Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus

Olin ollut hylkiö, mutta nyt minä kannoin mukanani kuolemaa. Veri oli virrannut, sukumme miesten tummanpunainen, sakea ja korvaamaton veri oli valunut vieraaseen maahan kaukana kotoa. Minusta tuli pelätty. Katsettani kammottiin. Minussa oli merkki, ja se oli kuoleman merkki.

Päivi Alasalmen hurjan ja vahvan historiallisen Soruia –trilogian kolmas kirja on Siipirikon kuiskaus. Soruia lähti elämään Alasalmen novellikirjasta Joenjoen laulu, jatkoi lentoaan Pajulinnun huudossa ja kertoo kirjoissa saamelaisten varhaisesta elämästä ja Soruian noitaelämästä 1500-luvun saamenmaalla, joka sekin kuului Ruotsi-Suomeen ja siten ruotsalaisille, vaikka oli saamenmaa, saamelaisten oma maa ollut pitkään. Tosin saamelaisten kimpussa olivat myös venäläiset ja vainolaiset, joihin kuuluivat tanskalaiset ja norjalaiset. Saamelaisten peuroille, turkiksille ja muulle omaisuudelle oli kärkkäitä ottajia.

1500-luvun puolivälissä mukaan tulivat verottajat, ja verot nousivat vuosi vuodelta, joka vähensi riistaa metsistä huomattavasti. Lisäksi Lutherin oppien mukaan noituus piti kitkeä maasta pois. Kirjan teemana saamelaisuuden väheksyntä ja heidän kulttuurinsa ja oma uskontonsa alasajo alkoi jo varhaisessa keskiajassa. Vihollisia oli liikaa.

Kun katsoin kylässämme kasvavia pikkulapsia, sain muutakin ajateltavaa kuin vain Kaukomielen heimolaisten pelätty kosto. Tiesin, että joskus sen aika koittaisi ja se tulisi olemaan jälleen hirvittävä, mutta ehkä ei vielä sinä päivänä. Oli vain se hetki, joka kulloinkin oli käsillä, ja se oli hyvä hetki, koska se saattoi olla viimeiseni.

Aiemmissa kirjoissa pirkkalalaiset olivat tehneet ryöstöretkiä saamelaisten asuinalueille. Soruia oli rakastunut yhteen heistä, mutta saanut karvaasti kokea pirkkalalaisen petturuuden. Tästä rakkaudesta syntyi mieheksi kasvanut poika, joka oli tottunut elämään ilman isäänsä. Aiemmassa kirjassa Kaukomieli tuli toistamiseen ryöstämään Soruian suvun aarteita. Soruian mieltä oli vaivannut koko elämän ajan Kaukomieli ja hänen sukunsa.

Soruian isä oli shamaani, lapin noita. Hänen näkemisensä lahja oli periytynyt Soruialle, joka katsoi tulevaisuuteen, jos joku pyysi, paransi sairaita yrteillään ja loitsuillaan sekä auttoi synnytyksissä. Tällaisia taitoja katsottiin myös pahalla. Soruian mies ei uskonut Soruian taitoihin. Nainen ei olisi saanut olla noita.

Soruia-trilogia on ollut lempilukemistoani, ja Siipirikon kuiskaus jäi mukavan avoimeksi, vaikka olikin päätösosa. Hienoa, että saamelaisuudesta kirjoitetaan, sillä heidän historiallinen asuinalueensa kapeni Suomen laajentuessa.  Nykyisin kulttuuria ja kolmea virallista saamenkieltä herätellään henkiin kielipesien ja saamenkielisten opetusten avulla. Saamelaiset ovat virallinen alkuperäiskansa, joilta vietiin oikeus omaan maahansa, kulttuuriinsa ja uskontoon. Kiitokset Päivi Alasalmelle hienosta kirja-trilogiasta, josta voimme lukea miten saamelaisten elinolosuhteet kapenivat 1500-luvulla.

- Nyt tämä lapinvaimo langetti itselleen kuolemantuomion, kappalainen sanoi.

Päivi Alasalmi, Siipirikon kuiskaus *****

Gummerus 2017

s. 368

Historia, keskiaika

Saamelaiset

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto