Lucinda Riley: Keskiyön ruusu

Jaipur, Intia 1911

Kun asuin palatsissa maan ylhäisimpien joukossa keskellä tätä taianomaista kaupunkia, oli helppo ajatella, että olin prinsessa niin kuin monet leikkitovereistani olivat. Mutta tietenkään minä en ollut prinsessa. Yhdeksän vuoden ikään saakka olin elänyt alapuolellani näkyvillä kaduilla liikkuvien ihmisten joukossa.

Irlannista kotoisin olevan viihdekirjailijan Lucinda Rileyn Keskiyön  ruusu on hänen ensimmäinen suomennettu kirjansa. Toivon, että saan luettavakseni lisää hänen kirjojaan, sillä tämä kiehtova rakkaustarina 1900-luvun alun Intiasta nykypäivän Englannin maaseudulle oli sekoitus taianomaista ja loistokasta elämää, mutta samalla toi esille naisten asemaa historiasta nykyaikaan sekä taloudellisesti että suhteissa miehiin. Lisäksi kirjasta nousi esille rasismi ja seka-avioliitot sekä englantilainen luokkayhteiskunta. Lucinda Riley on tehnyt kattavan tutkimustyön tehdessään kirjaansa ja kirjan lopusta löytyy useita tutkimuslähteitä. Kirja on kuitenkin kaunokirjallinen teos, joka on esitetty historiallista taustaa vasten.

Vaikka minusta olikin ikävää, ettemme päässeet palaamaan Intiaan, ensimmäinen Astburyssa vietetty kesä oli unohtumaton. Britannia oli julistanut virallisesti sodan  Saksalle elokuun neljäntenä, mutta meihin se ei vaikuttanut kovinkaan paljon.

Kirjan nykyajan päähenkilö on amerikkalainen näyttelijä Rebecca Bradley, joka oli tullut näyttelemään 1920-lukua kuvaavan elokuvan pääroolia. Elokuvan filmaus oli järjestetty Astburyn kartanoon ja Rebecca oli ainoa filmiväestä, joka asui kartanossa. Kartanon omistaja lordi Astbury oli joutunut vastentahtoisesti vuokraamaan kartanonsa, jotta pystyi maksamaan kartanon kuluja. Samaan aikaan kartanoon ilmestyi intialainen Ari Malik, joka etsi tietoja isoisoäitinsä oleskelusta kyseisessä kartanossa 20-luvun molemmin puolin. Ari oli saanut isoisoäidiltään papereita, joissa hän kertoi elämästään lapsena Intiassa ja nuorena Englannissa. Hänellä oli ollut rakkaussuhde ja hän halusi selvyyttä asioihin. Ari ja Rebecca tutustuivat, mutta kaikenlaista mutkaa ilmestyi varsinkin kauniin Rebeccan elämään. Samoin Arin isoisoäidin elämässä oli ollut vaikeuksia.

Tuijotin poliiseja ikään kuin he olisivat menettäneet järkensä. Olin niin järkyttynyt, etten saanut sanaa suustani, seisoin vain mykkänä kykenemättä vastaamaan.

Jättäessään Englannin taakseen, Arin isoisoäidiltä jäi sinne jotain todella tärkeää, ja Ari selvitti lähes satavuotiaan mysteerin ja salaisuuksien verhot aukenivat Astburyn kartanossa sitä mukaan, kun elokuvan filmaukset etenivät. Kirjan rakkaustarinat menneisyydessä ja nykyisyydessä solmivat hienoja lankoja keskenään ja kirjan tarina sekä Intiassa että Englannissa oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Suosittelen Keskiyön ruusua kartanoromantiikan ystäville. Kaunis kirjan nimi, satumainen kansikuva ja kiehtova rakkaustarina, oi mikä yhdistelmä.

Lucinda Riley, Keskiyön ruusu *****
suom. Hilkka Pekkanen
BAZAR 2016
s. 667
The Midnight Rose 2013

Osallistun kirjalla Marikan Seitsemännen taiteen tarinat haasteeseen, sillä kirjassa filmataan elokuva ja mukana on näyttelijöitä, ohjaaja, manageri, maskeeraaja, puvustaja, käsikirjoitus ym. elokuvarekvisiittaa.