On huhtikuun ensimmäinen. Jos syntyy
aprillipäivänä, elämä kusettaa heti kättelyssä. Eikä se ole lopettanut.
Anna-Leena
Härkönen on uusimmassa kirjassa nimeltään Valomerkki jälleen tiukasti kiinni nykyajassa ja sen
kuumimmassa keskustelussa, eutanasiassa. Miksi kirjassa puhutaan eutanasiasta
ja mihin sävyyn ja kuka sitä eutanasiaa haluaa, niin kaikki löytyy kirjasta. Härkösen ura lähti
nousukiitoon todella nuorena julkaistun Häräntappoaseen myötä. Olen lukenut sen
ja melkein kaikki muutkin hänen teoksensa. Kirjojen vahvuus on dialogi, joka on
nasevaa ja osuvaa, toisinaan koomista, toisinaan itketään ja nauretaan, mutta
kirjat koskettavat ja löytävät lukijansa. Härkösen kirjoista on tehty näytelmiä
ja elokuvia, joista muutaman olen nähnyt itsekin. Pidän silti enemmän hänen kirjoistaan. Ymmärrän hänen tekstiään hyvin, sillä olemme lähtöisin samoilta
seuduilta.
Viime kesänä yhden mun naapurin mies katos
yhtäkkiä jonnekin, Taina kertoo. – Kukaan ei kehdannut ensin kysyä, missä se
on, mut sit mä en pystyny hillitsemään itteeni. Mä kysyin sitte kerran pihalla
että missä sun miehes on. ´Se täytti viiskymmentä, osti tupeen ja meni
päivätansseihin eikä sitä oo sen jälkeen näkyny´, se vastas.
Kirjan
päähenkilö oli viisikymppinen Anita, joka oli kirjailija, ja uuden kirjan aloitus
takkusi jälleen kerran. Uuden kirjan aloitusseremoniat olivat aina samanlaiset, joten
mies ei ollut kauhean huolestunut, sopivasti vaan, hyvin suomalaisen miehen
tapaan.
Päähenkilöstä tuli mieleeni kirjan kirjoittaja itse, ja näin hänet
näyttelemässä kirjan neuroottista päähenkilöä, kun luin kirjaa. Kirjassa oli sopiva sekoitus ystävä-, kaveri- ja vihollispiiriä, joten kirjassa ei rönsyilty liikaa. Härkösellä on taito kirjoittaa hyvin elävää tekstiä. Teksti oli kuin
filminauhaa, joka päättyy tietynlaisiin otoksiin, jonka voi hyvin kuvitella.
Kirjaan liittyviä kirjoittamisongelmia ynnä muita ongelmia, pieniä hippusia
onnea ja räsymaton harmaata raitaa.
Kun Sakke tulee töistä, häntä odottaa
yllätys. Imuroin kotiamme alasti punaiset korkokengät jalassa.
Anna-Leena
Härkönen, Valomerkki
Otava
2017
s.
252
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Anna-Leena Härkönen: Onnentunti
Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia
Tämähän kuulostaa hyvältä kirjalta. En olekaan lukenut Anna-Leena Härköstä sitten yläasteen. Voisi olla siis hyvä aika tarttua tuotantoon uudestaan :).
VastaaPoistaSuosittelen :) Anna-Leena Härkösellä on taito löytää tragikomiikkaa asiasta kuin asiasta ja kirjassa on kohtia, joille uskon löytyvän lukijoita, jotka ärsyyntyvät, mutta kieltämättä ne naurattivat minua. Hyvä kirjailija on rohkea ja pureutuu asioihin, jotka puhuttelevat lukijoita. Hyvä niin :)
PoistaTämän haluan ehdottomasti lukea! Hamuilin sitä jo kesällä Suomessa, mutta siitä oli sen verran varauksia kirjastossa, etten viitsinyt edes asettua jonoon. Ensi kerralla sitten. Häräntappoase oli minulle(kin) ensikosketus Härköseen: muistaakseni näin siitä tehdyn tv-sarjan ensin ja myöhemmin luin kirjan.
VastaaPoistaJokin siinä Härkösen huumorissa on, että repesin jälleen muutaman kerran kirjaa lukiessa ja mieskin sai kuunnella muutaman tekstinpätkän.
PoistaHuomasin Ylen Areenassa, että Häräntappoase oli siellä katsottavana, vieläpä suosittujen listalla. Pitäiskö katsoa ja muistella menneitä :)
Häräntappoaseen voisi jo lukea klassikkohaasteeseen, se julkaistiin 1984 ja se sai J.H.Erkon palkinnon. Härkönen oli silloin 17v. Kirja löytyy kirjahyllystä :)