja unnukkaista tekstiä...
VastaaPoistaKyllä tämän kirjan teksti oli kaunista, tarinasta ei puuttunut draamaa, joten olen samaa mieltä kanssasi...hienovirittitteistä ja unnukaista, kauniisti sanottu.
PoistaHYvä kirjoitus, Mai!
VastaaPoistaNyt kun luin tämän ja kommentit, minulle palautui myös Neljäntienristeys hyvin mieleen. Minulla oli kirjaa lukiessa monesti mielipaha Onnin vuoksi.
Tekisi hyvää nähdä tuo Logomon esitys ja itkeä siellä kirjankin jättämä suru pois!
Kiitos Marjatta :)
PoistaKoin Neljäntienristeyksen todella väkevänä teoksena. Siinä oli sitä rumuutta ja rosoa, ilkeyttä ja katkeruutta, pahaa mieltä. Onnin tarina oli mielestäni se mitä halusin kuulla ja näytelmässä se oli niin vahvasti esillä. Näytelmän loppu on kyllä karismaattisin kohtaus mitä olen koskaan näytelmässä nähnyt ja kuullut. Tällainen tunneihminen sai näytelmässä itkeä todella paljon. Kaikki Marian työn kauheudet, sota, Onnin elämä, ja Lahjan katkeruus äidille ja Onnille. Loistavaa näyttelijätyötä.
Minä tein juuri sen (virheen), että luin ensin Lopotin, kun sattumalta näin sen kirjaston vip-hyllyssä. Pakkohan siihen oli tarttua! Nyt odotan, että saan käsiini Neljäntienristeyksen. Lopotti oli minusta aivan mahtava, ja odotan, että pääsen palaamaan henkilöhahmojen pariin!
VastaaPoistaKyllä ne kirjat voi lukea myös toisinpäin, mutta suosittelen lukemaan ensin Neljäntenristeyksen.
PoistaLopotti oli kyllä hieno, varsinkin sokean Helenan elämän kuvaus.