Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Naamion alla oli valkoista röyhelöä, ja sen alla erotin kaulan ja kurkun mustaksi muuttuneet verisuonet. Silmäaukkojen yläpuolella näkyi kuoropojan kultaisia kiharasuortuvia.

Flavia de Luce on jälleen vauhdissa ja intoa täynnä, sillä hänellä on uusi murhatutkinta käynnissä kanadalaisen Alan Bradleyn viidennessä sarjan kirjassa Loppusoinnun kaiku kalmistossa. On muuten hyvä nimi kirjalle, sillä uhri löytyi kirkon alapuolelta, kun tarkoitus oli nostaa ylös pyhimyksen luut. Kirkon urkuri oli jostakin syystä saanut saman hautapaikan tai piilopaikan murhatulle ruumilleen. Kuka nyt halusi söpön urkurin hengiltä, johon kaikki kylän naiset ja tytöt olivat ihastuneet. Flavia oli tunkenut nykerönenänsä ensimmäisenä haudan laidalle, sillä hän oli muutenkin joutunut oleskelemaan kirkossa siskonsa Feelyn seurana, sillä Feely hoiti urkurin tehtävät, kun urkuri oli kadonnut muutama viikko aiemmin. Flavialla on selkeästi kuudes aisti näitä murhia kohtaan. Hän sattuu sopivasti aina sinne missä tapahtuu. Jostakin syystä isä on huolissaan Feelyn turvallisuudesta, mutta Flavia on asia erikseen. Kukas se voisikaan olla huolissaan tytöstä, jonka harrastus on kemiallisten kokeiden teko ja rikosten ratkaisu. Isä oli muutenkin reppanatuulella ja alistunut kohtaloonsa, sillä kartano oli laitettu myyntiin maksamattomien velkojen vuoksi.

Aurinko katosi pilven taa, ja värähtäen tajusin, että suoraan jalkojeni alla oli salatunneli, jota pitkin Cassandra-vainajan haamun väitettiin kulkevan.

Flavian tutkimukset ovat tietysti huippusalaisia, ja kirkon ympäristö on tarkemman tutkinnan alla. Ja hetihän sieltä löytyi kaikenlaisia salatunneleita, mutta eihän pimeys ja ahtaat paikat ole ennenkään pelottaneet Flaviaa. Kummitukset ja aaveet sekä kuolleiden haamut eivät tätä tyttöstä hetkauta. Lepakkokin pitäisi saada kiinni siksi, että siskot olivat syyttäneet hänen olevan sukua lepakoille, joten lepakko pitäisi tutkia tarkemmin. Feely ja Daffy osaavat sitten kiusata pikkusiskoaan, mutta Flavia kyllä osaa antaa takaisin, toisinaan käyttäen apuna kemistintaitojaan. Perheen sisäiset asiat ovat olleet rempallaan, kun äiti lähti Himalajalle Flavian ollessa vuoden vanha. Isä on surrut vaimoaan ja taloudelliset paineet ovat kasautuneet liian suuriksi. Kirjassa eletään 50-lukua, mutta isä olettaa, että kartanonherrojen ei ole soveliasta tehdä töitä, ainoastaan postimerkkeily saa hänet virkeämmäksi. Onneksi talossa oli Dogger, joka oli valtavan viisas ja rouva Mullet, joka teki syömäkelvotonta ruokaa, mutta oli ahkera juoruilija, ja näiden molempien henkilöiden tiedoista Flavia sai selville tosi paljon asioita.

"Täysosuma, Dogger!" minä kiljahdin. "Täysosuma! Uskoakseni klassinen lyijymyrkytystapaus."

"Ei suinkaan", Dogger sanoi. "Tauti tunnetaan yleisemmin nimellä lepra."

Näillä kummallakin taudilla on merkitystä siinä, että urkuri-parka joutui pyhimyksen kanssa samaan hautaan. Lisäksi pyhimyksellä oli jotakin, jota kirjan rikolliset jahtasivat. Flavia ei olisi kunnon salapoliisi, ellei hän ratkaisisi tällaista yhtälöä. Mutta aika paljon hän sai pyöräillä Gladysilla jututtamassa eri ihmisiä, tutkimusretkeillä öisin, kun muutkin hiipparit olivat liikkeellä, ennen kuin hän pääsi kertomaan poliiseille tapahtumat alusta alkaen. Ai niin, tämä supernokkela neropatti on Flavia de Luce, 11 vuotta, Bishop´s Laceyn kylästä ja harrastelijasalapoliisi ja itseoppinut myrkynkeittäjä.

Alan Bradley, Loppusoinnun kaiku kalmistossa *****

suom. Maija Heikinheimo

Bazar 2016

s. 407

Speaking from Among the Bones 2013

Bradley Alan: Piiraan maku makea
Bradley Alan: Kuolema ei ole lasten leikkiä 
Bradley Alan: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Bradley Alan: Filminauha kohtalon käsissä

Ullan, Riitan ja Lukijan postaukset kirjasta.