Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

 

 

 

Voi äiti-pieni! Mieli olisi tehnyt rutistaa häntä, muttei äiti halauksista perustanut, ei ainakaan silloin, jos hän itse tarvitsi apua tai lohdutusta. Äiti oli joutunut pikkutytöstä saakka selviytymään itsekseen eikä halunnut näyttää heikkouttaan ainakaan meille nuoremmille.

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan Tarinoita-sarjan viidennessä kirjassa Ruokarouvan tytär on siirrytty seuraavaan sukupolveen, Idan tytär Kirsti oli aikuistunut ja kirjoittanut ylioppilaaksi. Opinnot yliopistolla eivät juuri kiinnostaneet, mutta seuraelämä alkoi jo kiinnostamaan. Eräs muutaman vuotta vanhempi agronomi ehti jo kosimaankin pikaisen tuttavuuden perusteella, mutta Kirsti halusi elämälleen toisenlaisen suunnan. 

Kohtalon oikusta Kirsti suunnisti Pariisiin, taiteiden ja taiteilijoiden mekkaan. Vuonna 1925 Pariisin olivat valloittaneet muotitalot, ompelimot ja mannekiinit. Sekaan mahtui filmiväkeä, toimittajia ja kirjailijoita, joista eräs tulevaisuuden kuuluisimmista kirjailijoista Ernst Hemingway perheineen ja naisystävineen liittyi Kirstin tuttavapiiriin. Kirsti oli onnekas, sillä hän sai tehdä töitä kuuluisissa muotisalongeissa, yleensä ompelimon puolella, mutta myös mannekiinina. Coco Chanelin pistelemät neulat kiukuttivat itsenäistä suomalaista nuorta naista, mutta Chanelin lähin työntekijä Virginie oli kuin Kirstin vanhempi kaksoisolento.

Minun kulmakarvani olivat samanlaiset kuin kuvan miehellä ja Virginie-neidillä. Minun nenäni ja suuni, nekin olivat kuin samasta muotista valettuja. Ne ompelimon tirskujat olivat oikeassa. Mademoiselle Virginie voisi olla äitini yhtä hyvin kuin tuo mies tuossa kuvassa olisi voinut olla isäni.

Syrjästäkatsojan tarinoita-sarja alkoi Paimentyttö teoksella. Ensimmäisessä kirjassa Ida Eriksson jäi orvoksi ja pääsi töihin Zacharias Topeliuksen kartanoon palkattomaksi pikkupiiaksi, sillä piianpestiä tai kontrahtia, josta sai palkan, ei 1800-luvulla voinut tehdä ennen rippikoulun suorittamista. Ennen Topeliuksen taloon pääsemistä Ida toimi paimentyttönä. Idan pesti Topeliuksen taloudessa loppui suurmiehen kuolemaan, mutta hänelle hankittiin uusi pesti Janne ja Aino Sibeliuksen perheessä Helsingissä. Lapsenpiian tarina kertoi Idan työskentelystä kansallissäveltäjämme köyhässä, mutta sivistyneessä perheessä. Aino oli syntyjään Järnefelt ja hänen veljensä oli kuuluisa taidemaalari. Tuttavapiiriin kuului mm. Swanin siskokset, joista Anni Swan oli ahkera kirjailija ja jonka kirjoja olen itsekin lukenut. Ida luki kirjoja aina, kun hänelle jäi aikaa.

Kolmas teos, Emännöitsijä, oli Idalle vapautta ja seurapiirejä rakastavan taidemaalari Albert Edelfeltin yksityisasunnon taloudenhoitoa. Kaksikymppinen Ida kaipaisi jo omaa perhettä, miestä ja lapsia rinnalleen, mutta rakastuikin palavasti huikentelevaiseen taiteilijaan. Jo joutuminen emännöitsijäksi Edelfeltin asuntoon oli vaarallista, sillä Edelfeltillä oli naissankarin maine ja hän asui erossa vaimostaan.

Neljäs kirja oli nimeltään Ruokarouva. Kirjan kuvioissa elettiin Suomessa muutosten aikaa ja itsenäistymistä edeltäviä vuosia 1914-1918. Kirjan loppupuolella juhlittiin jo Suomen itsenäistymistä ja venäläisten poistumista Suomesta. Itsenäistyminenhän ei tapahtunut ihan leikiten. 

Kirjan päähenkilöstä Idasta tuli Ruotsissa äiti ja hänen tyttärensä Kirsti tuli hänen mukana Suomeen. Ida oli päättänyt lopettaa herrasväen palvelemisen ja alkaa itsenäiseksi yrittäjäksi ts. täysihoitolan omistajaksi. Talon lähettyvillä asui tuon ajan kulttuurivaikuttajia ja taiteilijoita ja kyllähän niitä täysihoitolaankin tuli vuokralle ja kyläilemään. Jälleen kerran pääsemme elämään tunnettujen henkilöiden mukana, joista Eino Leino lähetti Idalle jopa kirjojaan.

Syrjästäkatsojan tarinoita-sarja jatkuu, ja jännityksellä jään odottamaan saako Kirsti kuulla kenen tytär hän oikeasti on. Edessä oli toinen maailmansota, ja mikä osa Kirstillä ja mikä osa hänen äidillään on sodan aikana. Oliko ihana Ida siirtynyt lopullisesti syrjästäkatsojaksi, sillä ainakin tässä kirjassa hänen osansa oli pieni. Kirja sisälsi runsaasti kulttuurivaikuttajia jopa Pariisissa asti. Kirsti oli yhtä vahvaluonteinen kuin äitinsä ja sopeutui sulavasti seuraan kuin seuraan. Oliko rakkaus tullut jäädäkseen, se nähdään seuraavasta kirjasta.

Enni Mustonen, Ruokarouvan tytär
Otava 2017
s. 494
Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan 5. osa

1920-luku

Pariisi

Enni Mustonen: Paimentyttö
Enni Mustonen: Lapsenpiika
Enni Mustonen: Emännöitsijä
Enni Mustonen: Ruokarouva
Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär