Seita Vuorela: Viima

Kun tämä tarina alkaa, minun ja vankilan välissä on enää yksi mahdollisuus. Jos epäonnistun, minusta tulee menetetty numero 101 tai vastaavaa. Sen jälkeen ei ole enää mitään. Minä en aio epäonnistua.

Seita Vuorelan (ent. Parkkola 1971-2015) Viima on mustasävyinen dystopia eli kauhuskenaario oppilaista, jotka ovat syrjäytyneet tavallisista kouluista. Oppilailla on erilaisia ongelmia ja heidän viimeinen mahdollisuus oppia kunnon kansalaisiksi on Mahdollisuuksien talo. Kuten lukija voi päätellä kirjan tarinasta, koulu on kaikkea muuta kuin mahdollisuus. Se on rangaistuslaitos ennen lopullista teloitusta. Rankaisijoina toimivat muut oppilaat ja opettajat. Kiusaaminen on sallittua, hakkaaminen on sallittua, takaa-ajo on sallittua. Mahdollisuuksien talon uusille oppilaille, kuten 12-vuotiaalle Viima Teräkselle annetaan heti ns. tukioppilas, tutor, joka seuraa Viimaa koulun jälkeen kotiin ja on aamulla hakemassa hänet kouluun. Pahinta on, että vanhempien pitää sitoutua tähän ohjelmaan ja maksaa koulutuksesta ihan liikaa. Koulutus on kallista ja lopulta Viiman vanhemmat katoavat. Viima jää asumaan koulun kuraattorin ja tämän tytön kanssa. Viiman ikkunaan tulee kalterit ja ovi lukitaan ulkoapäin joka ilta. Viiman karkailu ja epätoivotut ystävät halutaan karsia pois.

-Tässä on Viima, uusi luokkatoverinne, Roope sanoi ja osoitti minua. - Viima on poika, joka on saanut mahdollisuuden. Hän on mahdoton lapsi, mutta päättänyt tehdä parannuksen.

Viima asui vuoroviikoin isänsä ja äitinsä luona. Vanhemmilla oli ongelmia keskenään ja kasvatusasioissa. Isä oli löytänyt koulun kuraattorin ja asui tämän kanssa. Kuraattorilla oli myös tyttö Mona, joka puhutteli Viimaa pikkuprinssiksi. Seita Vuorela kuvasi perhe-elämää ja varhaisteinien riitoja rehellisen oloisesti. Samoin eroperheen lapsen kuvaaminen oli todenmukaista. Kirja on kuitenkin dystopia. Kirjan ajankohta on vaikea sanoa, mutta uskoisin, että kauhuskenaario kohdistuu muutaman kymmenen vuoden päähän tästä ajasta.

 

- Varmuuden vuoksi, opettaja aloitti sitten. - Pitäkää toistaiseksi pulpetit lukossa ja vahtikaa laukkujanne. Viima on vasta taipaleensa alussa ja tilaisuus rikoksiin voi saada hänet sortumaan. Tuijotin posket punaisina lattiaan.

Koulun lähellä oli vanha käytöstäpoistettu tehdas, joka toimi ennen lasten leikkipaikkana, mutta nykyisin siellä viihtyivät vain koulusta karanneet lapset ja varhaisteinit. Eräs heistä, Intia, oli istunut luokassa samalla paikalla kuin Viima. Intia otti Viiman siipiensä suojaan ja auttoi tämän monesta pulasta. Tehtaasta löytyi myös Mau, Kuu ja Ra. Joukko oli pieni ja pahansisuinen. Mahdollisuuksien talon metsästäjät olivat koko ajan etsimässä heitä, sillä jokaisesta karkurista oli koulun seinällä etsintäkuulutus ja iso palkkio.

Me emme puhu Intiasta, mutta me kaikki ajattelemme häntä. Eikä meistä kukaan unohda. Me viihdymme tehtaassa. Siellä on parhaat rampit ikinä. Jokainen päättäköön itse uskooko minua. 

Seita Vuorelan Viima on tummasävyinen tarina, jopa ahdistava. Mistä kumpuaa tällainen synkkä dystopia-aihe? Kirja synnytti niin paljon pohdittavaa, mutta kirjailija ei ole enää kertomassa kirjoistaan. Suosittelen kirjaa viidennestä luokasta ylöspäin.

Seita Vuorela (Parkkola), Viima *****
Kuvitus, Jani Ikonen
Graafinen suunnittelu, Sami Saramäki
WSOY 2006
s. 334

Kirsin bloggaus
Mian bloggaus
Unilmian bloggaus