Delia seisoi liikahtamatta, ja puhelin painoi hänen kämmentään. Yhtäkkiä missään ei ollut järkeä. Hän tavasi ristiriitaista viestiä rivi kerrallaan samalla, kun hänen vatsansa teki voltteja.
"En tiedä mitä tehdä" lävisti hänen sydämensä.
Sitten olivat vielä suukot viestin lopussa. Paul ei ollut digitaalinen suukottelija. Delia oli onnekas, jos sai edes pienen x:n. Ja hän oli sentään Paulin lähin perheenjäsen.
Pelottavinta oli kuitenkin viestin intiimi sävy. Siitä kuultava ääni ei ollut Paulin, tai ei ainakaan sen Paulin, jonka Delia tunsi.
Nykyisin tekstiviestit ovat yllättäneet monia ihmisiä eri tavoin. Skotlantilaisen kirjailijan Mhairi McFarlanen En minä vaan sinä teoksen päähenkilö, punatukkainen Delia, sai vahingossa avomieheltään tekstiviestin, joka oli tarkoitettu miehen tyttöystävälle. Delialle siis selvisi samana iltana, kun hän vietti kymmenvuotisseurustelupäivää, se, että hänen miehensä petti häntä. Delia muutti vanhempiensa luokse asumaan ja miettimään mitä tehdä. Samoihin aikoihin myös työpaikan ilmapiiri kiristyi, joten Delia sanoi itsensä irti sieltä. Onneksi Lontoossa asuva ystävätär pyysi Delian luokseen asumaan ja oli aivan varma, että työpaikkakin löytyy heti.
Delia avasi suunsa ajatellessaan, että hänen päässään oli ehkä syntymässä syvällinen ajatus.
"Miten jatkan tästä? En voi käydä treffeillä. Ajattele nyt, stringit ovat palanneet, taivaan tähden. Näytän ne jalassa ihan isältäni."
Toivoisin, että jokaisella olisi samanlainen hyvä ystävä vastaavassa tilanteessa, kun kokee yhtä kamalan kriisin kuin Delia. Delialla ei ollut lapsia, joten hänen oli helppo lähteä kotiseudulta ja jättää kaiken taakseen sekä aloittaa alusta. Tosin ikää oli yli kolmenkymmenen, joten ei se niin helppoa ole sen uuden miesystävän löytäminen. Tosin Delia oli kahden vaiheilla palatakko takaisin petturimiehen luo vai jäädäkkö itsenäisen naisihmisen elämään Lontooseen. Ystäviäkin alkoi kertyä, mutta työpaikan pomo oli omituinen. Ex-miesystävä halusi hänet takaisin ja palaaminen olisi ollut helppoa.
"Uskomatonta, että olen sinkku! Olen ollut poissa markkinoilta niin kauan", Delia huokaisi ja otti mukavan asennon kiduksiaan myöten täynnä dim sumia. "Niistä ihmisistä, joiden kanssa makasin ennen Paulia, on niin kauan, ettei heitä lasketa."
En minä vaan sinä on Marian Keyesiä lainatakseni "Todella, todella nokkela ja hauska. Todellinen aarre." Tämä lainaus lukee kirjan kansikuvassa. Olen samaa mieltä. Tästä kirjasta tulee mieleeni Jojo Moyesin kirjat, mutta kirjailijoiden tyylilajit ovat erilaiset. Siinä kun Moyes saa minut itkemään ja nauramaan, niin Mhairi McFarlane sai minut hyvälle tuulelle. Tällainen kirja palauttaa lukujumiin vaipuneet aivosolut takaisin entistä pirtsakampina.
Mhairi McFarlane, En minä vaan sinä ****
suom. Hanna Arvonen
HarperCollinsNordic 2015
s. 415
It´s Not Me It´s You 2014
Kristan bloggaus
Lukuneuvojan bloggaus
Pauliinan bloggaus
Nooran bloggaus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti