Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta

Kukaan, joka oli perillä Loneysta, ei mennyt lähellekään rantaa. Ei kukaan muu kuin me ja Billy Tapper.

Jos olisin uskonut kaikkia kauhutekstejä tästä brittiläisen kirjailijan Andrew Michael Hurleyn esikoiromaanista, Hylätty ranta, niin en olisi lukenut tätä ollenkaan. Nuoruusajan kauhukertomukset ja myöhempien aikojen trillerit ovat ehkä kovettaneet lukutottumukseni, mutta ei tämä herkille lukijoille kuitenkaan sovi, eikä heille, jotka eivät pidä uskonnosta eikä noitamenoista. Hylätty ranta voitti Britanniassa vuoden 2015 paras esikoisromaani - palkinnon. Kirjaa on myyty sekä mustalla kannella että valkoisella kannella. Luettuani kirjan valitsisin kanneksi mustan, sillä kirjan tunnelma on pimeä, sateinen ja sumuinen, lisätummuutta kirjaan tuovat omituiset ihmiset, joista ainoat normaalit vaikuttivat olevan Tonto ja isä Bernard. Kirjaan sopii todella hyvin sana goottinen ja ehkäpä itse lisäisin vielä groteskin, sillä mikään ei ole niin kuin pitäisi olla. Uskonnon lisäksi kirjassa on noitamenoja. Parasta on, että kirjailija jättää lukijalle paljon mietittävää, eikä avaa kaikkia salaisuuksia.

Tietysti Thessalysta kerrottiin, että siellä kummitteli. Siellä oli kuulema joskus asunut noita: kaunis nainen nimeltä Alice Percy, joka oli houkutellut laivoja rannan karikkoon.

Kirjan kertojaminä oli perheen nuorin poika. Vaikka Tonto oli nuorempi veli, hän oli aina huolehtinut mykästä Hannysta. Heillä oli oma salaperäinen kielensä, jota kukaan muu ei ymmärtänyt. Veljekset olivat tottuneet seikkailemaan Loneyssa vuoroveden tullessa ja mennessä. Rannalla oli vanha bunkkeri, josta oli hyvät näkyvyydet.  Poikien perhe oli uskonnollisella pääsiäisretriitillä paikkakunnalla, sillä siellä oli pyhä paikka, joka teki ihmeitä. Poikien äiti oli varma, että Hanny paranee, kun vain on uskossa vahva. Tonto taas pelkäsi, että äidillä oli hänen varalle kirkollisia suunnitelmia, eikä hän tiennyt miten uskaltaisi vastustaa äitiä.

Pimeä tuli alas kukkulan rinnettä hiljaa kuin valtavan petolinnun varjo, ohi Mooringsin, suon poikki, rannan yli ja ulos merelle, kunnes jäljelle jäi vain samea oranssi kajastus taivaanrannassa Englannin viimeisen valon haipuessa pois.

Huolimatta siitä, että pääsiäisretriitillä oltiin käyty ennenkin hakemassa ihmettä, jota ei ollut tapahtunut, perheen äiti halusi, että Hanny oppii puhumaan. Tällä kertaa kaikki oli toisin. Kylän tunnelma oli muuttunut omituiseksi. Ihmisille oli tapahtunut jotain. Tunnelma oli kireä. Kaikki muut kaipasivat entistä pappia, mutta ei Tonto. Isä Bernard oli muiden osallistujien mielestä liian leppoisa ja vähemmän ankara, hän ei vaatinut tarpeeksi paljon uskonnollisuutta osallistujilta. Rukouksia oli liian vähän. Eikä tässä kaikki, sillä pelottavat kyläläiset kävivät tuttavallisiksi ja tulivat vieraisille, ja sekin laitettiin isä Bernardin piikkiin. Kyläläiset pitivät heitä silmällä, ja olivat selvästi vihamielisiä.

Olen kävellyt alas kellarin portaita yhä uudelleen viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan sekä painajaisissa että aamuyön unettomina tunteina. Muistan jokaisen askeleen, jokaisen laudan narahduksen.

Mitä tapahtui Tontolle ja Hannylle tässä kertomuksessa käy kyllä kauhusta, kun ajattelee, että he olivat nuoria poikia, ja vastassa oli yliluonnollisia tapahtumia, joista voi tarkemmin lukea kirjasta. Tapahtumia, joista ei voinut puhua kenellekään, tapahtumia jotka veivät yöunet. Odotan mielenkiinnolla kirjasta tehtävää elokuvaa. Häviääkö hienovireinen teksti johonkin koomiseen kauhuleffaan. Toivottavasti ei. Hylätyssä rannassa oli montakin teemaa liittyen uskontoon, noituuteen ja yliluonnollisuuteen, joista en pitänyt yhtään, mutta teksti oli pitkin tarinaa niin hienoa, että siitä annan kirjalle neljä tähteä.

Andrew Michael Hurley, Hylätty ranta ****
suom. Jaakko Kankaanpää
WSOY 2016
s. 427
The Loney 2014

Osallistun kirjalla Marikan Seitsemännen taiteen tarinat haasteeseen, sillä kirjasta on tekeillä elokuva.
Ullan,  Kristan, Jonnan, Katjan, Annikan ja Marikan bloggaukset kirjasta.