Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja

 

 

Kaupungin sairaalassa näytettiin Heinosen Tuulikille ensimmäistä kertaa Taivaan enkeleitä. Niin hän muisti ja kertoi siitä isälleen, äidilleen ja siskolleen, kun nämä tulivat häntä katsomaan vierailuaikaan sunnuntaina. Hän oli kahdentoista ikäinen sen tapahtuessa, ja myöhemmin joku muistaisi, että saman ikäinen oli Meidän Herramme opettaessaan kirjanoppineita Jerusalemin temppelissä.

Tapio Koivukari sai vuoden 2016 Runeberg - palkinnon teoksellaan Unissasaarnaaja, jossa pieni ja heiveröinen pientilan tyttö Tuulikki oli päähenkilö, unissasaarnaaja.  

 

Tapahtumat saivat alkunsa sodan päättymisen jälkeen vuonna 1949. Tuulikki oli sairastellut kovasti, ja hän alkoi saamaan kuumeisena kouristelukohtauksia, jonka jälkeen hän saarnasi tulikivenkatkuisia saarnoja kirjakielellä. Erään kohtauksen aikana naapurin emäntä oli käymässä, ja pian sana kiersi talosta taloon, pitäjästä toiseen, kaupungista toiseen. Väkeä lappasi linja-autoilla, kuorma-autoilla ja kuka milläkin kyydillä kuulemaan unissasaarnaajaa. Saarnojen sisällöistä ihmiset löysivät ennustuksia, jotka pitivät paikkansa. Pahin ennustus oli maailmanloppu, joka oli tulossa seuraavana vuonna.

"Työmies Juhani Heinosen 13-vuotias tytär on pitänyt päivittäin niin sanottuja horrossaarnoja, joissa hän on käyttänyt raamatunlauseita ja ennustanut maailmanlopun tulevan ensi vuonna. Kunnanlääkäri Alarik Liljendahlin mukaan tyttö on sairastellut paljon, häneltä on mm. leikattu umpisuoli edellisenä vuonna, ja hän on neuroottinen hysteerikko."

Tietysti ihmisiä kiinnosti unissasaarnaaja, joka näytti valkeassa yöpaidassaan ja hartialle levittyvissä hiuksissaan ihan enkeliltä. Tuulikin kyvyt saivat myöskin huijarit liikkeelle ja perhe oli huijareiden käsissä ihan hakoteillä. Kaikenlaiset ihmiset käyttivät perhettä hyväksi. Isä olisi halunnut elää rauhassa ja hoitaa maatilaansa, mutta ihmiset polkivat perunapellot ja työt jäivät tekemättä. Tuulikin saarnaaminen oli ainoa rahanlähde perheelle. Ja näistä rahoista oli moni kiinnostunut.

Metsässä makaan, hengitän sammalten ja turpeen tuoksua, kuuntelen kärpästen surinaa, katselen korentojen välkkyviä siipiä. Kaivan kallion kyljestä sammaleen alta imarteen juurta, taitan palasen kielen alle. Parempaa tämä on kuin apteekin salmiakkipulveri, sen saa ottaa milloin haluaa, rahatta ja hinnatta. Juon vettä purosta, syön koivunlehtiä suurimpaan nälkään. Makeita ne ovat juhannukseen asti, makeita ovat kuusenkin norkkoset, vaaleat ja pehmoiset, ennen kuin kovettuvat ja rupeavat pihkalta maistumaan. Metsä ruokkii tytärtään.

Tapio Koivukarin Unissasaarnaaja oli vahva teos uskonnollisuudesta ja siihen liittyvästä erikoisesta saarnaamisen muodosta. Tällainen kyky oli vaarallinen, sillä moni halusi hyötyä yksinkertaiselle perheelle tulleesta lahjasta. Tuulikki oli lapsi, sairastelunsa vuoksi jopa hieman kehityksestään jälkeenjäänyt, mutta hän ei voinut tehdä itsensä hyväksikäyttäjille mitään. 

 

Isä pakeni, äiti halusi hyötyä mahdollisemman paljon Tuulikin kyvystä, sisko oli kateellinen. Tuulikki oli melkein yksin tässä maailmassa, onneksi oli Mielikki. Mielikki tuli luokse parhaiten luonnon keskellä, ja silloin Tuulikki ei ollut yksin, vaan hänellä oli ystävä. 

 

Koivukarin kirja oli sekoitus uskonnollista liikehdintää, kyläyhteisön näkymättömiä raja-aitoja ja isän sotamuistoja, jotka toivat sodat lähelle lukijaa. Kirjaan liittyi myöskin siirtolaisuus ja ulkopuolisuus. Kirjaa voisi kuvailla psykologiseksi syväkatsaukseksi uskonnollisuudesta, uteliaisuudesta, kateudesta ja ahneudesta, joita salaisuuden verkot kiristivät loppua kohden. 

Tapio Koivukari, Unissasaarnaaja ****

Johnny Kniga 2015

s. 332

Unissasaarnaaja on Tapio Koivukarin yhdeksäs romaani. Hän on lisäksi tehnyt novelli- ja runokirjoja sekä näytelmiä. Koivukari on suomentanut yhdeksäntoista kirjaa mm. islantilaista proosaa ja Jan Guilloun teoksia.