Tuula Kallioniemi: Villi viikko

Sillä oli aika kova ääni. Se kikatti enemmän kuin puhui. Välillä se madalsi ääntään. Pisama hörötti jollekulle jostain urposta, joka oli varmaan eka kertaa elämässään junassa.

Tuula Kallioniemen kirjan Villi viikko päähenkilö Viltsu joutui seikkailuleirille oman mummonsa luokse, koska vanhemmat halusivat kaksistaan häämatkalle. Mummo ei vain viitsinyt kertoa vanhemmille, että ei ollut kotona sinä aikana. Mummo oli luvannut huolehtia myös parista muusta tuttavapiirin nuoresta. Olihan se kiva viettää lomaa järven rannalla ja huolehtia mummon eläimistä, vai oliko? Ratkiriemukas seikkailuleiri alkakoon ilman mukavuuksia ja kaiken lisäksi mummo takavarikoi kännykät, että nuoriso saisi muitakin vaikutteita kuin somemaailman vaikutukset. Eipä siinä muuta kuin että kaikenlaista outoa tapahtui koko ajan.

Hullu se oli. Aamulla kylmään järveen? Never. Mä menin huussiin ja suljin oven haalla. Otin Hyvä Terveys-lehden seinällä roikkuvasta pussista ja tein testin Oletko pöpökammoinen.

Nuorisolla meinasi tulla ensimmäisenä päivänä nälkä, kun kaapeissa ei ollut sellaista ruokaa mihin he olivat tottuneet. Ei muuta kuin kanalaan hakemaan munia. Vuohikin olisi pitänyt lypsää. No ainakin katiskassa voisi olla kaloja. Kirjaa lukiessa tuli kyllä mieleen, että kirjan nuoret olivat etääntyneet kauas yksinkertaisesta maalaiselämästä, jossa itse pitää hankkia ja valmistaa syötävä. Valmispizzat, hampurilaiset ym. einekset ovat tosi katalia, vaikka helppoja vaihtoehtoja saada nuoret syömään.

Seikkailuleirit ja partiotoiminta ovat hyviä keinoja oppia esimerkiksi, miten sytytetään tuli uuniin siten, että savut eivät tule sisälle. Kalanpyynti, perkaaminen ja kalaruoan tekeminen ovat myös hyvä osata. Munakas on helppo oppia. Mummolla oli kyllä pokkaa jättää nuoret selviytymään itse. Luulisin, että vanhemmat eivät sitä olisi tehneet. Kirja on huumorintajuinen, lyhyt ja kerronta sellainen, että henkilöt ovat nuoria, mutta lukijoiden kohderyhmää on vaikea hahmottaa, koska tyyli on kuitenkin lapsenomainen. Voisin suositella kirjaa kymmenvuotiaista ylöspäin.

Mä muistin laulun, jonka mummo oli mulle opettanut pienenä, kun se keinutti mua: Oli kymmenen pientä ja he keinuivat, ja yksi putos, jäi yhdeksän jäjelle ja pikkuinen sanoi että keinutaan...

Tuula Kallioniemi, Villi viikko ***
Otava 2017
s. 92
Lastenkirja

Kallioniemi Tuula: Karoliina ja nokkela Neema
Kallioniemi Tuula:  Konsta leirikoulussa