Helena Sinervo: Armonranta

Minua alkoi taas jännittää isäni kohtaaminen. Hänen keuhkoissaan oli niin paljon nestettä, että sen kuuli puhelimessa. Kuplat poksahtelivat, sanat roiskuivat ulos kurkusta. Isäni tulisi hukkumaan omien keuhkojensa nesteisiin ellei ihmettä tapahtuisi. Tukalampaa kuolemaa oli vaikea kuvitella.

Helena Sinervon Armonranta on hänen kolmas romaaninsa. Ensimmäinen, Runoilijan talossa, voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2004. Toisen kirjan, Tykistönkadun päiväperhon, olen lukenut ja kiinnostuin hänen kauniista kirjoitustyylistään, mikä innosti lukemaan tämän uusimman teoksen. Näiden lisäksi Sinervo on kirjoittanut runokirjoja ja lastenkirjoja. Ammatiltaan hän on pianonsoiton opettaja. Musiikki tulee esille kirjassa varsinkin ajomatkoilla, kun cd-levyiltä kuunnellaan musiikkia. Päähenkilö Helena valitsee klassista musiikkia, mutta hänen naiskumppaninsa Heta haluaisi kuunnella jotain muuta. Kirja on Helena Sinervon omaelämäkerrallinen fiktiivinen teos, ja kirjailija on saanut innoitusta tarinaan omista kokemuksista. Henkilöhahmot ovat kuitenkin fiktiivisiä ja tapahtumat suurelta osin kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Mä en jaksaa enää keskustella noista samoista kysymyksistä! Olisit ratkaissut kantas niihin jo ennen inseminaatioiden aloittamista about kuus vuotta sitten. Tai viimeistään silloin, kun meidän oli pakko turvautua tuntemattoman luovuttajan spermaan.

Helena ja Heta olivat ajomatkalla Helsingistä Helenan kotipaikkakunnalle katsomaan hänen vanhaa isäänsä, joka oli jo yli 90-vuotias ja kuolemaisillaan. Ajomatkan aikana pariskunta setvi omia välejään, sillä Heta haluaisi vauvan ennen kuin on liian myöhäistä. Helenalla on jo edellisestä suhteesta poika.  Matkan aikana Helena muistelee perhe-elämäänsä ja isäänsä, sillä isä oli äänittänyt ainoalle tyttärelleen c-kasetteja, joissa hän kertoo elämäänsä ja kaipuutaan. Vanhuksen elämässä yksinäisyys nousee päällimmäiseksi teemaksi. Heillä oli suurperhe, mutta elämänsä viimeiset ajat isä sai elää yksinäisyydessä ja hoitokodissa. Vanhusasiat nousevat yhdeksi kirjan teemaksi, lisäksi tärkeään osaan nousevat perhearvot ja suhteet omiin lapsiin. Isä ei ole ollut mikään hellä isä ennen kuin nuorin Helena syntyi, kun isä oli yli viidenkymmenen. Isä oli riidoissa poikiensa kanssa ja itketti vaimoaan.

Semne paikka tämä ihmiselämä on. Tääl tapellaan ja tapetaan. Ko on monta vuotta sotinut, niinko isoisäs, siihen ikäänko tottuu ja tottumuksestas on paha luopua. Se menee veriin niinko tupakki ja viina ja kaffe.

Armonranta on monikerroksinen perhetarina. Historiassa mennään kauas Helenan isoisän elämään, joka oli värikäs. Isä oli saanut kasvaa isättä, joten isän rooli oli kenties hakusessa. Helena oli tottunut turvallisiin isoihin veljiin ja suurperheen elämään, mutta omassa elämässä hän ei enää kaivannut suurperhettä. Kirjailija kirjoitti Helenalle myös tulevaisuuden, joka oli kirjoitettu myös matkakertomuksiksi. Matkanteko oli kirjan yhdistävä lanka useamman kymmenen vuoden aikana, sillä isoisäkin oli matkalla maailmalla ja isä lähti välillä omille teilleen. Kirja oli kieltämättä hiukan surumielinen ja ehkä sitä surumielisyyttä korosti kirjan nimi Armonranta. Ehkäpä kirjan sanoma oli, että jokaisen tulisi olla armollinen itselleen, tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Helena Sinervo, Armonranta
WSOY 2016
s. 400

Helena Sinervo: Tykistönkadun päiväperho

Tuijatan bloggaus